Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. marraskuuta 2025
Samassa silmänräpäyksessä astui sisään pitkä mustiin puettu mies. Vaaleat kiharat ympäröivät jaloa, vähän vanhahkoa päätä, kasvojen lempeä, vakava ilme, sinisilmien hellä katse osoitti vielä paremmin kuin pukunsa kenen palvelija hän oli. Häntä seurasi nainen, joka kyllä ei ollut kaunis, mutta jonka kasvoista kuitenkin kuvastui sama sielun kauneus kuin miehenkin.
Lukuunottamatta tuota hyväluontoista saksatarta ja kapteeninrouvaa, joka istui sohvannurkassa ja nyökäytteli päätään, kuvastui muiden kasvoilla salainen ilkamoisuus ja odotettiin, että hän seuran huviksi puhuisi edelleen, puhuin itsensä pussiin. Heidän mielestään näytti hän turhamaiselta ja naurettavalta.
Lakimies ei virkkanut sanaakaan, mutta hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat kuin kuolleenkin, ja niistä kuvastui mitä katkerin kiukku. Palvelija puhkesi itkemään ja parkumaan kuin pikku lapsi. Minä taas tuijotin kauhuissani heihin. Virkamies oli heti laukauksen kuultuaan juossut takaisin kiirehtimään jäljessä tulevia sotamiehiä.
Sininen, kotikutoisesta kankaasta ommeltu hame oli nostettu polvien yläpuolelle teräsrenkaiselle vyölle, johon hänen ainoa korunsa avainkimppu oli kiinnitetty. Tummankeltainen tukka oli sileäksi kammattu ja sidottu yksinkertaiseksi sykeröksi niskaan. Hänen olennostaan kuvastui vaatimaton arvokkuus.
Kapeat silmät olivat syvällä hienojen silmäripsien peitossa ja niiden epämääräisessä tummanharmaassa syvyydessä läikkyi kokonainen meri hillittyjä intohimoja. Ennen kaikkea kuvastui niistä mitä kylmin itsehillintä. Teräväpiirteisten, parrattomien huulten ympärillä väreili ylpeä ylenkatse Jumalaa ja koko hänen maailmaansa kohtaan.
Suuri sika nousi rapakosta ja juosta hölkytteli navettaan päin. Parvi pieniä porsaita seurasi sitä vikisten. Portailla hyppeli kirjava kana, ja kukko ravisteli rikkaläjää. Kauhistus kuvastui Eevin kasvoilla. »Anna tänne kätesi.» Heikki oli maassa ja auttoi Eeviä rattailta. Maija tavarakuormien kanssa oli vähää aikaisemmin perille saapunut.
Hänen silmänsä vilkuilivat, ja niistä kuvastui epävarmuus ja kauhu. Kerran hän katsoi suoraan minuun, ja hänen kasvoillaan näkyi haavoitetun ja takaa-ajetun eläimen tuska.
Anna katsoi ylös ja pyyhkäsi kädellään otsaansa, hän ei itkenyt, mutta hänen silmissään kuvastui liikuttava, tuskainen ilme: Minä olen tahtonut sanoa kaiken tämän teille, pastori Törne, sanoi hän hiljaa, olen tahtonut teille näyttää kuinka kaukana me itse asiassa olemme toisistamme ja ilman täydellistä sopusointua elämän syvimmissä kysymyksissä ei voi syntyä mitään onnea, eikö niin?
Hänen kääntyessään laivan päälliköltä jotakin kysymään, kuvastui hänen muuten kylmissä kasvoissaan äkillinen hämmästys, kun hän aivan selkänsä takana näki tavattoman kauniin, solakan naisen, joka samalla uteliaisuudella kuin hän itsekin katseli linnan varustuksia. Sanovatko silmäni totta?
Ja vaikka se oli pikku Taavetti, niin se oli kuitenkin aika-ihminen, ja saattoi olla yhtä hyvin jokainen muu, jota Friida vaan tuli ajatelleeksi. Sanomaton rauha kuvastui hänen olennostansa, kun hän hellästi hymyillen katseli Friidaan. Hän puhui hänelle rajattomalla ystävyydellä ja luottamuksella, ja Friida tunsi hänet niinkuin oman itsensä. Ja virran hohtava valo ympäröitsi hänet kaikilta puolin.
Päivän Sana
Muut Etsivät