United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä lähden, minä lähden heti paikalla ajamaan ... ehkä hän suostuu ... mitä luulet? Etkö luule, että hän suostuu? Saattaapa suostua... Eikö hän ole mitään sanonut? En minä ole häntä tavannut sitten viimeisen... No, mitä hän silloin? Oliko hän vihainen? Kyllä hän silloin oli julman vihainen... Vihainen se on ... se on vihainen ja sydämikkö. Mutta eiköhän tuo kuitenkin rupeisi sopimaan?
Ei metsämiehen kieltä tää. Ken ensin Eränsä tuo, se juhlan sankar' olkoon Ja toiset kaksi häntä palvelkoot. Ei täällä myrkyn pelkoa; sen koti On ylhäisissä. Laaksoon tulen vastaan. Nuo lapset kuninkuuttaan eivät tunne; Ei luule Cymbeline, ett' eloss' ovat.
Lassi taas vajosi entiseen typeryytensä, joten Riston kasvatus jäi kokonaan sikseen. Ei siis kumma, että Ristolla oli katupojan viitteitä; tyhmä hän ei ole, enkä minä luule olevan epärehellisenkään, minä vaan pelkään, että kun hän tulee taloon, Anna rakastuu häneen". "Mitä joutavaa. Anna on 14 vuotias ja Risto lienee kahdenkymmenen vanha, rippikoulua käymättömät vielä molemmat", lausui emäntä.
Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa.
Dondey j.n.e. Kuten näkyy, olivat kirjailijat, maalaajat, kuvanveistäjät ja taide-arvostelijat miehissä yhtyneet jouduttamaan sitä kirjallista vallankumousta, joka heidän kaikkien mielestä oli välttämätön. Mérimée ei tähän seurapiiriin kuulunut kuin vähän aikaa enkä luule hänen Boulevard de Crimen varrella pidetyissä kokouksissa enää olleenkaan läsnä.
En luule, että mikään sivellin paremmin olisi voinut kuvata sen naisen sielukasta suloutta, joka yli kahden vuosikymmenen ajan piti lumoissaan kirjallisen suuruudenaikamme etevintä miestä. Helsinki, lokakuussa 1922. Berta Edelfelt. Hauhon rovasti, Johan Jacob Björkstén, oli leski mennessään naimisiin Gustava Albertina von Hausenin kanssa.
"Kukaties me löydämme sen. Luuletko, että Jumala sanoi sen isällesi taivaassa jossakin näyssä taikka unissa, niinkuin hän puhuu pyhimyksille?" "Sitä minä en luule, serkku", hän vastasi miettien; "sillä isäni sanoi, että se seisoi eräässä kirjassa, josta hän ilmoitti minulle, missä se oli löydettävä, kun hän oli kuollut.
Elä luule lurjukseksi, Katso karjan paimeneksi, Enmä lurjus liene'känä, En katala karjan paimen; Mie olen opissa ollut, Seisonut sepon pajassa; Sepän pihtiä piellyt, Sepän vartta valkotellut, Syönyt tynnyrin sysiä, Nelikön terästä niellyt, Syli syttä hartioilla, Vaaksa vaahtia otsassa.
Lämpenen häntä ajatellessani en ole mitään muuta ajatellut, en muussa askarrellut kuin noissa eri ilmeissä, eri tilanteissa, eri asennoissa. Sieluni, mielikuvitukseni on häntä täynnä. Kysyn tässä juuri itseltäni, olenko mieltynyt, ehkä rakastunutkin häneen enemmänkin kuin kiitolliseen malliin. En tiedä, en luule. Mutta vaikka olisinkin, ei ainakaan minun puoleltani uhkaa häntä mikään vaara.
Mutta etkö luule, rakkaani, että ottamalla hyvän tahdon avuksesi voisit voittaa nuo luonnonesteet ... tukkeja ja kiviä ei ole niinkään mahdoton järkyttää sijoiltaan..." "Mutta monet kivet täytyy silloin räjähyttää rikki", vastasi Sven ja hänen ääneensä tuli outo, synkkä sointu. Ester huokasi syvään.