United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kukkulan korkeimmalla laella, keskellä rannattoman, ruskean erämaan, humisee yöt ja päivät hiljaista huminataan koivujen kuningatar, tuuheaoksainen puu, jonka juuret syvälle maan sydämeen tunkevat ja latva taivasta tavoittaa.
Kun siitä söi ens sielu, vuotta viisi tuhatta tuost' on tuska, kaiho soinut Hänelle, joka syyn sen otti päälleen. Sun henkes nukkuu, ellei huomaa, miksi niin erikoisen korkeaks se kasvoi ja miksi nurinpäin sen latva lautui. Ja jos kuin Elsan veet, ei turhat aatteet ois mieltäs saartaneet sen muuttain, kuten Pyramus silkkipuunsa, hekkumallaan,
Tuosta työn virsi virisi, loihtulaulu noususta sorean Suomen, kansan nuoren kasvannasta, pää-kylästä nenässä utuisen niemen. Vaikka on nuorta kaikki täällä, sure siitä emme, lautuva niinkuin hongan latva kosk' on nuoruutemme. Vaikka ei paista kauan päivä Suomen sydänvesiin, ehti se luoda Suomen hengen ja Suomen onnen esiin.
Ja hän lauloi, kuinka niemellänsä vapaa kansa kerran kynti, kylvi, mutta merten takaa vieras saapui tuoden rantamalle taimen oudon, taimestapa kasvoi jättitammi, jonka latva maasta päivän peitti.
Ympärillä seisovat odottivat tuskissaan heidän poistumistaan. Mutta kun tuuli hetkeksi ajoi savun syrjään, nähtiin heidät vielä katolla. He palavat! he hukkuvat! huudettiin, mutta kukaan ei ryhtynyt heitä pelastamaan. Löfving yksin riensi paikalle. Hänkin yritti tikapuille, mutta kun ne olivat rikkuneet, koetti hän kiivetä pitkin mäntyä, jonka latva jo oli tulessa.
Milloinkahan saan nähdä hänen kasvonsa armaat. Puhetta jatkui ja hartian voimasta loi Mikko keppejä maahan. Nyt oli tultu sen Mikon merkkihongan luo ja kepitys ampui hongan kylkeen eikä keskelle. Mikko tarkasteli nyt, seisooko honka sen verran kallellaan, että latva tulisi kepityksen kohdalle, mutta honka seisoi suoraan pystyssä. Nyt Mikko tiesi, että oli menty sen verran syrjään oikeasta.
Heti sen perästä alkoi muuan tammen latva verkalleen tulla näkyviin. Hirventappaja ei nyt enään voinut hillitä malttamattomuuttaan. Varovasti siirtyi hän hieman eteenpäin, tirkisti luodin tekemän reijän läpi ja onnistui siitä nähdä suuren osan nientä.
»Hm ... tuskin luulen sun tuota hentoa koivuakaan saavan kaatumaan», arveli Sampsa poika. »No tuopa kumma olisi», huusi tyttö ja tarttui samalla koivuun käsin. Mutta koivu oli nuortea, se taipui, jotta latva oli lähes maata koskettaa, mutta ei vaan taittunut. Tuulen tytär ponnisti viimeisetkin voimansa, otti vauhtia, teki uuden ryntäyksen. Turhaan!
Tuo itse latva, huippu, kruunu on, Niin, kruunun kruunu murhan kilvessä; Se kurjin konnantyö on, hurjin raakuus, Verisin ilkiteko, millä koskaan Sokea, kaihisilmäinen on vimma Hellästä säälist' itkun irti saanut.
Taimi etelänkin nosti korttansa, Siisti lehviään ja suori varttansa, Latva taivahasta imi lämpimyyttä; Juuret maasta syvält' imi väkevyyttä. Taivas lämmint' antoi, maakin väkeään, Kukkaa taimi alkoi työntää täydeltään. Niitä siinä ihasteli seudun kansa; Mykkänä on viisaat vaan ja kummissansa.