Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Sen tähden oli myöskin turha vaiva herra Shelbyn kuvata hänelle, mitä sanomatonta tuskaa äidille tuottaisi ero lapsestansa, ja vedota vaimoonsa, joka oli mieltynyt pikku Harryyn niin, että piti häntä melkein kuin omana lapsenaan ja joka sen myömisestä hyvin loukkautuisi. Se ei ollenkaan vaikuttanut Haleyhin. Hän uhkasi kokonaan luopua kaupan hieromisesta ja antaa velkakirjat oikeuden haltuun.
"Ja jos Svärdini lempeä, miehuukas. näkemänsä nyt ollut ois kuin, vaikka jo vuos veri haavastas, sotimasta et luopunut pois, heti ottais hän sinut hoimeisin omimpana lapsenaan, ja sen arvoista kahta, sen vannonkin, sais etsiä kautta maan." Ja saapunehelle Lotta se nyt täpötäyteen kaas pikarin, vähäll' ettei kukkuraks vierähtänyt pari kyynelhelmeäkin.
Niinpä kävin enolassakin, yksinäisen miehen hauskassa ja hienosti sisustetussa kodissa. Sielläkin opin olemaan kuin kotonani ja tulin rikkaan enon lemmikiksi. Hän oppi minua pitämään aivan kuin omana lapsenaan ja oli äidilleni puhunut, että kun aika hänet jättää, tekee hän minut suuren omaisuutensa perilliseksi.
Kedolta tuulahti häntä vastaan omituinen makea tuoksu, joka raukaisi häntä, vaivutti hänet äärettömän mielihyvän tilaan. Ja hän alkoi haaveksia poikansa tulevaisuudesta. Mikä oli hänestä tuleva? Milloin toivoi hän hänestä suurta, kuuluisaa, mahtavaa miestä, milloin taas halusi saada pitää hänet vain vaatimattomana, rakastavana, aina uskollisena, äitiään kohti käsiään hellästi ojentavana lapsenaan.
Mutta alin-omainen niiskutukseni ei antanutkaan olla minun salassa, vaan ilmoitti ihmisille, että porstuan oven takana on olento, jolla ei liene asiat ainakaan omasta mielestänsä oikeassa. Yksi ja toinen tuli minulta kyselemään, mikä minua vaivasi, ja oliko kukaan tehnyt minulle pahaa? Siinä talossa ei minulle ensinkään tehty pahaa, päinvastoin olivat he hyviä ja sääliviä ihmisiä, mutta ei sekään auttanut; kaikki eivät olleet niin. Minä en saattanut itkultani vastata kyselijöille mitään, niin oli sydämeni täysi. Viimein tuli ennen mainittu köyhä akkakin kyselemään syytä itkuuni, jolle suurella vaivalla ja änkäämällä sain sanotuksi taas ne kurjuutta sisältävät sanat: »kun pitää kerjätä». Minä en saattanut hänelle olla selvittämättä suruni syytä, hänelle, joka oli minussa surua kiihoittanut ja joka oli minusta kaikkein paras ihminen tällä kerralla. Kun hän sen kuuli, sanoi hän: »tuo poikaraukka kuolee tänne surusta ja ikävästä; lähde minun kanssani, minä vien sinun vanhempaisi tykö vielä tänä iltana». Eivät kenenkään kuoleman-alaisen sanat liene soineet paremmalta yhdellekään murheelliselle sielulle, kuin sen köyhän akan sanat soivat minulle. »Olihan nyt toivoa päästä kotia vanhempain luokse, joilla ei liene paljon minulle antamista eineeksi; vaan sen enempi oli heillä antaa sitä, mitä vanhemman sydän kätkee. Onhan vanhempain koti vissisti se paikka, jossa ei luulla minua 'varkaaksi', sillä he ovat minun opettaneet sitä välttämään, ja he ovat minun koetelleet, voipihan sen uskoa, että he pitävät minun rehellisenä lapsenaan. Missä olisi maailmassa heidän vertaansa?» Nämät ajatukset lensivät nopeasti pääni ympäri, ja pian oli suru haihtunut. Lähdin siis mainitun akan kanssa kotia koti. Yhtäkaikki peloitti minua mennessäni: »Jos ei olisikaan paremmasti asiat vanhemmillani kuin lähteissäkään, niin olisi sama leikki edessä. Mutta vähä lukua, ei nyt saa ajatuksia niin pitkälle päästää, saanhan ainakin olla yötä rakasten vanhempaini luona, ja se kannattaa». Ilta ja koti lähenivät. Tykyttävin sydämin lähenin huonetta, jossa vanhempaini asuivat. Sieltä näkyi valkea, olivathan siis kotona. Astuin sisälle: isä oli pärevalkean ääressä, puhdetöikseen kutomassa seulanpohjaa, ansaitaksensa silläkin jotain; äitini kehräsi kylän kehruuksia. Heti kun havaitsivat minun, ihastuivat he, että tulin kotiin. He sanoivat kovin murehtineensa minua, kun tiesivät kuinka vastenmielistä minusta kerjuu oli; se kuului joltakin.
Hän tahtoisi isäni suostumuksella tästälähin aina pitää minua omana lapsenaan. Isäni istui kauan kalpeana ja hämmentyneenä; näytti siltä, kuin hänen olisi ollut hyvin vaikea käsittää mitä puhuttiin. Vihdoin hän nousi, ojentaen sanaakaan sanomatta papille kätensä.
Scheremetew tosin rakasti Marttaa, mutta samaten kun kenraali Bauer, hän Marttaa enemmän rakasti kunniaa ja suuruutta, ja asiain näin ollessa Scheremetew ei kauan miettinyt ennenkun oli päättänyt luopua Martasta. Myöskin rouvansa täytyi siihen suostua, ehkä jäähyväis-hetki oli katkera ja rouva kyyneleitä vuodatti, sillä omana lapsenaan oli rouva pitänyt Marttaa.
Onko tuo sitten minulle oman syntini tuottama kirous, joka kohtalon järkähtämättömänä tuomiona koituu päälleni, kun heidän ainoana lapsenaan jätin heidät oman onnensa nojaan. Oli minullakin nuoruuden koti vanhempieni luona... Vapisten muistan nytkin, kuinka monta kertaa äitini vieressäni itkien rukoili, että ottaisin Tammelan Riston miehekseni ja siten kotivävyksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät