Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Väliäpitämätöin ilme kuvastui hänen kasvoissaan, kuunnellessaan heidän hyvää tarkoittavia neuvojaan; toisinaan hän ei vastannut sanaakaan, toisinaan taas yhdentekevän mitään merkitsemättömän: "kyllä minä hoidan vielä itseäni."
Hän katsoi ylös, ja Elli kummastui tyyneyttä, joka hänen kasvoillaan kuvastui, ainoastaan hetkisen ajan niissä oli ilme, jota hän ei oikein ymmärtänyt: Kiitän teitä sydämellisestä myötätuntoisuudesta, sanoi hän.
Ja minä haluaisin kuitenkin niin mielelläni lausua sinulle muutaman sanan ennenkuin eroamme.» Kumpikin vaikeni hetkeksi. «Mitä tahdot sanoa minulle, Henrik?» kysyi viimein Stjernhök ja erityinen liikutus kuvastui hänen kasvoissansa.
Komea, noin kuudenkymmenen vuotias mies oli kumartuneena ylitseni. Hänen kasvoillaan kuvastui sydämellinen hyväntahtoisuus ja samalla uteliaisuus. Hän oli minulle aivan outo henkilö. Nousin kyynärpääni nojaan ja katselin ympärilleni. Huoneessa ei ollut muita henkilöitä, kuin me kahden. En ollut koskaan ennen käynyt siinä, enpä edes missään muussakaan samantapaisesti kalustetussa huoneessa.
Ei hänellä ollut sormet täynnä kultasormuksia, kaksi vain vasemman nimettömässä, ei hän näytellyt joka ämmälle vaatevarastoansa, ei hän puhunut pahaa muille emännille piioistansa, eikä muillekaan ihmisille. Näköään oli hän tunteen ihminen. Suurissa sinisissä silmissä kuvastui syvä sielunelämä; lempeys ja kirkkaus loisti hänen otsaltansa.
Aurinko levitti kuuman kultansa puitten latvoille ja kuvastui kummallisen sinisilmäisenä pikkuiseen lammikkoon. "Ah, miten minä uudestaan vihasin tätä lampea, loistavia, pilkallisesti minuun tuijottelevia kuvapatsaita ja pensasjoukkoja, joitten yli syksy jo oli hajoittanut muutamia kellertäviä lehtiä! Minä katselin sykkivin sydämin ulos ikkunasta kyyneleeni taittoivat värien loiston.
Hän pysähtyi jokaisen eteen ja teki kaikenlaisia huomautuksia uhreista, tai laski leikkiä vanhasta kreikkalaisesta, jonka kasvoilla kuvastui rajaton epätoivo. Vihdoin he seisahtuivat korkean maston eteen, joka oli koristettu myrtti- ja viiniköynnöksillä.
Aarnio hämmästyneenä moisesta mielenpurkauksesta ei ehtinyt sanaa sanomaan, kun jo Julia oli pujahtanut asuntoonsa. Hän lähti alakuloisena kulkemaan kotiansa. Etenkin viimeaikoina oli hän, kuten sanotaan, alkanut tuntea jonkinlaista suurempaa kiintymystä Juliaan. Vertaillessaan tuota seurustelunsa alkuaikoihin, jolloin tuskin useasti tyttöä muistikaan, oli tämä aivan arvaamatta, useinpa telefoonissakin, puhutellut nauraen, tiedustellen milloin hän ehtisi luoksensa tulemaan. Mutta nyt kun hän yhä näki Julian mielikuvituksissaan, oli tämän suhde muuttunut, eikä Julia näyttänyt pitävän väliä tapaamisista. Se oli Aarnion mielestä omituinen salaisuus, sillä nythän hän vasta luuli Juliata rakastavan sakin! Mielikuvituksissaan ja ainaisena ajatustensa esineenä kuvastui Julia aina hänelle samanlaisena kuin ennenkin, mutta hänet kohdattuaan oli hän näkevinään hänessä vikoja jos jonkinlaisia, jotka eivät olleet ennemmin hänelle silmiinpistäneet. Toisinaan voi hän taaskin tuntea melkeinpä vastenmielisyyttä Juliaan. Ja silloin aina kadullakin kävellessä tuntui kun häntä olisi hävettänyt astua hänen rinnallaan. Tällaisten ristiriitaisten tunnelmien vaikutuksen alaisena tuoksahti vastaansa kadunkulmassa nuori siististi puettu herrasmies, lasisilmät nenällä. Hän tunsi sen ulkonäöstä ja oli nähnyt Juliata tervehtävän aina vastaan tullessa.
Syvällä olevista silmistä kuvastui roomalainen voima ja ainakin tällä hetkellä päättävä totisuus ja horjumaton tahto. "Kas, Severinus, Boëthiuksen poika! Tervetuloa, nuori sankari ja viisaustieteilijä. "Useaan kuukauteen en ole nähnyt sinua. Mistä tulet?" "
Ei häntä tällä kertaa nukuttanut, päinvastoin, puheita kuunnellessa hänen omat ajatuksensa liikkuivat voimakkaina ja hillittömästi. Hänestä tuntui, että hänen ajatustapansa oli ainakin tärkeä osa siinä alkuaineiden äkkinäisessä temmellyksessä, joka arvaamatta oli maassa noussut ja kuvastui tässäkin pienessä seurassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät