Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Silloin aukeni ovi hiljaa, hymyilevät kasvot kurkistivat sisälle, keveä, viehättävä olento juoksi hänen luoksensa, suuteli häntä, nauroi ja katseli veitikkamaisen hellästi hänen kummastuneihin kasvoihinsa. «Eeva!» huudahti Leonore, tuskin uskoen silmiänsä. «Eeva, sinäkö se olet? Kuinka?... Mistä sinä tulet? Etkö olekaan lähtenyt toisten kanssa?» «En, kuten näet!
Hän oikein horjahti taaksepäin; ei sanaakaan tullut hänen huuliensa yli, mutta hän laski kätensä pääni päälle, kallisti sen taaksepäin ja katseli minua syvästi ja tutkivaisesti silmiin ah, kuinka raskaina luomet peittivät hänen kauniit silmänsä! "Onko meidän välimme nyt kaikin puolin hyvä, Leonore?" kysyi hän viimein tukahutetulla äänellä.
Minä otan hänet! Hän saa minut omaksensa! Hän kelpaa puolisokseni ja minä kelpaan hänelle mieheksi! Kas niin, te siellä ulkona! Ettekö tahdo juoda maljaamme?» Kaikki riensivät maljan luokse; Louise muiden mukana, kahdeksan vesaa hänen kintereillään. Syntyi iloista hälinää. Nauraen Leonore ja Petrea torjuivat luotansa ryntääjät ja lupasivat tuoda heille lasit, jos vaan pysyivät paikoillaan.
Hän oli taipuvainen ottamaan kaikki raskaalta ja vaivaloiselta kannalta. Hän joutui hyvin helposti kiistaan siskojen kanssa ja kiivas luontonsa johti hänet riitoihin, jotka usein olivat hyvinkin katkerat. Senvuoksi Leonore tunsi olevansa hyvin onneton. Mutta ei! Ei kukaan kärsi turhaan, vaikka välistä siltä näyttääkin. Tuska on kuin aura, joka muokkaa viljelyskuntoon sielun pellon.
«Oi Eevaseni!» vastasi Leonore syvästi liikutettuna, hiljaa nojaten siskoonsa, «minä olen hyvin vähän ansainnut tätä sinulta. Mutta minä tulen toisenlaiseksi tämän jälkeen. Minä tulen semmoiseksi kuin sinä tahdot minut, minä koetan tulla hyväksi ja rakastettavaksi.» «Ja silloin sinä tulet niin kauniiksi ja rakastetuksi ja niin onnelliseksi, että on oikein iloista nähdä.
Kovasti oli illan tapahtuma häneen koskenut ja mielellään hän äidiltään otti rauhoittavia tippoja; Leonore auttoi häntä vuoteelle ja luki sitten ääneen hänelle rauhoittavia sanoja, kunnes hän nukkui. Samana yönä astuskeli laamanni levottomasti edestakaisin makuukamarissa puhellen vuoteellaan olevalle puolisolleen: «Hänelle olisi kyllä parasta matkustaa sinun seurassasi terveysvettä juomaan!
Leonore meni hänen luoksensa ja katseli häntä tuolla lempeällä nöyrästi kysyvällä katseella, jolle sydän niin mielellään aukenee ja joka oli niin tavallista Leonoressa. «Olet niin kalpea, Henrik», hän lausui levottomasti. «On kummallista!» Henrik vastasi puoleksi hymyillen omille sanoillensa, «katsos, Leonore, hautuumaan kuusia, miten niiden latvat huojuvat tuulessa!
«Olet oikeassa, Leonore!» vastasi Eeva, «paljon on ollut minussa suljettua, joka ennen on ollut avointa ja selvää. Tuo tunne tuo rakkaus häneen oi! se on niellyt koko sieluni. Hetkisen luulin voivani kukistaa sen; mutta nyt en sitä enää usko!...» «Kadutko uhraustasi! Se oli niin jalo! Tahtoisitko vieläkin tulla hänen omaksensa?» «En! Se on jo ohitse. Mieluummin tahtoisin nyt kuolla.
Silmiäni kirvelee, päätäni pakottaa, epätoivon hyrskyt temmeltävät sydämmessäni. En ole hyvä, en ole nöyrä enkä alistuvainen. Sieluni on kaaos. Vähäsen multaa otsan ja rinnan päälle se tekisi minulle hyvää. Höyrylaivalla. Kiitos Leonore, kiitos päänalasestasi! Se oli minulle todellakin rauhoittava alanen.
Mutta juuri niiden kohtaamisten tähden halusivat muut perheenjäsenet niin vähän kuin mahdollista olla mukana. Itse asiassa täyttyivät kuitenkin Eevan toivomukset; Leonore seurasi häntä uskollisesti minne hän vaan tahtoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät