United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos minä tekisin jotakin nurin päin, ja sitten vielä vähän mestaria vastustaisin, niin kyllä hän sitten ympäri korvia ropsii ja minun ulos potkii!" Viimeisen puheensa Matti kaikkein kuuluviin puhui.
Matti ja Liisa vielä pitkän aikaa illallisen jälkeen istuivat, toinen pöydän päässä piippuaan poltellen, toinen sängyn laidalla tukkaansa sukien, ja katselivat, kuinka kissa pankon kulmassa maitonsa lakki, kuppinsa nuoli, kielensä lipoi ja lähti pitkin pirttiä hiipimään. Sitten sitä vuoroon silittelivätkin, Matti otti syliinsäkin ja ruopi kaulan alustaa ja antoi sen ruveta kehräämään.
Sankkolan Matti tiesi, että hänen esitykseensä taipuvat kaikki, niin tekeytyi hyvin asialliseksi ja sanoi: "Jos olemme viisaita, niin emme hiisku hiirille, emmekä heinille koko seikasta. Näemmehän, ettei täällä koko perällä ole ketään liikkeessä, muita kun me. Kaikki muut ovat tuolla Hopeamäellä.
Matti parka luuli jo tehneensä koko suuren synnin ja pyysi anteeksi. Kun Matti mittaa otti, oli hän kuolevaisen sairaan näköinen niin kalpea hän oli. Vihdoinkin sai tuo mitta valmiiksi ja marski käski tuoda tohvelit pappilaan ja lähti tiehensä.
Kun nyt Matti kuunteleepi Ukon uusia puheita, Tuopa korvia kohotti, Iski mielellen iloa, Eikä tiiä tiimallensa, Taia tarkasti sanoa, Onko ukko unta nähnyt, Vaiko saanunna sanoman. Vaan sen selvällä sanalla Matti mahtaapi sanoa: Eipä ukko umpisilmin Kulkenut kyliä myöten, Paljon taitaapi puhella Asioista aikalailla.
Matin teki mieli sanoa: "tyhmyys". Mutta hän oli siksi viisas että vastasi: "tuhannen vuoden ikä." "Ohoh! niin no, sitäkään ei voi kieltää. Mutta kuule", sanoi jäätehinen, voitostaan varmana: "mutta mikä on se, joka ei ole minun eikä sinun näköisesi?" "Krokodiili", vastasi Matti. "Kroko..." mikä ihme se on? "No tunturirotta, jos ymmärrät sen paremmin." "Tunturirotta?
Ja kun Liisa oli tarhalle mennyt lehmää lypsämään, kuuli hän, kuinka Matti pellon pientarella viikatettaan hioa helisteli. Se jo niittää ... pitää tästä minunkin jo sinne kohta. Ja Liisan sydänalassa hytkähti yht'äkkiä niin hyvän mielen tunne, että pyörähti vesi silmään kesken lehmän lypsyn. Pilven ranta väistyi aamun kuluessa yhä korkeammalle, ja sijan täytti kellahtava taivas.
Muistatko sinä, kun me kerran kesäkuun kauniina päivänä oltiin pappilan rannassa uimassa, kun rovasti tuli keppi kourassa meitä ajamaan kuin kylän kanoja kylvöpellosta? Muistatko sinä? Jos et sinä sitäkään muista, niin tuo tähän pöydälle kaksi pikaria. Minä täytän ne ja skool, sanoi räätäli Matti.
Mattu hymyili alakuloisesti sanoen: "Niin, eihän meillä nyt ole ollenkaan leipää, mutta talvella kyllä oli." "Niin, kyllä se on hyvää olemassa, kun sitä vain riittää", arveli Matti, "mutta muutamina vuosina käy niin, että meilläkin leivänmurut ovat vähissä, mutta eipä tässä silti kuolla", lisäsi hän naurahtaen; "kyllä hätä keinon keksii. Mutta kuulepas, Pietari!
Ne ovat aina kutsuneet käymään, vaikka ei ole ennen tullut lähdetyksi. Ketä ne on nämä herrasväen vieraat? Ne on meidän sukulaisia... Taitavat olla kaukaisiakin? Helsingistä ne on ... ne on tulleet tänne rautatietä myöten. Vai rautatietä? Niin, totta kai nyt Matti ja Liisakin käyvät rautatietä katsomaan, kun kerran Lapinlahdelle menette?