United States or Cambodia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä lemmen ja rakkauden aarre niillä köyhillä lienee paremmin kuin rikkaillakaan ... sitä minä en ota ymmärtääkseni. Maria keskeytti isänsä puheen, sanoen Kaarloa rakastavansa, eikä ketään muita. Ei se tarvitse puhuakaan, ärjäsi isäntä ... enkö minä sitä jo ole kerrassaan sanonut, ettei siitä mitään tule... Kuinka minä kehtaisin vävynäni nähdä semmoista köyhää retua.
LIINA. Minua hän ei ainakaan voi kosia. ANNA. Entä minua? LIINA. Joutavia; Kaarloa hän vaan etsii. He kuin ovat yhdessä, nauraa, laulaa ja laskee leikkiä Kaarlo, mutta kuin minä olen yksin hänen kanssaan, on hän niin järömäinen, istuu vaan työnsä ääressä. Olen varma siitä, että hän on kernaammin tohtorin seurassa kuin minun. ANNA. Sinä olet siis mustasukkainen tohtorille.
Mitä kummaa hän Kaarlossa rakastaa ... mikä siinä häntä paremmin miellyttää... Olihan hän monta vertaa rikkaampi Kaarloa ja kunnioittavathan häntä toiset ihmiset isostikin... Varmaankin on Kaarlo Marian vietellyt joillakin suloisilla sanoilla, niinkuin sitä jo Niemeläinen arveli. Kyllä minäkin olisin niitä osannut lasketella koko joukon ... mutta enhän minä ketään houkutella tahdo.
Onhan Maria siksi viehettävä kuin muutkin tytöt ja päälliseksi niin rikas, niin mahtavan talon tytär... Näitä arvellessaan kiihtyi Juusen mieli yhä enemmän Mariaan. Nuo Marian sanat: Kaarloa rakastan enkä ketään muita, ne näpittivät hänen sydämmessään. Hänen tuntonsa rupesi taas tutkimaan.
Arvaahan mikä sitten tapahtui... Mitäs muuta kuin onnelliset kihlajaiset. Ojalan perhe ynnä muita lähellä olevia arvoisia henkilöitä ja ystäviä kutsuttiin Niemelään, jossa oli riemua ja nautinnoita vieraille tarjona. Kaikki iloitsivat siitä että Maria pääsisi Kaarlolle elämän kumppaniksi. Niemeläinen itsekin hieroi kämmeniään mielissään ja kohteli kunnioituksella Kaarloa.
"Tekö se olette, joka aiotte kukistaa paavin vallan?" kysyi muuan sotamies, puhutellen häntä halveksien jossakin seisauspaikassa; "millä lailla te sen teette?" "Minä luotan Jumalaan Kaikkivaltiaasen, jonka käsky minulla on", hän vastasi. Ja sotamies lausui kunnioittavaisesti: "Minä palvelen keisari Kaarloa; teidän Herranne on suurempi, kuin minun."
Niemeläinen nouti hevoselle heiniä ja pyysi vierasta korutupihin "tupakoimaan". Tänne päästyään pyysi Markkulan isäntä haettamaan Ojalan Kaarloa sinne, sanoen olevan itsellään tälle asiata. Tämän pyynnön lupasi Niemeläinen täyttää ja laittoi renkinsä sinne menemään.
Kertomus oli surullinen, kuulijoiden silmissä näkyi säälistä heltyneiden tunteiden pusertama, kirkas kyynel. Tässä seurueessa oli Markkulan Juuse ja Kaarlon sisar, Ojalan Heta; ennenmainittujen mukana. Nämät kaksi viimeksi mainittua olivat kihloissa ja sen johdosta tulleet tervehtimään Kaarloa ja hänen puolisotaan.
Sen tähden katseli Niemelän isäntä Kaarloa omituiselta kannalta, eikä sanonut työmiehen tarvitsevan muita kirjoja lukea niihin aikaansa ja rahaansa tuhlata kuin mitä tavallisesti lukukinkereillä vaaditaan. Siitä huolimatta Kaarlo lainasi sopivia ja hauskoja kirjoja Niemelän Mariallekin, joita tämä luki oikein ahmimalla, sillä olihan Kaarlo sanonut niiden olevan arvokkaita.
Tyynellä, miettiväisellä olennollaan ja lannistumattomalla urhoudellaan oli Kaarlo voittanut kunnioitusta kaikilta sotatovereiltaan. Erittäinkin rakasti häntä majuri B., jonka läheisyydessä hän oli alituisesti tapellut kahakoissa. Usein oli majuri häntä taputellut olalle ja sanonut Kaarloa "lannistumattomaksi suomalaiseksi."