Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Olemmekin niin ikävöineet sinua kotiin. Hän punehtui taas ja lähti tarjoittimineen. Mistä kummasta Heikki olikaan saanut nuo sanat suuhunsa! Ne inhottivat häntä suunnattomasti. Eikä ainoastaan itse sanat, vaan se ääni, jolla hän ne lausui, hänen liikkeensä ja katsahduksensa Liisaan, kaikki!
Sillä hänellä oli niihin jokaiseen sopiva vastasyytöksensä. Mutta että Johannes vertasi häntä Liisaan! Mitään sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Irene nousi sydänjuuriin saakka loukkautuneena. Ikävä, etten ole piika, hän sanoi. Silloin minä olisin kaiketi tavannut sinussa vertaiseni. Ja minkä luulet minussa nyt tavanneesi? kysyi Johannes silmää räpäyttämättä.
He olivat tavanneet hänet eräänä 'corso'-päivänä Pinciolla. Kun he olivat vanhoja tuttavia ja kun kauppias Oikarisella ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli kutsunut heidät illalliselle hotelliinsa ja jo siellä jotenkin suoranaisesti Liisaan ihastunut. Sitten he olivat menneet Muttilan ja Liisan yhteiseen asuntoon.
Mitä taas Ihalaisen Anna Liisaan tulee, niin siinä kehasi Tahvo liikoja. Anna Liisa kyllä oli hänestä vähän pitänyt, vaan ei rakastanut hulluuteen asti. Pahimmin tuuliajolle oli jäänyt juuri Kenonen, joka kierteli rauhatonna pitäjästä pitäjään, milloin juoden, milloin ommellen.
Ajatus Liisaan, joka ennen usein ja riemullisesti oli häntä elähdyttänyt, pakeni Lauria tänä yönä eikä mistään mailmassa tullut ainoatakaan sovinnon ja lohdutuksen muistoa väsyneelle, valveutuneelle ja rikoksen alaiselle isännälle. Ammoin aamulla uinahti hän rauhattomaan uneen. Emäntää kaivataan. Korkealla oli jo aurinko taivaalla, kun Lauri kavahti rauhattomasta unestansa.
Hän oli suoraluontoinen arki-ihminen ja vaikka hän osittain tajusi Liisan luonnetta ja lausui ihmettelynsä, ett'ei nuori rouva milloinkaan käynyt kirkossa sekä viittaili hienoisesti, että uskonto olisi paras lohdutus murheissa, ei hänellä kuitenkaan ollut kyllin voimaa ja itseensäluottamusta koettaakseen edes tämän suhteen vaikuttaa Liisaan.
Hän kiskoi päreitä takan äärellä, jossa tuli vilkkaasti leimusi. Molemmat olivat he tänä iltana hyvin vähän puhutelleet toisiansa. Viimein loi Lauri silmänsä Liisaan ja sanoi: "Minä ajattelen kummitusta tuolla metsässäni ja milloinka kerran saanen sen tavata."
Johannes puolestaan oli jo kyllin kyynillinen, niin että asia oli muodostunut hänelle jo yksinomaan alhaisempien vaistojen kysymykseksi. Hän näki hyvin, ettei Liisa luottanut enää häneen. No niin, eipä hänkään enää juuri Liisaan luottanut! Hän tunsi hyvin, ettei mikään tosi onni voinut olla enää hänen ja Liisan välillä mahdollinen.
Hänen ei kauankaan tarvinnut tehdä sitä, ennen kuin hän keksi muodon vaistomaiselle, mutta kuitenkin päivänkirkkaalle aistimukselleen. Aistillinen hymy se oli ollut. Sitäkin aistillisempi, kun se oli ikäänkuin hillittynä, häpeiltävänä poreena vasten Liisan omaa tahtoa pinnalle ilmestynyt. Muttila vaikutti siis Liisaan heti ensi hetkestä aistillisesti. Se oli hyvä tietää Johanneksen.
Kun hän kääntyi takaisin Liisaan, kohtasi sama katse häntä. Eikä Liisa ollut muistanut päästää irti edes hänen kättään, vaan piteli sitä yhä vieläkin kädessään. Niin ikävä, niin ikävä, toisteli hän hiljaa hivellen sitä. Minä olen kärsinyt tällä aikaa niin paljon. Mutta nyt jaksan minä taas elää kuinka kauan tahansa, kun olen nähnyt sinut.
Päivän Sana
Muut Etsivät