Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Juteinin Kirjojen 3:nnen ja 4:nnen Osan ilmestymisen Snellman kertoo, että niissäkin olevien laajempien runojen sisällys enimmäkseen on opettavaista, kehottaen isänmaalliseen henkeen ja lauluun, rauhalliseen ja siveään elämään j.n.e., myöskin lempeään mielenlaatuun lähimäisiä ja eläimiä kohtaan.
Tähän lempeään päällikköön oli Kaarlokin suuresti suostunut, ja tätä kunnioitti hän sydämmensä pohjasta muun velvollisuuden ohella, sekä rakasti häntä kuin poika isäänsä. Sitä hellemmäksi kiintyi majurinkin suosio Kaarloa kohtaan, mitä useammasti Kaarlo häntä vihollista ja kylmää vastaan suojusti. Sillä Balkanin pyryt ja pakkaset olivat yhtä ankarat päällikölle kuin alhaisemmallekin sotilaalle.
Kuului etäisen räjähtelyn heikko ääni. Minä painoin pääni Ernestin rintaa vasten ja itkin häviölle joutunutta aatettamme. Ernestin käsivarren hyväilevä puserrus tulkitsi minulle hänen lempeään. »Tällä kertaa jouduttiin häviölle, mutta ei ainaiseksi», sanoi hän. »Olemme saaneet opetuksen. Huomenna aate nostattaa uudet voimat, joita vahvistaa viisaus ja kuri.»
Näin nyt jätän teidät Jumalten lempeään ja hellään huomaan, Kuin vartijalle varkaan. FLAVIUS. Viipy turhaa. TIMON. Juur' hautakirjoitustani ma piirsin; Sen näette huomenna. Nyt alkaa parata Tää pitkä elämä- ja terveys-tauti; Kaikk' antaa tyhjyys. Eläkää te yhä: Teit' Alcibiades ja häntä te Ijäti vaivatkaa! 1 SENAATTORI. On puhe turhaa.
Ja makeita ne makeet olikin, Ne oli mitä kastehelmet maalle, Ne oli niinkuin kyynel enkelin, Kun lempeään hän lausuu Jumalalle. Kun laski päivä ja kun koitti koi, Me ihailimme taivaan purppuroita, Ja tähdet taivaalla kun loisti, voi, Kuin kauniisti me selitimme noita!
Näin tuli talvi, ja heleän Ma palaamaan panin kynttilän: Voi sitä loistoa, ihanuutta! Se ystävälleni oli uutta. Hän sitä katseli oudoksuin, Ma häntä katselin hymysuin, Hän valon ympäri hyrähteli Ja hyppi, nyppi, ja pää se eli. Ja valo loisti niin lempeään, Ja outo tunto käy ystävään; Sen luo hän hehkuvan halun saapi Ja valon helmahan katoaapi.
Niin outo syke sydämen ja rinnan aavistus: häät siell' on, sinne meidänkin on rientää kutsumus; ne häät on meidän, meidät vihkii ikiliittoon syys, kun seestyy taivas, hehkuun syttyy metsäin hämäryys. Taas palaa rauha riemullinen silmääs suruiseen, kun painaa syksy kulmillesi kultaseppeleen; taas nukkuu soima sisässäni uneen lempeään, ja ilman tuskaa katseen käännän taapäin, elämään.
"Vaimo", virkkoi nyt kuningas hyvin laupiaalla äänellä, "sinä kuulut lempeään sukupuoleen ja murhees kautta olisi sinun pitänyt oppia vielä armahtelevaisemmaksi; sillä oman kovan onnemme kauttahan meidän pitäisi tulla niinkuin luullakseni välttämättömästi tulemmekin leppeiksi toisia kohtaan. Onhan sinun puolisos vaan mennyt samaa tietä, jota meidän jokaisen täytyy astua".
mutta loppu, jossa »kukistunutta henkeä» kehoitetaan pakenemaan murheen maasta »taivaallisen isän lempeään helmaan», hävittää erinäisten hyvien ajatusten aikaansaaman vaikutelman. Runo »Till Fjalars skald» herätti huomiota ja tuli vilkkaan keskustelun aiheeksi, kun se 1855 julkaistiin eräässä sanomalehdessä. Se on niin sanoaksemme aivan virallinen kunnianosoitus, ja varsin arkipäiväinen.
Dmitri nyt, kätensä Rukoilevaisen äitinsä kädestä Vetäsi eikä peittänyt lempeään: "Emoni," virkkoi, "ei ole Dmitrisi Sun tuskautuva, eik' ole hukkuva Jos rajun rintansa tykö tuoda voit Sä orjattaren, veljensä toverin."
Päivän Sana
Muut Etsivät