Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Hän nauroi kuin lapsi joka kerta kun kyyhkyset innossaan nokallaan koskettivat hänen hienoa ihoaan, ja koko hänen olennossaan, kun hän seisoi tuossa aamun kirkkaassa valossa, kuvastui jotain lapsellista, suloista ja viehättävää. Hänellä oli lyhyt ruskea tukka, ruskeat silmät ja pyöreässä leuvassa oli pieni kolo, joka antoi veitikkamaisen ilmeen hänen muodolleen.
Hänen sielussaan vallitsi tyyni arvokkaisuus, joka kuvastui koko hänen ulkomuodostansa; olematta yhtään kaunis hän kuitenkin miellytti kaikkia ja herätti varmaa luottamusta, sillä tyyni katseensa ilmaisi niin paljon ymmärrystä ja koko hänen olemuksensa selvyyttä ja arvokkaisuutta.
Bertelsköldin pitkä vartalo kuvastui samassa selväsi yöllistä taivasta vasten. Hänelle ei ollut lepoa suotu viimeisten mielenliikutusten jälkeen. Siitä oli jo aikoja, kun hän oli nähnyt valoisan kesäyön, ja täällä ulkona oli niin viileää, niin ihanaa. Kuinka monet vuosisadat lienevät tuiskuttaneet luntaan näille valleille? sanoi hän itsekseen. Sitä ei kukaan tiedä.
Häntä oli ollut asemalle saattamassa tuona varhaisena aamuhetkenä hänen nuori vaimonsa: pienenläntä nainen vielä lapsellisine, kauniine kasvonpiirteineen, joissa kuitenkin tällä kertaa tukahutettu itku kuvastui miellyttävän hymyilyn alta, jolla hän heitti jäähyväiset miehellensä, ojentaessaan hänelle huolellisesti varustetun eväspussin.
"Aavistin sen edeltä päin", virkkoi Justinianus omituisesti hymyillen. "Olen aina tottunut seuraamaan viisaiden neuvonantajieni ohjeita. "Entä keisarinna?" Silloin Teodora hypähti raivostuneen käärmeen tavoin paikaltaan ja heitti lyhyen, norsunluisen valtikkansa luotaan niin kiivaasti, että se lensi kauas lattialle. Kaikkien senaattorien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja pelkoa.
Niin tapahtuikin; taivaanranta kuvastui selvästi viheriäistä veden pintaa vastaan, ja samaasa kaikui riemuhuuto mastonhäkistä. "Maa, kapteeni Becker!" Robert huusi heiluttaen lakkiaan päänsä ylitse. "Minä näen pari kallionhuippua eli kivikasaa. Onkohan se Cap Riley?" Pantuansa tähystinen silmällensä kapteeni vakuutti oltavan kaivatun paikan näkyvissä, josta yleinen ilo syntyi laivalla.
Heidän kiväärinsä olivat lasketut, heidän pitkiin suruharsoihin verhotut rumpunsa kumahtelivat kolkosti, ja syvä alakuloisuus kuvastui noiden soturien kasvoista, jotka niin monasti ennen olivat silmää värähyttämättä kohdanneet kuoleman kasvoista kasvoihin.
Tämä kuvastui jo muuten hänen kirjeissäänkin, kuten myöskin se, että hän ruumiillisesti oli erittäin heikko ja että hänellä oli paljon aineellisia vastahakoisuuksia. Niinpä hän kerrankin kirjoitti: »Istun ensi kerran kynä kädessäni pitkällisen influensan jälkeen. Olen vielä hyvin heikko ja väsynyt. Siksi on kirjeiden kirjoittaminen minulta kiellettyä työtä, jotta voisin saada hiukan muuta tehtyä.
Oh, minä tahdoin vaan sanoa, että tämä on niin hauskaa ja että minä pidän sinusta, isä, oikein tavattoman paljon! Tohtorin muuten niin tuikea katse himmeni hetkiseksi. Mikä sen vaikutti, sitä ei hän ruvennut akkiloimaan. Kun hän taasen näki selvästi, näytti maailma hänestä niin sanomattoman suloiselta, tuo maailma, joka kuvastui hänelle lapsen viattomassa katseessa.
Kun kuninkaalliset taas hymyilivät yhtä suopeasti kuin ennenkin, kuvastui ilo myöskin hoviväen kasvoilta; ja kansan kesken ulkona sai asia sen käänteen, että kaikki oli ollut ilvettä, jonka kuninkaalliset olivat omaksi huvikseen toimeenpanneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät