Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Ah, kuinka minä olen tyhmä. Tahdotko tupakkaa, mitä? VIKTOR. Jos suvaitset? SYLVI. Kyllä, kyllä minä suvaitsen. Ei, anna minun sytyttää. Kas noin. Ja nyt pidämme oikein hauskaa. Yhtä hauskaa kuin ennen aikaan, kuusi vuotta takaperin. Muistatko? VIKTOR. Tottahan nyt. SYLVI. Kun leikimme sokkosilla välistä koko päivän. Jestapoo, kuinka meillä saattoi olla hauska!
Vaiva vaivuttaa levolle, Vaiva vaivaapi uneni, Vaiva herättää valolle, Uuden päivän paistehelle. Vanha runo. Me leikimme usein tunteillamme. Me sytytämme uusia, kun vanhat haihtuvat, tahi toisin sanoen: me annamme uusien syntyä miettimättä mitä laatua ne ovat. Surulliset saavat meidät surullisiksi, iloiset iloisiksi. Tunteet ovat meille se Pyörtäjä-koski, joka vie meidät mukanansa. Ja miksikä?
Tämä oli meille suuri ilo, ja suurempi oli onnemme vielä sen vuoksi, että saimme sen yhdessä vastaanottaa. Miten lapsellisia me vanhat ihmiset olimmekaan tämän pienen lapsen kehdon vierellä, miten paljo me leikimme ja puhelimmekaan, sitä ei voi sanoin selittää! Sitä ei voi käsittää kukaan muu kuin onnelliset vanhemmat, ja kaikki ne ovat varmaankin olleet yhtä lapsellisia ja hulluja kuin mekin.
Hyi, kuinka sinä olet epäkohtelias. Ethän sinä siitä pahene, vaikka kuuntelisitkin. Hän oli nähnyt unta, että me leikimme yhdessä sokkosilla, hän ja minä, jota me muuten teimmekin alituisesti, kun olimme lapsia. Mutta että hänen juuri nyt piti uneksia sitä, nyt, vähää ennen kuin heräsi. Eikö se ollut omituista? AKSEL. Hyvin omituista. SYLVI. Se tulee käymään toteen hyvin pian.
Ihan juuri niinkuin mekin muinoin pieninä leikimme Ellidan kanssa, kun mamma hirveiden muuttopakkausten jälkeen oli vihdoin vienyt meidät maalle, eikä siellä enää ollut katukiviä. Kuinka hyvin Ellidakin olisi ymmärtänyt, että he, kun oli paljasta maata, vaikka maa olikin vielä kosteata, heti rupesivat semmoista leikkimään!
Viime viikolla leikimme me koulussa ja minä en tiedä kuinka se kävi, mutta minä revin suuren reiän lakkiini. Eihän se vaan ollut tuo uusi lakki, jonka Antti räätäli neuloi? Oli kyllä.
Me olemme kuin vastanaineet. Niin, niin, me leikimme vastanaineita! Ja kun tulemme Helsinkiin, niin minä sanon, että hän on minun vaimoni, ja kun kävelemme bulevardeilla... Onko siellä bulevardejakin sinun maassasi? On siellä bulevardejakin... Ja kaikki kääntyvät häntä katsomaan ja kysyvät, kuka hän on tuo nainen, joka on niin kaunis, niin hienosti puettu, niin »chic»?
Vain laulua laulelen, pieno, Jota laulan jo vuosia näin! Sitä laulan, kun kukkii tieno, Kun sydän on toivoton; Jo mummosi mummo, sa pieno, Tän laulun kuullut on! Jo rauhan me tehdä voimme, Te kukat lemmityt. Me nauramme, ilkamoimme Ja leikimme riemuin nyt. Sa kielo kainorinta Ja ruusu, sa rusosuu, Sa neilikka tummapinta, Sa lemmikki toukokuun!
"Tässä on suuri appelsiini, minä panen sen tähän peitteelle ja luen kolmeen asti, ja kumpi sen ensin ehtii saada kiinni, saa sen pitääkin. Yks', kaks', kolme sinä sait sen!" Pienoinen oikein riemuitsi. "Tässä on manteleja. Sinä sait enimmät, mutta minä sain suuren, ja siinä on kaksi sydäntä. Nyt leikimme filippiniä.
"Hänessä oli jotain enkelimäistä ja jotain tonttumaista ... eli pikemminkin, hän oli kuin hyvä haltija. Hänellä oli tapana tulla meille kerran viikossa pikku Gerdan kanssa. Me lapset leikimme yhdessä, mutta lopuksi tulimme aina Maikki tädin luo ja pyysimme hänen kertomaan satuja tai tapahtumia raamatusta.
Päivän Sana
Muut Etsivät