Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Oliko se synkkä lapsuuden muisto vai onnettomien kotiolojen raskas taakka? Vai liittyikö se ehkä jollain tavoin tänne nyt ilmestyneeseen vieraaseen? Voisiko heillä olla jotain yhteistä, jota ei Toinilla ollut oikeutta jakaa?
Päästyänsä oman pitäjän ulkopuolelle, saattoi hän, jos häntä pidätettäisiin ja häneltä jotakin kysyttäisiin, sanoa naisia vaimokseen ja tyttärekseen; sen nimellisinä tulisivat he kulkemaan, kunnes he olisivat tulleet Tukholmaan ja päässeet turviin, Aadolfin lapsuuden ystävän, nuoren pappismiehen luokse. Matkalla mahdollisesti sattuvien kulunkien varalle Aadolf Skytte jätti Rolfille rahasumman.
Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua, merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää pauhinaa. Mutta kaikessa tässä onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on Vapahtajamme?
Vanhan ystävyyden nojalla, lapsuuden ajoilta. SYLVI. Arkkitehti Hoving ei näy niitä enää muistavan. ALMA. »Arkkitehti Hoving»? Minusta sinä äsken sanoit häntä Viktoriksi. Sanoinko? Siinä oli! Niin minulle aina käy, kun koetan teeskennellä. ALMA. Minkätähden sinä teeskentelisit, Sylvi? SYLVI. Niin, sanopa muuta! Minkätähden sitä tekisin!
Välistä kiertyi muistoni maille kotiseutu, lapsuuteni aikaisemmat elenteet, ne ajat, jolloin ei vielä mikään tuska rintaani repinyt, jolloin kotipellon pientareita muiden yhdenikäisten kanssa piehtaroitiin. Oi hauskat lapsuuden ajat! Mutta sen kipeämpi oli niiden surullinen loppu. Siksipä kun muistot yksinäisyydessä pyrkivät esille, ne levottomuutta lisäsivät.
Loiskis pohjaan, pohjaan viini! Hän se elää, kuolla ties! Hänpä hiis sen hulivilin Töistä viitsii tehdä tilin Lempimään ol' aika mies! Olkoon puhdas lemmen maja Rinnassamme! Lempikäämme armasta ja Suomeamme! Hurraa! Lapsuuden kotiin tullessa.
Oi ikuinen Kaos tunnoton! Voi häntä ken lapsuuden häpäissyt on! Tuhatkerroin eikö parempaa ois kuoleman kourin kuristaa tuo valkea kaula ja kaunoiset nuo runnella kasvojen piirtehet, jotka kantaa kauneutta pinnallaan ja helvetin myrkkyä pohjassaan? Hänet taivaan ihme luoda taisi! Tuo kukka min hedelmän kantaiskaan, jos kypsyä saisi se suvessaan!
Sano terveisiä äidillesi, Joonas sanoi talonpoikaisnainen, otti sormuksen, peitti taas kasvonsa ja katosi lähimmästä ovesta. Joonas seisoi siinä aika tavalla ällistyneenä. Olenko tehnyt viisaasti vai tyhmästi? Missä olen ennen nähnyt nuo kasvot? ajatteli hän, mielessä jokin himmeä muisto lapsuuden ajoilta. Mutta samapa se. Olen iloinen, että olen päässyt tuosta jumalattomasta taikakalusta.
En ole vielä tainnut ehtiä mainitakaan, että Musti oli koira ja kasvoi minun kotonani. Me olimme siis lapsuuden ystäviä, kuten sanotaan, jotakuinkin samanikäisiä, vieläpä kotvasen samankokoisiakin. Maailma vieroitti meidät sitten monta kertaa toisistamme. Mutta me tapasimme toisemme aina jälleen, tutustuimme jälleen ja tulimme hyviksi ystäviksi. Joku aika sitten tapasin minä unessa hänet.
Silloin myhähtää Aapeli ajatuksissaan jotakin leikillistä, ja ajattelee ainoastaan: *Lyygia*! Tahi kun tulee eteen jokin Muttiselle lapsuuden ajalta tuttu paikka ja hän virkkaa puolittain itsekseen: »Tästä minä ennen kuljin, noin pienenä», silloin Lyygia painaiksen hänen kainaloonsa ja sanoo jotakin hyvää ja hellää kuin pienelle lapselle, kuvitellen lihavaa Muttista tepsuttamassa siinä niin pienenä, pienenä.
Päivän Sana
Muut Etsivät