United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pari päivää myöhemmin. Hongat suhisevat niin raittiisti ja hiljaa. Tulen ulkoa. Vuoria, metsiä, yksinäisyyttä luonnossa Ihanata! Oi Leonore! Tahdon aloittaa uuden elämän. Tahdon kuolla vanhasta itsestäni, turhuudesta, mielikuvituksista ja itsekkäisyydestä. Kaikki saamani imartelevat muistot, kirjeet niin miesten kuin naisten antamat olen hävittänyt.
«Antakaa anteeksi! antakaa minulle anteeksi!» huudahti Eeva ojentaen hänelle kätensä, «minä olen ollut niin kiittämätön teille! Mutta sydämmeni oli niin sairas, se oli vallan muuttunut. Mutta se kyllä paranee jälleen; Leonore on parantanut sen. Olen kovin sairas nyt, käsiäni polttaa, päätäni pakottaa! Antakaa minulle pieni ompelulippaani käsiini, että saan nojata siihen pääni; ennen en parane!
Leonore raukka oli taudin vaikutuksesta ikäänkuin nurin käännetty ja pysyi aina itseksensä; hän kätki kauniimman luonteensa pahan tuulen nostamiin pilviin ja ne jäähdyttivät sen lämmön ja ystävällisyyden, jonka toiset tahtoivat osoittaa hänelle. Nyt joutui nuoriso toimeliaaksi.
Leonore sytytti punavihreän vaharullansa tummasilmäisen Saaran eteen. Petrea ... ah! Petreakin tahtoi niin sydämmestänsä antaa jotakin. Hän etsi kaikki kätkönsä; mutta oi; niissä oli ainoastaan rikkinäisten lelujen tähteitä. Tässä kädetön nukki, tuossa jalkapuoli pöytä, tässä kaksi sokuriporsaan puoliskoa, tuossa päätön ja hännätön koira!
Siellä aaltoili ja kuohui kovasti ja kummallisesti, sydän sykki melkein kuuluvasti. «Herra Jumala!» huudahti Leonore peljästyneenä; «Henrik, mitä tuo on? Onko sinun usein niin?» «Välistä nyt viime aikoina. Mutta älä ole siitä levoton äläkä millään ehdolla kerro siitä äidille tai Gabriellelle.
Bergström laski keittiössä ihastuksensa valloilleen huutamalla «Eeva neiti on vallan taivaallinen!» Vaaleaverinen Ulla ei milloinkaan ollut hänen kanssansa siitä yhtä mieltä. Leonore oli ainoa, joka pian katseli Eevaa tosin kyllä hellin silmin, mutta kuitenkin vähäsen huolestuneena.
Silmänräpäyksen vuotivat Eevan kyyneleet ruusulle, mutta sitten siskon päälle. «Minkätähden teit niin, Leonore? Oi, sinä varmaankin olet kovin sairas! Tahi oletko suuttunut minuun?» «En, Eeva, en! Anna minulle anteeksi ja jätä minut!» «Minkätähden? Oi, älä itke, älä ole pahoillasi!
He lähtivät heti päivällisen jälestä ja Henrik ja Viisu kävelivät ensi rivissä, toisessa kulkivat Eeva ja Leonore Petrea keskellään, kullakin pieni vasu tahi rove käsivarrella ja siinä kaakkupalanen evääksi. Lapsijoukon jälestä tuli äiti ja hänen vieressänsä kandidaatti vetäen pieniä vaunuja, joissa Gabrielle istui totisesti katsellen ympärilleen kauneilla ruskeilla silmillään.
Leonoren neuvoon suostuttiin. Molemminpuolisesti pyytäen anteeksi syleilivät Louise, Eeva ja Gabrielle toisiansa ja erosivat illaksi. Leonore oli iloinen kun sai olla kahden kesken Eevan kanssa ja kuunteli tyynesti ja innokkaasti hänen kertomuksiansa koko yön. Oiva, hellä Leonore!
«Ei milloinkaan!» huudahti Eeva itkien; «oi se aika ei milloinkaan palaa! Silloin olin viaton; sen vuoksi näin taivaan ylläni selkenevän. Nyt on paha ja saastaisuus niin suuresti tahrannut sieluani, niin, se saastuttaa sitä vieläkin!... Oi, Leonore! jospa tietäisit mitä kaikkea olen tuntenut viimeisinä aikoina silloin et enää rakastaisi minua!