Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Samalla oli Johannes huomaavinaan, että Muttila tarkasteli Liisan ruumiinmuotoja tuolla arvostelevalla, asiantuntevalla silmäyksellä, joka oli taiteilijoille niin tavallinen, mutta ei aivan mieluinen niille, jotka joutuvat sen esineiksi. Myöskin Liisaan se näytti vaikuttavan varsin epämiellyttävästi.
Liisa ei tiennyt, millä silmillä Johannes juuri katseli häntä. He olivat syöneet ylellisen päivällisen osterien ja sampanjan kanssa. Oli ikäänkuin Johannes olisi tahtonut jossakin määrin imponeerata Liisaan. Tämä ei tietysti ensinkään onnistunut, sillä eihän Liisa ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Mutta jotakin oli tämä omituinen tuokiotila kuitenkin vaikuttanut Liisaan.
Viion leski katsoi ja katsoi ja silmäsi sitten Liisaan kysyäkseen tunsiko Liisa tuota naista. Liisa katseli suurin silmin vuoroon äitiään, vuoroon Viion leskeä ja noita meneviä, löi sitten kämmeniä yhteen ja lausui kummastuksissaan: »Vimparin Kristiina!» Toiset kertasivat nimen hämmästyksissään ja aivan kuin epäillen. Liisa purskahti nauramaan. »Ja sinä naurat?» sanoi äitinsä.
Hän ei siitä sen enempää välittänyt, vaan kun Yrjö sanoa toimitti hänelle, että täällä on käynyt vieraita, niin katsoi hän kysyvästi Liisaan ja äitiin, jotka näyttivät hämmentyneiltä, kun asia, jonka he olivat päättäneet salata, paljastui niin arvaamatta. »Ketä täällä on käynyt?» »Montinin Jori herra», vastasi äiti jonkun hetken mietittyään. Elsa katsoi pitkään vuoroon Liisaa ja vuoroon äitiä.
Kuluneen tappurahameen siekalehtavat helmat pieksivät vaimon paljaita sääriä, jotka näyttivät kovettuneilta ja tunnottomilta kuin kengännahka. Hän viittaili ahkerasti kauniiseen taloon ja Maija Liisaan päin ikäänkuin kehottaen toisia tulemaan yhdessä perille asti, mutta ukko lapsineen kuitenkin epäileväisenä pysähtyi portille. Hän oli liian halpa kaikkeen tuohon komeuteen.
Taaskin hän vilkaisi äitiin ja kun näki tämän yhä nyyhkyttävän, täyttivät vedet hänelläkin silmiin. Poskille valuivat alas, hän pyyhki niitä tavantakaa kämmenillään, että mustat rannut pitkin kasvoja vaan jäivät merkiksi. Niistä hän itse ei tiennyt mitään eikä niitä äitikään huomannut, kun taas illemmällä nousi ylös, sillä hän ei tullut Liisaan päin katsoneeksi.
Kyllähän minäkin nyt jälestäpäin huomaan, että mitä ne kylpemättömyydet ja muut kipeydet olivat, mutta mikä niitä silloin arvasi. Malisessa heräsi äskeinen muisto, joka pakotti uudestaan kääntymään Anna Liisaan. Mitä sinä siinä vielä ruojastelit, kun läksit sinne syynille. Ilkeääkö niitä kihlojakaan laittaa takaisin, kun on kerran olleet tuommoisen ihmisen käsissä.
Poika Anttihan siitä meni viime venekelillä matkalle tuonne etelään, jossa niitä rautatietöitäkin kuuluu olevan ja kuuluvatko luulevan, että menee yhä etemmäkin. Vai niin, sepä somaa, ihmetteli Viija ja katsahti Liisaan, että mitä se näyttää ajattelevan. On se muistakin kummaa, jatkoi Reeta.
Lauri poltteli silloin piippuansa ja loi vain silloin tällöin jonkun silmäyksen Liisaan, kun tämä notkeasti astuskeli pihan poikki, täytettyjä kiuluja kantaen. Välistä hän kuunteli Liisan iloista, heleää ääntä, kun Liisa laski pilapuheitansa yhdelle talon uusista rengeistä, nuorelle Hartulle, joka näytti häntä erinomaisella mielihyvällä katselevan.
Ei keimailu, ei veikeily, ei naljailu, ei alastomin ja kevytjalkaisin lemmenleikkikään, kunhan se kaikki vain kohdistui häneen, Johannekseen. Häneen, jolle rakkaus todella oli jotakin pyhää ja joka samoin oli kaikkensa Liisaan keskittänyt. Liisa oli ainoa nainen, joka ihmisten tytärten seasta oli hänen edessään hypännyt ja kelvannut hänelle. Siinä oli ero.
Päivän Sana
Muut Etsivät