United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä olit saanut hänen viimeisen huokauksensa, hänessä olit kadottanut kaikki, mitä sinulla oli tässä maailmassa, tulevaisuutesi oli pimeä ja ilotoin, ja kuitenkin olit sinä nöyrä, lempeä, ystävällinen ja hyvä! Sinä itkit mutta lohduttaen sanoit ystäville, jotka kanssasi surivat: "uskokaa minua, ei tämä ole niin katkeraa!" Silloin ymmärsimme, että lohdutusta löytyy, jota ei tämä maailma anna.
Talven oli hän ollut Davosissa, ja nyt oli hän palaamassa ystäväinsä luo Luzerniin, mutta oli saanut ankaran verenvuodon keuhkoihinsa. Hänen ei luultu elävän enää muutamaa tuntia kauemmin, mutta hänelle tuottaisi suurta lohdutusta, jos hän saisi puhutella englantilaista lääkäriä, ja jos minä tahtoisin hyväntahtoisesti palata takasin j. n. e.
Yksinäisyys saatti hänen surulliseksi, sillä tuo suloinen lapsen lapsi, jota hän piti niin rakkaana, oli kuollut: hänen lemmitty poikansa oli poissa, tehokkaasti ottaen osaa vaaralliseen sotaan; ja hänen nykyinen murheensa teki hänen kokonaan soveliaaksi vastaan-ottamaan sitä uskoa, joka ennen kaikkia tuottaa lohdutusta. Omassa uskonnossansa hän suorastaan ei löytänyt minkäänlaista lohdutusta.
DARNLEY. Ei, ei nyt enää! Ainoastaan kurja Henrik Darnley. Mitä tahdotte te täältä? DARNLEY. Pyytää neuvoa, lohdutusta, apua! Niin, en tiedä mitä tahdon; mutta minä en tiedä mihinkään muualle mennä. KNOX. Te olette hylänneet kirkkomme ja valinneet katolilaisen; etsikää nyt lohdutusta siltä. DARNLEY. Sillä ei ole mitään; nyt minä palajan. KNOX. Mutta meidän kirkkomme on ankarampi kuin se.
Hän otti Testamentin esille: Jumalan sanasta saan lohdutusta, arveli hän. Toissa pyhänä hän oli ollut poissa kirkosta ja lukenut saarnaa kotiväelle. Epistolan kohdalla Testamentissa oli vielä pari lehteä merkiksi käännettynä.
Eräänä toisena päivänä kuuluvat sanat näin: »Nyt on rakkaus ystävyys kaikki lopussa! Minä tahdon itkeä ja kärsiä vaieten ei kukaan saa tietää kaikista kamppailuistani, ainoastaan Hän korkeudessa, joka varmaan kerran on antava minulle lohdutusta.
»Klodius parka!» isäntä virkkoi. »Tuntuu ikävältä menettää ystävä; mutta sinusta tuntunee kaksinverroin katkerammalta, kun ei kukaan halua panna hänen elämäänsä vedonalaiseksi kanssasi.» »Niin, se on hävytöntä. Olisi edes hiukan lohdutusta, jos saisi muistella, että hän viimeiseen asti on ollut hyödyksi ystävälleen.» »Kansa», vakava Pansa puuttui puheeseen, »on varsin tyytyväinen tuloksiin.
Minä loin sitten silmäni taivaan kaarrosta kohti ja näin siellä ainoastaan pimeän avaruuden, joka tyhjänä tyhjyytenä kalvaamalla kulutti omaa itseänsä. Koroittakaatte uudestaan katkerat, vihloavat valitus-huutonne ja hajotkaatte, sillä kaikki on mennyttä'. Nuot lohdutusta kaipaavat varjot katosivat.
Pian läksivät vieraat senvuoksi pois, jatkaen nauruaan. Kaarle kreiviä harmitti vaan se, että illallinen jäi syömättä: nyt on vielä ajettava kokonainen peninkulma, ennenkuin kotia pääsee. Harmillista! Mutta Rauhalinnassa oli itku ja hammasten kiristys. Beata itki eikä voinut lohdutusta saada; kreivi Michel makasi vuoteellansa kalpeana. Hän ei puhunut sanaakaan, hänen silmänsä vaan mulkoilivat.
He olisivat löytäneet, tai luulleet löytävänsä toisissaan vallan pohjattomia aarteita, joita nauttiessa ja ihaillessa he olisivat kuluttaneet kalliin aikansa välittämättä mitään koko muusta maailmasta. Toisin sanoen, heidän oma onnensa olisi kokonaan niellyt heidät. Alma Järvinen taas olisi siinä tapauksessa merkillisen pian hakenut ja löytänyt lohdutusta muualta.