Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Ain' olen aikani elellyt Kotipellon pientarilla». Samassa hän yhtähyvin ilmoittaa suostuvansa tuohon mielen mittelöön. Joukahainen nyt ensiksi ottaa tietovarastostaan esille kaikellaisia seikkoja luotuis-tieteen, maatieteen ja kansatieteen alalta. Mutta vanha Wäinämöinen arvostelee tämän havainto-opin sangen halvaksi: »Lapsen tieto, naisen muisti, Ei ole partasuun urohon; Sano syntyjä syviä!»
Eipä ollutkaan monta päivää, ennenkuin eräänä lauvantai-iltana astua rapsin sykkivin sydämmin morsiameni kotipellon piennarta. Sattuipa hänkin olemaan viikon vaivoista vapautettuna kesäillan ihanuutta nauttimassa. Tulennasta hän jo miehen tunsi, astunnasta arvaeli. Juoksi vastaani niinkuin noutamaan. Tuntui silloin olevan meillä mielet paremmalla sijalla. Rintani riemusta läikki. Ilta oli kaunis.
Väinämöinen ensin estelee »mitäpä minusta laulajaksi, joka aina olen elänyt näillä kotipellon pientarilla ja kotikäkeä kuunnellut» , mutta suostuu ja pyytää Joukahaista kertomaan, mitä hän yli muiden tietää. Joukahainen rupeaa latelemaan kaikenlaisia muistitietoja luonnon- y.m. tieteiden aloilta, mutta Väinämöinen keskeyttää: »lapsen tieto, naisen muisti... Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!»
Syrjäkyläläiset sitä vain taitavat enimmäkseen ostaa, tiesi nimismies. Ja oletteko kuulleet hullumpia! jatkoi hänen rouvansa, sanovat muka Jumalan viljan tärväämiseksi, jos kotipellon ruista kahviksi paahdetaan. Sitä taikuutta! Lukkarin rouva löi käsiään yhteen. Mutta eikö maistu rouvalle vielä ... no ottakaa, kotikahvia!
Rovasti vetäisi taas arvokkaasti pari henkisavua ja jatkoi hetkisen syvän äänettömyyden jälkeen: Ja minä toivon, ettei tästä hetkestä meidän talossa käytetä kahviksi muuta kuin ruista, pelkkää kotipellon ruista. Minä toivon niin ja tiedän, että tahtoni täytetään. Rovasti loi tuiman ja päättävän katseen ympärilleen, nousi, kuppiin koskematta, ja astui vakavin askelin ulos huoneesta.
Ja sitten nähnyt itsensä jo kasvaneena, milloin työssä kotipellon vaon päässä, milloin täällä ylhäällä ullakkokamarissa, ponnistellen ajatusvoimaansa, suurella vaivalla vihdoin saadakseen kokoon kömpelön lauseen elämästä ja onnesta. Siksi Heikiksi takaisin! Takaisin ujoksi lapseksi, takaisin pieneksi, vähäpätöiseksi niinkuin silloin!
Hän äesteli viimeisiä kaurankylvyjä järveen antautuvalla kotipellon rinteellä. Hevoset vetivät vinhasti kevytkulkuista asetta, kuohkea multa kiehui ja poreili sen piikkien välissä. Se kiehunta hyväili ajajan silmää ja siitä kohosi tuoreen kevätmullan mieluinen tuoksu. Uutela pysäytti hevoset rinteen laella, juuri siinä missä se lähti järvelle päin painumaan.
Jos lienet vanha Väinämöinen, laulaja iänikuinen, niin ruvetkaamme laulamahan, mies miestä oppimahan, toinen toista voittamahan." Väinämöinen lausui: "Mitäpä minusta on laulajaksi, kun olen kaiken aikani elellyt vaan näillä Väinölän ahoilla, kotipellon pientarilla; mutta sanohan sinä, mitä sinä enintä tiedät, yli muiden ymmärtelet." Nyt alkoi Joukahainen ladella tietojansa.
Tuommoista se ennen äitivainaannekin leipoi, taitaa se olla kotipellon kasvuista? Kotipellon on, sanoi Auno. Eihän tuota sitten, kun tähän taloon asetuttiin, ole säkkiään tarvinnut vieraan aitan kynnyksen yli tarjota. Kyllä se on kaunista tuo taikina, en malta olla maistamatta.
Välistä kiertyi muistoni maille kotiseutu, lapsuuteni aikaisemmat elenteet, ne ajat, jolloin ei vielä mikään tuska rintaani repinyt, jolloin kotipellon pientareita muiden yhdenikäisten kanssa piehtaroitiin. Oi hauskat lapsuuden ajat! Mutta sen kipeämpi oli niiden surullinen loppu. Siksipä kun muistot yksinäisyydessä pyrkivät esille, ne levottomuutta lisäsivät.
Päivän Sana
Muut Etsivät