Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Leveä otsa, leveä ja voimakas leuka sekä ruotsalaiseen tapaan sovitettu parta tekivät hänet kerrassaan toisen näköiseksi kuin se piiri, jossa hän nyt oleskeli. Isänsä näköisyyttä hänessä oli hyvin vähä tahi ei yhtään; isän kasvojen läpitunkeva viisaus ja jyrkkyys puuttui kokonaan pojalta.
Me söimme kelpo lailla ja nukuimme kelpo lailla. Peggotty laskeusi aina levolle, leuka korin kahvalla, josta hän ei koskaan hellittänyt; enkä minä olisi uskonut, jollen itse olisi kuullut sitä, että turvaton nainen voisi kuorsata niin vahvasti.
Vihdoinkin valkeni se ikävöity päivä. Ikosen renki tuli sanotulle retkelle kutsumaan. Isäni ajoi partaansa, paitahihasillansa, leuka saippuassa.
Havaiten, että käsi osoitti heitä, astui Scrooge likemmäksi, heidän puhettansa kuunnellakseen. "Ei", arveli iso, lihava mies, jolla oli tavattoman suuri leuka, "minä en tiedä siitä paljon mitään. Minä tiedän vaan, että hän on kuollut." "Milloin hän kuoli?" kysyi toinen. "Viime yönä, luullakseni." "No, mikä häntä vaivasi?" kysyi kolmas, ottaen aika hyppysellisen nuuskaa kookkaasta rasiasta.
Muistipa hän nyt kumminkin neiti Munsterhjelm'iä, suoristi selkänsä ja nosti pystyyn päänsä, joka vahingossa oli painunut niin alas, että leuka kosketti rintaa. Mutta kun hän samassa loi silmänsä ylös, kohtasi häntä semmoinen lämmin ja luottava katse, että se tuntui syvälle sydämeen saakka, ja sulatti kerrassa kaiken ylpeyden, jonka hän vaivalla oli saanut kokoon.
Pehmeät, keltaiset viikset, korkea pyöreä otsa, pysty nypykkänenä ja voimakas leuka. Hyväntahtoisen leikillinen ilme eli aina hänen kasvoillaan. Hänessä oli melkoinen määrä tyyntä huumoria, ja hermosto ei varmaan ollut koskaan häntä kiusannut. Teki hyvää yksin jo nähdä tämä peräti terve maapatroona. Ei sopinut kieltää, jokin isotteleva aito-savolainen luonteenpiirre hänessä varmaankin oli.
Kuinka erinomaisesti se käveli ... miten tukeva ja soma se oli, katsoipa miltä kohti hyvänsä... Tuo leuka ... entä nuo salasta katselevat silmät, jotka näyttivät näkevän kaikki, mutta ei katsovan mihinkään... Miten kauniisti tuo pää oli aina takana kenossa ja kuinka somasti nuo laajat lauteet lelluivat tuosta ohitse kävellessä. Jo oli kumma, ettei tuota ennen huomannut...
Työnnälti venon vesille, kolmilaian lainehille; itse loihe soutamahan. Sekä souti jotta joutui: souti luoksi Väinämöisen, luoksi itkevän urohon. Siinä itki Väinämöinen, urisi Uvannon sulho pahalla pajupurolla, tiheällä tuomikolla: suu liikkui, järisi parta, vaan ei leuka lonkaellut. Sanoi Pohjolan emäntä, puhutteli, lausutteli: "Ohoh sinua, ukko utra! Jo olet maalla vierahalla."
Eevi istui tuolille, Henni sylissä, Saimi asettui polvilleen toiselle tuolille, kyynäspäät pöydälle ja leuka käsien varaan, ja Antti seisoi kirjansa ääressä, jotakuinkin itsetietoisena, sillä häntähän tässä nyt piti kuunneltaman.
Harvat, harmajat hapset lepattivat tuulessa ja karkeasänkinen leuka lähti suonenvedontapaisesti värähtämään ja nyrkkiin puristettu koura kohosi ilmaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät