Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
»Niin kauan kun Lybecker oli meillä herrana, uskoin olevamme kaikki onnettomuuteen myödyt, mutta kun hän viimein karkkosi pois maasta ja Armfelt tuli päälliköksi, uskoin kaiken selvenevän meille, mutta nyt eilisen taistelun jälkeen en usko enää mitään. Minun pääni tuntuu tyhjältä. Siinä ei ole enää mitään ajatuksia eikä mitään muuta muistoa kuin että jouduimme tappiolle.»
»Minä pyydän ja rukoilen teidän ylhäisyyttänne!» sanoi Armfelt. Lybecker löi onnettomuuden tuskassa kätensä yhteen, ojensi ne liikutettuna kenraaleja kohti ja huusi käheästi: »Ja minä rukoilen teitä, hyvät herrat, älkää minua enää kiusatko! Ettekö näe, että minä teen itsessäni ihmeitä ja kukistan suuttumustani, jonka kuitenkin pitäisi nyt ukkosena iskeä teihin molempiin.
Alli ei voinut häntä lyödä, ei surmata tuota miestä, joka seisoi hänen edessänsä; hän ei edes tahtonut näyttää kyyneliäänkään, mutta yleinen halveksiminen oli ollut tosi, ja sitä tahtoi hänkin nyt lisätä muutamalla sanalla. Säkenöivin silmin hän virkkoi: »Suuri oli kyllä maine teidän ylhäisyydestänne, mutta pieni se kuitenkin oli siihen katsoen, mitä olette!» Lybecker oudostui ja kummastui.
Ja molemmat päälliköt erosivat Lybecker tyytyväisenä, että oli päässyt kuulemasta muistutuksia mieheltä, jota hän sekä pelkäsi että vihasi ja jonka rinnalla hän sotilaana tietystikin tunsi itsensä tuhatta kertaa huonommaksi Armfelt sitävastoin harmissaan ja punoen päässään keinoa, miten hän, niinkuin muinoin Themistokles, pakottaisi ylipäällikön taistelemaan.
Ja yhä huonommiksi kehittyivät asiat, kun vanha kunnon Nieroht vuotta myöhemmin, tuhansista vastoinkäymisistä murtuneena, äkkiä sairastui ja kuoli, ollessamme leirissä Kymijoen suulla, ja hänen sijaansa Suomen armeijan ylipäälliköksi tuli uudestaan tuo kelvoton Lybecker. Mutta ehätänhän jo tapausten edelle.
Samassa jo Lybecker ajaa lennätti ratsullaan esiin. »Hyvät herrat!» huusi hänen ylhäisyytensä, »viholliset lähestyvät ja saapuvat tänne viidessä minuutissa. Minä annoin käskyn peräytyä.» De la Barre seisoi tyynenä. »Vihollinenko täällä?» toisti hän. »Ja viidessäkö minuutissa? Kuka sen sanan toi teidän ylhäisyydellenne?» »Joku talonpoika.
Sydämessään Miihkali kyllä myönsi sotamiehen olevan oikeassa, mutta pysyi kuitenkin jäykkänä ja sanoi: »Jos minä olisin ollut maan päällikkö ja nähnyt teidän karkaavan pois armeijasta, niin olisin ampunut kuoliaaksi jok'ainoan, sillä ken luopuu sotalipustaan, hän pettää maansa. Lybecker on Lybecker, mutta te olette suomalaisia sotamiehiä, ja niiden ei ole vielä koskaan kuultu pettäneen.
Ei ikinä ole loistavampaa sotatekoa kurjemmin pilattu, ei koskaan ole häpeällisempää pakoretkeä tehty. Niin päätön oli hänen paluunsa luulotellun ja näkymättömän vihollisen tieltä, että, paitsi muiden sotatarpeiden tuhoa, 6,000 hevosta ammuttiin tai vuojustettiin jotta Lybecker sitä pikemmin pääsisi yhtymään Ruotsin laivastoon, jota Anckarstjerna komensi.
Lilljen täytyi kolmella laivallansa peräytyä takaisin Viron puolelle. Siten jäi koko sisäsaaristo avoimeksi vihollisille. Mutta Lybecker vain yhä peräytyi. Nyt hän jo oli Hämeenlinnassa ja venäläisjoukko seurasi häntä pohjoiseen päin.
Armfelt astui hänen luoksensa, ja kohta molemmat katosivat toiselle puolelle leiriä. Lybecker aikoi myöskin lähteä, mutta vastassa oli Alli, joka oli yhdessä Iikan kanssa saapunut tänne. »Armollinen herra, armahtakaa minua!» rukoili hän. Lybecker kääntyi aivan vilkastuneena De la Barren puoleen, sanoen: »Kerrotaan kansan nurisevan minua, ja kuitenkin he minua etsivät.
Päivän Sana
Muut Etsivät