United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vai niin, no, mutta älkää nyt kuitenkaan minua keskeyttäkö, murahti laivuri; minä heräsin siihen, että kellot kumahtelivat kaupungin tornissa ... piru olkoon palovartijana! Siunatkoon, silloin saisimme palaa kekäleeksi joka sorkka! Edelleen, edelleen, herra kippari!... Anteeksi ... herra kapteeni, piti minun sanoa!
Valituksiin, joita kuului temppelistä, vastasi valitus kaikuna kaupungista; niiden välillä kajahteli legioonain julma sotahuuto, niin että Perean vuoret kammottavasti kumahtelivat. Hiljaisempina hetkinä kuului liekkien räiskettä ja kuolevaisten tuskaisia huokauksia ja viimeisiä hengenvetoja, jotka äänet sitte taas hämmentyivät uusiin valituksen purkauksiin. Nyt ei enää ketään säästetty.
Heidän kiväärinsä olivat lasketut, heidän pitkiin suruharsoihin verhotut rumpunsa kumahtelivat kolkosti, ja syvä alakuloisuus kuvastui noiden soturien kasvoista, jotka niin monasti ennen olivat silmää värähyttämättä kohdanneet kuoleman kasvoista kasvoihin.
Mustat orjat kävivät heihin käsiksi, asettivat heidät selälleen ristille ja rupesivat kuumeentapaisella kiireellä naulaamaan heidän käsiään puuhun. Kansan piti näet lomahetken loputtua tavata kaikki ristit pystyssä. Sentähden kumahtelivat vasaraniskut amfiteatterissa, jotta kaiku vastasi ylimmiltä riveiltä.
Gootit olivat useimmissa paikoissa päässeet jo hautojen yli ja herttua Guntaris oli jo pystyttänyt portuensisen portin luona rynnäkköportaatkin muuria vasten. Vanha asemestari oli sillä välin saanut muurin luo vankan murtajan, jonka hän oli suojannut katolla ylhäältä päin tulevia ammuksia vastaan. Ensimmäiset iskut kumahtelivat jo Pankratiuksen porttia vasten kuuluen yli koko taistelun pauhinan.
Ne kumahtelivat vakavasti, säännöllisesti ja verkalleen, ja kaiku lahdentakaiselta rannalta vastasi heikommin, mutta hartaasti kumisten, melkein kuin rukoillen ja valitellen. Rasvatyynnä oli järven pinta; liekö viettänyt juhlahetkeä sekin vai muutenko lie väsyneenä vaipunut hervottomasti lepäämään arastellen päivän liiaksi paahtavia säteitä.
Näin sanottuaan ponnisti hän voimansa. Narahdellen vonkui luminen tanner, kun huimapäisenä sustansa polki suuttunut mies. "Pois alta, pelkurit!" kiljasi hän, niin että kumahtelivat Hirvenrämeen satavuotiset hongat. Ja niin kiiti mies muitten ohi, kuin kiitää jalo juoksija ohitse kuormaa vetävän juhdan; kiiti kuin kiitää immen aatos ohitse vanhuksen hiljaisen mietteen.
Nytkin hän, noudattaen samaa tapaa, vasta kotvasen kuluttua alkoi vaatia järjestystä, mutta hänen äänensä sammui, kuulumatta yleisessä melussa. Vihdoin työntäysi Hautalan Janne esiin pöydän ääreen, riitelemisestä jo hikisenä. Hän koetti puhua, mutta melun tähden ei sitä kukaan kuullut. Luonto jo alkoi nousta. Hän hypähti tasajalassa ja karjaisi niin että sakariston honkaiset seinät kumahtelivat.