Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
"Suostui ottamaan minun miniäksensä ja käski meidän sitte mennä niin pitkälle kuin tietä kestää." "Ja sinä lupasit?" "En minä tiennyt luvata. Ethän sinä ole pyytänyt minua sillä kaupalla." "Juuri sillä kaupalla olen minä sinua pyytänyt, Mari." "No, lähdetäänpä sitte yhdessä maailmaa vaeltamaan!" sanoi Mari ja koetti hymyillä.
Etkö sinä mene omaantuntoosi ja ajattele, mille jälelle tässä joudutaan, jos juontia yhä jatkat? Etkö muista mitenkä monasti lupasit olla juomatta ja muistelematta minun rikoksiani? Se oli melkein sama, jos olisi puhunut puulle, ei se kuunnellut, laski vain omaa junnataan. Ensi kerralla mentiin minua halpaa pakoon, silloin oli vielä renki parempi.
Kuinka minä olen sinua odottanut, kulkenut tässä yksin kolme pitkää päivää! Kuuden, kaikkein viimeistään seitsemän aikaan sinä lupasit olla kotona, ja nyt on kello jo yli kymmenen. En tietänyt, tulisitko sinä enää ollenkaan kotiin.» »Letta-parka, pikku raukkaseni.»
Minä tahdon, että oppini elää kuoltuanikin, ja sentähden olen mieluummin valmis luopumaan palkkiosta, jonka minulle lupasit, kuin tärvelemään elämäni turhan mammonan tähden. Sillä tosi filosofina voin kyllä sekä tulla toimeen että etsiä jumalallista oikeutta ilman mammonaa."
Yksi noista monista kantamuksista oli nyt heitettävä pois, mikä tavallaan oli huojennusta, kun vaan olisi tietänyt, kuinka sille maailmassa tulee käymään. Ole sinä enollesi ja kaikille kuuliainen, varoitti Anna Liisa viimeksi. Ja muista aina, mitä tullessa lupasit. Hyvästi sitten! Saattomiehet kääntyivät paluumatkalle.
Siitä hyvästä oli hänen kumminkin pitänyt luvata siunata mummon hauta, jos mummo vielä elossa olisi silloin, kun hän pastoriksi pääsisi. "Ja ihanko todella lupasit siunata elävän ihmisen hautaan?" kysäsi joku. "Kuolleiden hautojahan sitä muualla siunataan." "Ole vaiti Ander", pisti Vikke Nenonen väliin.
"Marit? Marit? hän, joka" "Hän, jonka kerran lupasit ottaa vaimoksi", lausui sama syvä ääni. Tämä soi niin juhlalliselta suuressa, autiossa huoneessa, jossa nämä molemmat olivat yksinänsä lampun himmeässä valossa. Anders'in pää vaipui alukselle, hän ei puhunut sanaakaan, mutta yht'äkkiä oli hänen silmäänsä tuli entänyt ja hän katseli Marit'ia.
Minä kyllä näin, että lautan etupää oli virrassa ja huusin ja tartuin airoon, mutta silloin oli jo myöhäistä. Nyt on asia minullekin selvinnyt, kun täällä olen oikein muistellut. No niin, itsehän Heikki parhaiten tietää..." Hannan posket paloivat kuumina, ja hänen mielensä kipinöitsi. Tuskin hän malttoi kirjeen loppua lukea. "...Muistanetko minua niinkuin lupasit?
Viktor, kuinka sinä saatoit ! Minkätähden lähetit Alman? Miks'et tullut itse, niinkuin lupasit? Musertunut olin jo tarpeeksi asti ennestään ja nyt ! Oi, kuinka te kaikki olette pahoja minulle! VIKTOR. Sylvi kulta, elä itke! Alma, saanko pyytää sinua ALMA. Jättämään teidät? Niin, sen juuri aijoin tehdäkin. Viktor, voinhan luottaa sinuun! VIKTOR. Olen antanut sinulle sanani. ALMA. Niin, olet kyllä.
"Sinä lupasit minulle, että linna tänään antautuisi", herttua kiukuissaan tiuskasi. "Pyhän Yrjänän kautta! aiotko pitää minua pilkkanasi?" "Teidän ylhäisyytenne", Lothringilainen vastasi, "minä toivon vielä voivani pitää, mitä lupasin.
Päivän Sana
Muut Etsivät