United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja enkelin valkoinen puku oli välkkynyt kuin hopeinen kangas ja siivet hehkuneet kuin aamurusko. Ja se enkeli oli puhunut Lauran veljen kuolemasta suuressa kaupungissa, joka vuorella on.
Hän puheli jonkun kanssa, mutta käytävä kaikui niin, ettei saanut selvää. Puheen joukkoon kuului raskaat, kolisevat askeleet. Vähitellen puheen ja askeleitten ääni koveni ja sekaan raikui silloin tällöin Lauran naurua. »Mikä kumma siellä on tulossa?» Leenan uteliaisuus kasvoi yhtämittaa. Viimein saapui näkyviin tuo kumma.
Lauran äitiä tuo alkoi vähitellen vaivata, niin että kerran, kun Laura oli juossut hymyilemässä isälle ja sitten jonkun hetken kuluttua syöksyi hänen luokseen hymyilemään, juostakseen sitten taas takaisin puuhiinsa, äiti kysyi: »Mitä sinä, kultaseni, tarkotat?» Laura jäi ääneti aivan kuin miettimään, mitä hän tarkottaa. »Mitä sinä hymyilet?» uudisti äiti kysymyksensä.
Sohvan yläpuolella oli tauluna muuan Lauran äidin valokuva nuorena tyttösenä, sekin hymyilevä. Päätyseinässä olevista kahdesta ikkunasta, joiden välissä oli suuri kuvastin, paistoi päivä helakasti. Luonnossa oli kaunis syksyinen päivä, mutta tuon leikkimaailman pienessä talossa oli täysi kesän tunnelma.
"Panitteko pahaksenne?" "Ken voisi panna pahaksensa teidän viehättäviä sanojanne?" "Kenties kaikki eivät olekaan pahan-ilkisiä, mutta..." "Mutta?" "Mutta te olette. Au revoir!" Keijukaisena sipsautti Aina kynnyksen yli ja meni Lauran ja isänsä kanssa kotio. Kummallinen oli seuraava yö Niilon talossa. Unta ei saanut silmäänsä filosofi enempää kuin lääkärikään.
»En minä ymmärrä», sanoi lehtori vaimolleen, kun he istuivat salissa ja Lauran laulu kuului taas sieltä synkästä kamarista. »Me luulimme hänen itkevän itsensä kuoliaaksi, mutta hän laulelee iloisesti. Meihin koski, hän kylmäksi jäi. Tuleeko hänestä tunteeton ihminen?» »Lapset kai eivät kuolemaa ymmärrä.
Katsellessaan tätä Lauran kiltiltä tädiltä saamaa poikaa Leena hyväntuulisesti naurahti, ajatellen: »Lehtorin herrasväkenä minä ottaisin tuosta pojan ja ilmoittaisin lehdissä: Syntynyt pulska ja reipas poika. Lauramme ikäinen, ehkä hieman vanhempi.»
Kärryt keikahtivat taaksepäin, ja poika ja Laura nurin niskoin lattialle niin pahasti, että katsojat säikähtivät. Mutta siihen, kun he ehtivät liikahtaakaan, oli poika jo pystyssä ja vikkelästi nosti Lauran jaloilleen. Hän sitten katsoi Lauraa läheltä silmiin ja hymyili aivan kuin houkuttelemalla houkutellen Lauraakin hymyilemään.
Lehtori aluksi säikähti, mutta sitten rauhoittui kokonaan, kun oli huomaavinaan, että Laura kulki unissaan. »Rakas isä», sanoi Laura ja hartaasti pyysi isää kirjoittamaan hänen puolestaan Rooman herralle, hyvälle Paavo Antikristukselle, että tämä käskisi kiltin tädin, joka asuu tässä kaupungissa pihan perällä, noutamaan Lauran veljen siitä suuresta kaupungista.
Pelastaja oli tullut, tuossa seisoi hajasäärin ja selkäkenossa pitäen ojennetussa kädessään Kirstiä, jota hymyillen katseli, ja joka hymyili vapauttajasankarilleen. Leenalta pyrki yhtä aikaa nauru ja itku. »Siinä on sinun lapsesi», sanoi poika leikillisesti ja asetti Kirstin Lauran syliin istumaan.