Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
»Sika! sika!» toisteli Lybecker. »Kaikkia vielä! Mutta samapa tuo. Onhan huomennakin vielä päivä. Person, viekää pois Bellario ja etsikää käsille minun juhlapukuni.» »Ettehän vain, teidän ylhäisyytenne, unhota uskollista palvelijaa? Tiedättehän, mitenkä minun asiani ovat.» Lybecker otti paperinlapun, kirjotti siihen muutamia sanoja ja virkkoi; »Näyttäkää tämä, jos minä joskus katuisin.»
Armeijassa oli herännyt uutta luottamusta sen jälkeen kuin Lybecker oli viimeinkin kutsuttu sinne, missä hänen olisi pitänyt aina pysyä, nimittäin Tukholmaan, ja kenraalimajuri Armfelt oli toistaiseksi saanut ylipäällikkyyden. Mutta kykenisikö parhainkaan päällikkö enää korjaamaan hänen jälkiään? Sitä epäilivät kaikki, jotka asioita vähänkään ymmärsivät.
»Ja saamme kaiketi odottaa tuomiopäivään asti, sillä Ruotsilla ei ole mitään antaa», lisäsi Armfelt. »Siltä näyttää,» vastasi Lybecker luottavasti, »mutta toivoahan aina saattaa ja sill'aikaa on viisainta olla liiaksi uskaltamatta ja saavuttaa voitto hiljaisella peräytymisellä.» Armfelt huokasi syvään. »Jos voittaisimme peräytymisellä, niin johan koko tsaarin valtakunta olisi meidän.
Vangitse tuo petturi! huusi kenraali vartijasotamiehelle. Mutta Armfelt astui väliin. Antakaa heidän mennä, herra kenraali, sanoi hän sillä ankaralla totisuudella, joka vielä toistasataa vuotta jälkeenpäin näkyy tämän uljaan ja urhoollisen karoliinin kuvassa. Antakaa heidän mennä, jos henkenne on teille kallis, sillä se on hiuskarvan varassa! Lybecker kalpeni.
Toiset vielä tiesivät Ruotsin lähettäneen mahtavan laivaston, joka muka oli heti saapuva meitä pelastamaan. Me toivoimme ja taistelimme, mutta apua ei kuulunut. Niin kauan kun muurit kestivät, kesti myöskin toivomme, mutta kukistuivathan ne muurit viimein maan tasalle ja Stjernstrålen täytyi antautua.» »Eikä Lybecker tullutkaan?» »Hän ei tullut silloin eikä koskaan.
Sille me emme voi mitään, ja vielä vähemmin Venäjän tsaari ryhtyisi asiaan, joka on niin pieni kuin varpunen suurten kotkien keskellä. Palaa kotiisi ja kerro heille siellä pohjoisessa, että Lybecker on täällä kuninkaan sijassa ja hoitaa suuria asioita, vaan ei pieniä.» Se oli jo liiaksi.
Kyllä kuulen, että teillä on asiat selvillä. Kirjottakaa kaikista heille tarkkaan, ja kun saatte kirjeen valmiiksi, tuokaa se minulle allekirjotettavaksi. Nyt saatte mennä.» Kirjuri läksi, mutta Lybecker huusi hänet vielä takaisin. »Kirjottakaa myöskin, että sotamiehillä on vain vanhoja univormun repaleita eikä meillä ole varaa hankkia uusia.»
He katsovat kotimaatansa kohti ja tähystelevät tänne meihin päin, kun päivä koittaa, eikö ketään näy tulevan; ah, he katselevat tänne päin yön pimeydenkin läpi rukoillen apua ja vapautusta. Kuulkaa heitä, jalo herra, älkääkä kääntykö pois niin suuresta hädästä.» Lybecker katseli epätietoisesti ympärilleen.
Mitä minä osaan siihen, että väellä ei ole leipää?» Hän kääntyi upseerien puoleen: »Mitä minä sille taidan, että köyhyys leviää leviämistään nyt paljoa pahemmin kuin ennen!» Lybecker katseli herrojansa lapsellisella voitonriemulla, ikäänkuin ylpeillen, ett'ei kukaan voinut velvottaa häntä toimittamaan vaatteita ja leipää armejalle.
»Neuvotella tässä kyllä saatte, ja mielelläni minä sanoisin tervetulleiksi armeijan miehiä, ell'ei teidän edellänne olisi levinnyt huhu, että te olette pettäneet esivaltanne ja unhottaneet velvollisuutenne.» »Se huhu on valehdellut, herra!» vastasi sotamies. »Lybecker on pettänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät