Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kyttyrä tavattoman korkea ja äkkijyrkkä, jäsenet paljaita teräsjäntereitä. Pitkä kaula kohollaan etusojossa ja pieni, ylen hienopiirteinen pää ikäänkuin hiukan takaheitossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä lerpallaan se siinä pysyi liikkumattomana, hievahtamattakaan. Elukassa oli ilmeisesti ylimyksellistä verta, ja se tunsi arvonsa.
Ennätin huomata, miten valkoisen kameelin pää oli ikäänkuin hiukan takakenossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä lerpallaan se, syvintä halveksumistaan osoittaen, oli työntänyt meidät syrjään. Kameeli siinä kyllä mietti omia mietteitään: »Minä kuulun vanhaan maailmaan.
Tuo vaimo viritti tuskan Rinnassani toinen, lausui! Miks ei? Eikö voisi toinen Kenties Kirri! Juuri Kirri! Kevätjuhlassa hän tuiski Kuin vihuri. Sitten ehkä Joukolan talon likellä Tuo Lapin vihainen tiisti Viitakossa vaani sieltä Karkasi kuin ahnas ahma, Joka, kieli lerpallaan, Käy jälillä nuoren peuran. Niin hän morsianta vaani, Näki puhtosen, vihannan Häävalmisna iski kiinni!
Mikset sinä syö? kysyi haltija. Mutta ei ruuna vastannut, seisoi vaan alla päin, huuli lerpallaan ja korvat velttoina. Polle! sanoi haltija taas hyväilevällä äänellä ja taputteli ruunaa kaulalle. Etkö tunne minua, minähän olen se jouluhaltija? Jo hörhähti ruuna vähäsen ja kohotti hiukan päätään. Ei maista ruoka, sanoi haltija.
Arveli, ettei hän rikkaana ollessaan viitsisi toki jalkojaankaan vaivata lähtemällä muutaman pennin saatavaa tahtomaan. Eräänä päivänä siitä sitten oltiin valmiit lähtemään. Hiirakko seisoi vakavana, huuli lerpallaan ja käänsi tuo tuostakin laiskasti päätänsä katsomaan kun kuormaa pantiin. Sitä ehkä kummastutti tuo lukuisa hyörivä lauma ympärillä. Huokasikin toisinaan raskaasti ja pitkään.
Hänen otsansa oli rypyssä ja alahuuli lerpallaan, ja sellaisena astui hän läähättäen läpi kylän, naputellen sormillaan virsikirjansa kanteen, siten edes jollain tavoin purkaakseen kiukkuansa.
Haltia kurkisti alas häkkiin, se oli heiniä täynnä. Sitten pudottautui hän Heikin kanssa häkin läpi ruunan eteen ruuheen, joka oli puolillaan vasta pantuja kauroja. Mikset sinä syö? kysyi haltia. Mutta ei ruuna vastannut, seisoi vain allapäin, huuli lerpallaan ja korvat velttoina. Polle! sanoi haltia taas hyväilevällä äänellä ja taputteli ruunaa kaulalle.
Sinun poikasi ovat tulleet isäänsä.... Kiitä jumalaasi, etteivät sinun sikiösi ole semmoisia, jotka eivät ota silloin kun saisivat ... pitää ottaa silloin kun saa.... Katsos, meidän miehet ovat akkoja ... ilman puhtia ja paholaista ... sentähden.... Nosta minua niskasta.... Tyttö on pannut heidän päänsä ihan pyörälle ja panee kai vielä äitinsäkin pään, vaikka se on minun tyttäreni.... Kiitä jumalaasi, ettei sinulla ole jumalisia lapsia, sillä se semmoinen vie elämisen helvettiin ... ei ne nyt muuta kuin lukevat ja veisaavat, naama soikeana, nenä huulten päällä ja huulet lerpallaan leuvan päällä.
Silmät pystyssä ja alahuuli lerpallaan hän seisoi tuossa, ensikertaa alkamassa sammutustyötä täydellä todenteolla. Ruiskusyynit keväällä olivat sentään jotakin toista kuin tämä todellinen tulipalo. Tämän lisäksi vielä säikähdys siitä, että hän oli niin myöhään saapunut paikalleen.
Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, joiden vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet riippuivat lerpallaan, oli olkikattoisia talonpoikain majoja, jotka melkein järjestään olivat kuuluneet linnan alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien joukkoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät