Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa. Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä, lähetettäväksi samaan lehteen.
Hän lausui viimein valmiit sanat neiti Smarinin suuhun: »Esteri voipi hyvin ja käskee sanoa terveisiä, että hän mielellään tahtoisi kerran nähdä koko joukon ympärillään, ja että Perenius, homman poika, puuhaisi sitä varten päivälliset Meripaviljongiin, suuret eropäivälliset.» Esteri nauroi lyhyen kuivan naurun, jota neiti Smarin ei ollut hänellä koskaan ennen kuullut.
Käki se kukkuu kuikuttelee Kuivan kuusen latvassa. Kullan ääntä kuulustelee, Mielensä on raskasna. Silloinpa kajahti vastineeksi metsästä kuin hongiston urut: Mustan metsän kainalohon Minun mieleni palaa. Päiväll' en voi päästä sinne, Juoksen yöllä salaa.
Kuivan kesän ja märjänlaisen syksyn perästä tuli talvella erittäin kovat pakkaset ja paljo lunta. Syksyn puolella oli halla ylimaissa tehnyt vahinkoa etenkin suvitouoille ja paljo köyhää työkansaa läksi sieltä kuljeskelemaan hakeaksensa, jos mahdollista, jotakin työn ansiota merenranta-pitäjissä.
Kirjallishistorian ei pidä muka olla kuivan luettelon kirjallisuuden tuotteista, ynnä lyhykäisen otteen kanssa niiden sisällyksestä; sen tieteellinen luonto vaatii sen myös katsomaan ja näyttämään kirjallisen sivistyksen tilaa, kuntoa ja kasvantoa siinä maassa ja kansassa, jonka kirjallisuus on sen pää-aineena, ja niinmuodoin pää-sisältönäkin.
Miksi siirtää tuonnemmaksi häitä? Vielä sitten kerkii tavaraa. Lempi on kuin kukkanen, ja näitä Näitä yksin kevät kasvattaa. Joutuun! kukat loistaa kunnahalla, Siell' on lintuin onni meilläkin. Vaikka kuivan hongan oksain alla Onnellisna kanssas eläisin. Kaipaus. Nyt metsäss' ei oo oksaakaan, Mill' lehtiverho ois. Nyt talvi vaan on valloillaan, Kun karkas suvi pois.
Astui päivän, astui toisen: päivänäpä kolmantena jo näkyvi Pohjan portti, kivikummut kuumottavi. Ensin huuti huikahutti tuolla Pohjolan joella: "Tuokatte venettä tänne joen poikki päästäkseni!" Kun ei huuto kuulununna eikä tuotuna venettä, keräsi kekosen puita, kuivan kuusen lehväsiä; teki tulen rantaselle, saavutti savun sakean. Tuli nousi taivahalle, savu ilmahan sakeni.
Tämän miellyttävän paikan tyyneys ja vilpeys houkutteli häntä lepäämään tässä; hän otti matkalaukustansa kuivan leivän, jolla hän oli itsensä varustanut, pisti sen kirkkaasen veteen, joka liristen juoksi piikivien yli, ja nautti aterian sellaisen, jota vastaan epikureilainen vaihettaisi herkulliset pitonsa saadaksensa nuoruuden ruokahalua.
«Onpa kummaa nähdä Johannesta iloisena!« sanoi Kaisa sisar, kastaen kuivan leipäpalansa suolakuppiin. «Eilen vielä oli hänen katseensa musta kuin Kalajärven vesi; lienee hän nähnyt keijukaisia eilen illalla tahi somaa unta viime yönä«. «Tänä vuonna saa petäjä kuorensa pitää«, vastasi Johannes, joka hyvällä ruokahalulla nautti samaa ruokaa kuin Kaisa.
»Kas tässä, lapseni, ota vähän rohtoja, ne rauhoittavat. Noin, ja nyt muutamme kuivan paidan.» Sitten äiti peitteli häntä niin huolellisesti ja suuteli poskelle. Kuinka hyvälle tuo äidin hellä huolenpito tuntui. »Saatkohan jo unta, lapseni?» »Kyllä luulen.» »Menisin auttamaan pappaa levolle, jos uskaltaisit jäädä tänne yksin.» »Mamma menee vaan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät