United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta kun ihmisessä järki herää, kun herää inhimillinen äly, ajatus ja sieluelämä, vasta silloin Väinämöinen syntyy. Mitä luomistyö on muuta kuin luojan pyrkimystä itsensä esilletuomaan? »Minä tahdon nähdä oman kuvani.» Ja kuva kuvan jälkeen hyljätään: »ei ole tämä minä itse». Vasta ihmisessä luoja alkaa katsella itseään.
Mutta vaikka kauhistuksen jäljet ovatkin näin helposti silitetyt, niin painuu niistä kumminkin mieleen tieto, että täytyy ennen tai myöhemmin päästä semmoisista elämäntavoista, jotka ovat jyrkimmässä ristiriidassa sekä oman kuvan että tulevaisuuden kanssa, tieto, että minun täytyy ikäänkuin ennättää kuvani, päästä sisällisesti siihen, miksi annan itseni ilmi ulkonaisesti.
Sa ehkä arvelet, Ett' mun elämää vihata pitäis Sekä paeta erämaihin, Kosk' kaikki ei unelmani Ole kukkia tuoneet? Tässä istun ma, kaavaan inehmoja Mun kuvani mukaan, Luon heimoa, minun kaltaista, Kärsimähän ja itkemään, Nauttimahan ja iloitamaan, Pitämättä sinusta lukua Kuin ma! Ihmisyyden ääret.
Mutta kerta sen alkuun päästyään nukkui hän verrattain rauhallisesti, eikä herännyt vaikka häntä kärpäsetkin vaivasivat niin kamalasti, että hän niihin tuskastuneena unissaan potki jo peitteensäkin pois koko vuoteelta. Tuli siitä aamu. Hänen tunteensa vain varmistuivat. Minun kuvani painui yhä syvemmälle hänen sieluunsa. Työ ei sujunnut. Ei huvittanut polkupyöräilykään.
Tuo halu esiintyä teko-olentona oli niin vahvaksi juurtunut, että minä omien omaisteni edessä jokaisella sanalla pidin huolta kuvani istuttamisesta heihinkin, ja iloitsin onnistumisestani siinä. Ainoa, jonka ihailu ei minua oikein tyydyttänyt, oli minun äitini. Hän osoitti kyllä iloa, että olin niin pitkälle tarkoituksissani päässyt. Ja hän kuunteli minua huomiolla.
Siellä voi viihtyä vain Oksasen aatteellinen runous, jonka lomasta joskus kyllä saattoi puhtaasti personallinen tunne-elämäkin pilkistää. Mutta täällä alhaalla sykki Suomen kansan sydän, täällä oli Aleksis Kiven, täällä suuren taiteen oikea kotisija. »Tässä istun, teen ihmisiä, kuvani mukaan.» Jokainen suuri taiteilija on jonkun verran Prometheus.
Sun kaikille riittävän rakkautesi sen annoit myöskin sä kuvallesi mut moittia nyt jos tahtoisit: miks kuvani kirkkahan tahrasit ja harhaan vieviä teitä kuljit ja Luojasi ääneltä korvasi suljit?
VIOLA. Mut sama, kuin on teidän mielenkiihkon, On minun valtiaani tuskan laita. OLIVIA. Kas, tässä kalleus: kuvani on siinä; Se ottakaa, se teit' ei kielin häiri. Mut pyydän: tulkaa jälleen huomenna. Mit' anoisitte, jota kieltäisin ma, Jos kunniani vaan ei sitä kiellä? VIOLA. Vain yhtä: sydäntänne herralleni. OLIVIA. Kuin voin sen kunnialla hälle antaa, Mink' annoin teille?
Oh, minä puhun siitä vieraasta naisesta, huomautti apulainen närkästyneesti. Se on toinen asia. Tiedätkö, hän on maalannut rovastin ja koko perheen muotokuvat sekä minunkin kuvani. Sinunkin!... Taisipa siihen mennä runsaasti lyijyväriä... Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä häiden kanssa?
Mietteisiinsä vaipuneena ajatteli Petteri minua, muisteli silmieni tenhoa, ääneni sointua. Minun ihana kuvani upposi yhä syvemmälle hänen sieluunsa. Hän unohti jo yön salaperäisen hämyn, ei huomannut metsän tummaa pehmeyttä, ei yksinäisen yölinnun ääntä. Vihdoin lausui hän isällensä: "Isä... Meidän pitäisi panna toimeen kalastusretki."