Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Ah Jenny, minä tiedän, minä tiedän! sanoi Lyydi ja puristi häntä hellästi luoksensa. Niin, niin, mutta ei nyt puhuta minusta. Katsos rakkaus on semmoinen, että se syntyy vaan jonkun suuren ystävyydenteon kautta. Lyydi! Anna hänen tehdä niinkuin hän tahtoo! Sinä minun rakas, rakas Jennyni! sanoi Lyydi, kietoi tapansa mukaan hänen päänsä molempien käsiensä sisään ja puristi kaikesta voimastaan.
Mutta Alarik pyysi uudestaan, ja Lyydi meni hakemaan kaikkia, että he nyt tekisivät hänelle mieliksi ja tulisivat vähäksi aikaa sisälle. Varpaillaan tulivat sitten kaikki toinen toisensa jälessä Alarikin huoneeseen ja asettuivat hänen vuoteessa ympäri. Missä on täti? kysyi Alarik katseltuaan kaikkia ja huomattuaan että täti oli poissa. Täti haettiin esille ja vasta sitten hän rauhoittui.
No Jenny, rakas Jenny, tervetuloa, tervetuloa! sanoi Lyydi tullen häntä vastaan salissa, ja syleili ja suuteli häntä moneen kertaan. Tule nyt tänne minun huoneeseni, minä juuri olen juonut vaan yhden kupin, ihan aavistin, että sinä tulisit. Kuinka lysti! Lyydi, sinulla on jotakin! kysyi Jenny hiljaa ja säälivällä osanotolla. Huomaatko, sanoi Lyydi ja hänen silmänsä taas vettyivät.
Ei mutta huomasitko sitä jumalista neitiä, kysyi Lyydi, kuinka se tuli pöytään ja pani kätensä ristiin, näin, ja vääntyi ihan kuin korkkiruuvi, näin. He alkoivat nauraa hillitsemättömästi. Vielä, vielä, hyvä Lyydi, näytä vielä kerran kuinka se pani, pyysi Alarik naurun keskeltä. Näin, sanoi Lyydi matkien Friidan kumarrusta. Ja sitten, pöydästä taas: näin. Ja he nauroivat ihan katketakseen.
Lyydi ei voi missään tapauksessa tulla onnelliseksi ilman sitä. Sillä jos Alarik elää kauan, niin on Lyydillä edessään onneton elämä ilman rakkautta mieheensä. Mutta jos Alarik kuolee, niin on Lyydin tila vielä vaikeampi: hän ei tule saamaan mitään rauhaa omaltatunnoltansa, sillä hänelle jää aina se kalvava tieto, että hänen miehensä kuolema oli hänen toivonsa mukainen.
Tiedätkö, sanoi Lyydi, minä tahtoisin ennen olla vaikka mikä muu tahansa, vaikka palveluspiika, ennenkuin olisin tuollainen musta uskovainen. Ajatteles, se on kauheata! Samassa kuu pääsi selkeälle ja valaisi kirkkaasti heidät molemmat. Seiso siinä liikahtamatta, Lyydi! kuinka sinä olet kaunis!
Lyydi oikasihe, nauru silisi hänen kasvoistaan ja suupielet värähtivät, hänen muuttuessa yhtäkkiä totiseksi. Alarik, oma Alarik! sanoi Lyydi, tuli, istui hänen viereensä ja pani kätensä hänen kaulaansa. Sano jotakin! Tee taas runo tästä meidän mielialastamme! Eivätkä nauraneet enää yhtään, vaan katsoivat toisiansa. Lyydi sinä! Sano minulle, mitä se on tämä minun rakkauteni.
Ja paiskasi oven jälkeensä niin kovalla voimalla, että huone tärähti ja pienet posliinitavarat kalisivat hyllyillä. Lyydi ei ennättänyt mitään vastata. Vasta pitkän ajan perästä, kun hänen kuohahtanut mielensä oli asettunut, painautui hän sohvan tyynyä vastaan ja rupesi itkemään. Ensin vaan silloin tällöin nyyhkyttäen, mutta sitten yhä kiihtyvällä voimalla ja vihdoin melkeen ääneensä.
He tilasivat kuumaa viiniä, ja istautuessaan huokasivat molemmat niin kuin olisivat vapautuneet jostakin rasituksesta. Todellakin, sanoi aviomies nostaen hattuaan ja pyyhkien otsaansa, aivan kuin olisin päässyt jostain painajaisesta, ush! Alarik, mitä sinä pidit Kröijeristä itsestään? Mitäs sinä, Lyydi? Olihan se hyvin komean näköisen, muistatko, silloin kun se nousi noin seisaalleen. Komea? Tjah.
Ja tuli ilmi, että Alarik tuskin oli huomannutkaan siinä mitään kallioseinää, sitä, jota kaikki olivat koko illan ihailleet. Jaa jaa, tietysti se on Kukkilan maata, sanoi hän ohimennen ja jatkoi kävelyään. Ei hän siis ajatellut niitä asioita. Alarik, sanoi Lyydi teekyökin luota, sinä alku ja perustus tähän kaikkeen, mitä sinä nyt enää mietit? Tule tänne sinäkin meidän kanssamme istumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät