United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sentähden eteenpäin, eteenpäin tukevin askelein maan perinnöksi ostamisessa ja lasten kouluttamisessa. Lahvartin Risto oli viiden kolmatta vuoden vanha. Hän oli tukeva ja vahva mies, ja terveys loisti hänen kasvoistaan. Hänen oli onnistunut lyhyen ajan kuluessa ostaa talonsa perinnöksi ja nyt saattoi hän ruveta työhön.
Ensimmäiseksi ystävyyden osoitteeksi annan Teille tämän sikarilaatikon". Tommi oli maajas sikareille kuin vuohi suolalle. "Kiitoksia, kiitoksia," lausui hän ja kiirehti tupaan. "Leena, Leena! Lahvartin Risto on ostanut talon perinnöksi! Hän on par'aikaa pihalla ja antoi minulle laatikon sikareja. Hei vaan! nyt saan taas hyviä kautsuja vetää!"
Entäs kuin kopea ja nenäkäs, kyllä minä nenän-nippusi typistää voin. Ihan kuin isäsi suusta pudonnut, joka ilman syytä piti minua leivänraiskaajana ja Jumalan päivän kuluttajana. Malta, malta, Risto! yhden vuoden kuluessa olet sinä herran mielestä pahin konna ja metsänvaras; jätä sitte Lahvartin talo Jumalan haltuun ja rupee mielesi mukaan mieron tielle.
"Talon kauppakirjalle; varmaankin olette kuulleet että olen Lahvartin talon ostanut." "No Jumal' auttakoon, en yhtään; mutta mistä niin paljon rahaa sait?" "Olen koonnut ja kerännyt, tehnyt työtä ja nähnyt vaivaa, kunnes niin pitkälle pääsin. Täydessä kunnossa ei maja vielä ole, mutta muutamien vuosien kuluessa se ehkä on.
Varmaankin on Lahvartin emäntä sinulle jotakin noidankeitosta kypsyttänyt, sen avulla kahlehtiakseen sinua poikaansa." "Rakas äiti, noidankeitoksia ei osaa kenkään kypsyttää; ne kypsyvät ainoastaan sydämessä hyväin sanojen kautta; missä sydän sydäntä vetoraudan voimalla puoleensa vetää, siellä on armastuksella asuntonsa, vaikka rahoja ja varoja puuttuisi.
Wellillä ei ole mitään muuta kuin lavea suu ja suuret sanat, mutta Lahvartin olo ja elo pitäisi sinun näkemän! Sen sanon, jos ne näkisit, et silmänräpäystäkään enää empisi, vaan, jos Risto minut sinulta vaimoksensa pyytäisi, olisit heti valmis suostumaan." "Sinä olet aivan hourupäinen.
Lahvartin Risto oli helluntaiksi saanut huoneensa täydelliseen kuntoon ja toi armaan Leenansa sinne sisään. Vanha metsänvartija Tommi pysyi sanassaan, se on: hän ei antanut nuorelle aviokunnalle ropoakaan myötäjäisiksi.
Niityllä olivat kukat kauniissa kevätpuvussaan, nuori ruoho verhoi vihriällä peitteellä maata, linnut visertelivät ja koko luonto riemuitsi. Tänään oli pyhäpäivä. T:n pitäjän asukkaat kiirehtivät isoissa parvissa joka haaralta kirkkoon päin. Vaikka moni kyllä vielä oli väsyksissään lauantain töistä, viehätti kirkko ja saarna heidät kuitenkin luokseen. Myöskin Lahvartin Risto oli matkalla kirkkoon. Kahden virstan päässä kodista yhtyivät Lahvartin ja metsänvartijan kirkkotiet. Risto istuutui tienhaaraan mättään nenään lepäämään, pisti piippuun ja sytytti sen.
"Tytär, sinä houraelet, mekin olemme yhtä vapaat kuin Lahvartin väki." "Se ei ole totta! Meillä ei ole kämmenenkään alaa maata, mitä voisimme omaksemme sanoa; vapaa mies vapaan maan isäntänä on minun mielestäni suuressa kunniassa pidettävä." "Siis ehkä tahtoisit vielä Lahvarttiin emännäksi asettua, jospa vaan Risto tulisi hakemaan." "Tahtoisin tuhat kertaa mieluisammin kuin Wellin taloon.
Rakas äiti, sinä voit minut onnelliseksi tehdä, jos noidankeitoksen kypsytät, jolla kävisi meidän talomme Wellin Tahvolta varjeleminen; sitä ihmistä minä en jaksa silmilläni nähdä." "Menkäämme tupaan ja heretkäämme lörpöttelemästä. Tahvo ei ole vielä käynyt kosimassa, ja Lahvartin Ristolle me emme sinua anna, vaikka hän olisi Tahvoa sata kertaa rikkaampi."