Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Mutta sitä ei Eeva neiti sallinut, vaan lupasi olla menemättä ja pyysi Leonore neitiä menemään ylös toisten luokse sekä jättämään hänet yksin. Mutta heti Leonore neidin mentyä hän läksi ulos ainoastaan ohut saali hartioilla. Ja tänä iltana hän on myöskin mennyt sinne. Oi! olen oikein itkenyt sitä, armollinen rouva. Varmaankin joku suuri suru häntä kalvaa, sillä hän kalpenee päivä päivältä.»
En voi nyt ensinkään käsittää että kerran rakastin häntä!» «Oli kuitenkin kummallista että hän uudestaan kosi sinua, ja näin monen vuoden eron jälkeen! Hän mahtoi kuitenkin rakastaa sinua enemmän kuin ketään muuta, jota on hakkaillut.» «Sitä en usko; mutta ... oi Leonore! katsos tuota kaunista omenaa! Se on vallan läpikuultava! Yllätkö siihen? Et! Kyllä! jos kiipeät tuolle oksalle!»
Leonore raukka on pienenä ollut kovin kivulloinen, ja se seikka luulen enemmän kuin luonto on syypää siihen, että hänellä on epätasainen ja kiivas luonne ja että hän vähän kadehtii onnellisempia siskojansa. Tunteen syvyyttä ei häneltä puutu, mutta ymmärrys on hidas ja hänen on tavattoman vaikea oppia, olkoonpa mitä hyvänsä. Ei liikkeiden sulavuuden rahtuakaan, päinvastoin.
Niin todellakin! näen selvästi pienen kaaren alkua. Ja tiedäppäs: kun se on kasvanut ja sinä olet tullut terveemmäksi ja tietysti ihosi on muuttunut selkeämmäksi, niin luulen sinun olevan oikein kauniin.» «Oi, sitä en milloinkaan voi uskoa!» lausui Leonore huoaten samalla kuin toivon hymy kirkasti hänen kasvojansa.
«Ja vaikket tulisikaan hyvin kauniiksi, niin voit varmaankin tulla erinomaisen miellyttävän näköiseksi. Sinussa on todellakin jotakin erityistä, ja minä kuulin juuri pari päivää sitten isän huomauttavan äidille siitä.» «Sanoiko hän todellakin niin?» Leonoren kasvot kirkastuivat yhä enemmän. «Sanoi kyllä! Oi Leonore, mikä on kauneus?
Eräänä iltana kun perhe oli koossa hämärää viettämässä ja assessori mukana heidän tuttavallisessa piirissänsä, puhuttiin unista ja nukkumisesta. Henrik huomautti ikivanhasta unen ja kuoleman vertailusta; hänen mielestänsä se vähemmän piti paikkaansa itse nukkumisen tilan kuin siitä heräämisen yhtäläisyyden suhteen. «Ja tuo yhtäläisyys» kysyi Leonore «miten se erityisesti ilmenee?»
Oi, teidän kanssanne, siskoseni, olen aina tyyni ja onnellinen, mutta en tiedä mistä se johtuu, että jo jonkun aikaa muut ihmiset ovat usein tuskastuttaneet ja ärsyttäneet minua.» «Oi Henrik! eikö se ole osaksi oma syysi?» «Sinä ajattelet Stjernhökiä, Leonore?» «Niin!». «Niin minäkin!
«Eeva, Eeva!» huudahti Leonore tavattoman iloisesti ja veli ja sisar juoksivat kiireesti portille, niin että Eeva, astuessansa ulos vaunuista joutui suoraan heidän syliinsä. Eeva. Onnellisen kodin suloisimpia tapauksia on varmaankin, kun joku sen rakkaista jäsenistä, oltuaan jonkun ajan poissa, palaa takaisin sen helmaan.
Kenties ovat semmoiset hetket määrätyt osaksemme täällä maan päällä, houkutellaksensa meidät ylös isän kotiin ja antaaksensa meidän tuntea sen ilmaa.» «Ihana ajatus, Leonore! Sillä jos nuo välähdykset todellakin ovat ilmestyksiä sisimmästämme, todellisesta, täällä vielä vangitusta elämästämme, hyvä Jumala! miten ihanaa olisi saada... Mutta oi! nuo pitkät pimennyshetket, mitä ne sitten ovat?»
Vaikka vanhemmat ja siskot usein kävivät häntä siellä katsomassa, siitä tuskin oli mitään iloa, sillä Leonore ei vielä osannut lempeydellä ja sydämmellisellä ystävällisyydellä saattaa hauskuutta ja viihtymistä ympärilleen! Mutta Leonore raukka!
Päivän Sana
Muut Etsivät