United States or Saint Helena, Ascension, and Tristan da Cunha ? Vote for the TOP Country of the Week !
He ihmettelivät suuresti nähdessään elävän olennon tällä saarella ja kuuntelivat hartaasti kertomustani. Kun olin lopettanut, sanoi laivan kapteeni: "'Tuo vanhus, jonka tapoit, oli meren kuvainen. Ei kukaan ole päässyt vielä elävänä hänen käsistänsä. "Laivamiehet iloitsivat pelastuksestani ja antoivat minulle vaatteita ja ruokaa, ja ottivat minut mukanansa laivaan.
Minä huusin minkä kurkustani lähti ja viittasin hurjasti. Vihdoin laivamiehet huomasivatkin minut ja laskivat veneen mereen ja tulivat minua noutamaan. "Laivamiehille kerroin joutuneeni haaksirikkoon ja suurella vaivalla pelastuneeni tälle saarelle. Mutta en hiiskunut sanaakaan mitä minulle kaupungissa oli tapahtunut, sillä pelkäsin, että joku matkustajista saattaisi olla sieltä kotoisin.
Kun meri hiukan tyyntyi ja me jo toivoimme pelastuvamme, heittikin emälintu lohkareensa keskelle laivaamme, jotta se särkyi tuhansiin pirstaleihin. Laivamiehet ja matkustajat hukkuivat. Itse jouduin veden alle, mutta päästyäni jälleen pinnalle sain kiinni laivankappaleesta ja sen varassa uiskentelin kolme päivää. Vihdoin suotuisa tuuli ajoi minut saaren rantaan.
Suurin vene oli poissa ja epäilemättä olivat kaikki laivamiehet sillä lähteneet laivasta. Ennenkuin olin ehtinyt likemmältä asiaa ajatella, tuulen puuska taas tärisytti laivaa ja työnsi sen korkeammalle karille, jotta toinen keula nousi pystyyn ikäänkuin huoneen katto. Siihen asentoon laiva jäi; etukeula oli vallan rikki muserrettu ja oli veden alla.
Mark Brandon kävi sill'aikaa pitkin laivan kantta, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa väellensä tärkeitä käskyjä ja kuiskasi hiljaisesti: "Olkaa valmiit!" Muutaman minuutin perästä olivat kaikki varustettuina ja kun tuuli kiihtyi ja laivamiehet työskentelivät purjeiden kanssa, luuli Brandon että hetki ryhtyä toimeen oli tullut. Hän toivoi vaan majorin ja perämiehen vielä menevän pois kannelta.
Muutamia kirjeitä saivat veneessä olevat kumminkin lähettää maalle, ynnä tavallisia laivapapereita. Maalle palaavan veneen väki tiesi kertoa että, miten laivamiehet olivat vakuuttaneet, ei ruttoa ensinkään löytynyt laivassa. Tuota ei maalla uskottu, luultiin laivalaisten keksineen vaan hätä-valeen. Tuuli puhalti mereltä maallepäin ja jotenkin kiivaasti.
Mutta laivamiehet lepäsivät reunoja vasten nojallaan ja kuuntelivat, tyytyväinen ja vähän itserakas hymy huulillaan, joukon puheita. Ja kun heitä joskus hauskuutti johonkin kysymykseen vastata, niin he vastasivat kukin haarallaan lyhyillä lauseilla ja aina vähäisten väliaikain perästä. Niinkuin olisivat lapsia puhutelleet, joiden uteliaisuutta täytyy tyydyttää.
Laivamiehet eivät nyt kuten tavallisesti riemuiten tervehtineet päivännousua se olikin koittanut niin hiljalleen, ja he itse olivat liian väsyneitä riemuitakseen, mutta syvä kiitoshuokaus kuului näiden pitkän yön valvoneiden huulilta. He katselivat toisiaan ja hymyilivät; he voimistuivat; he tunsivat yhä elävänsä maailmassa ja että Jumala oli heidän auttajansa!
Sitä vastoin oli kaikki laivamiehet kutsuttu kannelle ja suuri vene laskettu alas, kaksi ankkuria viety kauas taapäin ja niiden vahvat vitjat kierretty vintturin ympäri ja koneen käsketty panemaan liikkeelle kaiken voimansa, sillä irti heidän piti päästä.
3 PALVELIJA. Sydämmell' yhä Timonin on puku, Sen näen silmistänne. Tovereita Siis ollaan vielä murheen palkoissakin. Sai laiva vuodon, ja me, laivamiehet, Nyt, seisten kannell' uppoovalla, kuullaan Melua tyrskyn; tähän ilmamereen Hajoomme kaikki. FLAVIUS. Ystävät, nyt teille Ja'an viime roponi. Miss' yhdytäänkin, Timonin tähden tovereita ollaan.