Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. marraskuuta 2025
Aapeli Könkölä oli sotamiehenämme ja asui meillä ja sai entisen vaarin kamarin asunnoksensa. Kreeta Luhankoinen oli jo tällä aikaa kasvanut naima-ikään ja meni Aapeli Könkölän kanssa naimisiin. Vähän äkäpussi hän oli, vaan siinäpähän äkäinenkin meni, sillä hän oli muutoin jotenkin kätevä ja taitava vaimo.
Mutta sinä olet tullut paljoa kauniimmaksi sitten kun viimeksi näin sinut. Ajatteles, Kreeta, että on kulunut kaksi vuotta siitä, kun viimeksi kävin Mainiemessä! Enkä nytkään olisi saanut nähdä sinua, jos ei Jaana tuolla linnassa olisi kuiskannut korvaani, että sinä olit aikonut tulla tänne tänään niinkuin aina ennenkin.
Mutta ei se ollut minun tähteni, se oli vaimoni ja lasteni vuoksi. Jos se mies olisi saanut elää, olisi hän tuhonnut meidät kaikki: minä olisin erinnyt maailmasta tietoisena siitä, että rakkaimpiani uhkasi varma häviö. Ja sen sanoo kreivi, vaikka on kristitty ja vaikka on mies, sanoi Kreeta nuhdellen. Onko siis Jumalan kaikkivaltiaan väkevä käsi herpaantunut?
Olihan hänelläkin ihmisen sydän rinnassaan; ja se lämpeni aina, kun hän ajatteli rakasta lastaan ja kuvaili, kuinka tyttärensä kerran istuisi ruustinnana kotipitäjän pappilassa. Mutta Kreeta ei uskaltanut nostaa silmiään eikä vastata; hän kiiruhti ulos ja toi sieltä pian ruokaa pöytään.
Ja tuon ylhäisen herran silmästä tipahti kyynel nuoren naisen kädelle, jota hän kumartui suutelemaan. Mutta Kreeta irroitti hiljaa kätensä, veti kyyneltyvin silmin kaksi poikaansa syliinsä ja virkkoi: Näettekö herra kreivi, nämä ovat minun suojelusenkelini. Rukoilkaa Jumalaa, että hän kerran opettaisi teidät ymmärtämään totisen rakkauden; silloin ei sydämemme enää yksin kärsisi!
Sinä olet ihminen niinkuin me kaikki muutkin, Jaana-parka. Kiitos! Kiitos! huudahti vanhus, kumartui alas ja suuteli Kreetan hameen helmaa. Niin, nyt tiedän sen, minä olen ihminen niinkuin te muutkin, ja minulla on Jumala, niinkuin teilläkin; oli aika, jolloin en sitä uskonut. Sillä katsos, Kreeta, he ovat kohdelleet minua kuin metsänpetoa.
Kreeta kiukutteli, mutta otti pannun kuitenkin ja keitti kahvia. Ja kun Kreeta keitti kahvia, niin tallusteli Olli pitkin permantoa ja lauleskeli: "Keitäs kultani kahvia, Ja keitä kattilalla; Taitaa olla viimeisen kerran, Kuin kävelen kamaris lattialla". "
Tahdotteko siis, että minun, jonka tulee vastata siitä, että kaikille tehdään oikein täällä linnassa herrani poissa ollessa, pitää suvaita...? Mitä tahdotte minulta? Pyydän vain kärsivällisyyttä hetkiseksi, sanoi Kreeta, koettaen turhaan puhua äskeiseen päättäväiseen tapaansa. Ole järkevä, Pietari, ole hyvä! Tiedäthän, että kreivi vanhastaan suosii meitä kaikkia. Hän on meitä kuuleva.
Johanna, lapseni!... älähän nyt!... Välitänhän minä ... niinhän sinä olet kuin oma lapseni. Niin te, Kreeta ... mutta te olettekin ainoa. Voi sinua!... Välittäähän Tapanikin ... ja kyllä emäntäkin välittää omalla tavallaan. Ei välitä ... eikä ole koskaan välittänyt! Olin hänelle kiusaksi, kun olin pieni... Nyt olen taas tiellä tultuani suureksi. Se tuntuu katkeralta!
Kreeta raukka oli vähän semmoinen ja tämmöinen, "plikasta" taas ei vielä ihmiseksi ollut, ja sentähden Matti nyt pyysi, jotta minä, joka osasin muka kirjoittaa ja ymmärsin pännärätinkiä, menisin mukaan; eihän tuosta reisusta palkka niin suuri olisi, mutta olisihan ruoka ja saisihan vähän maailmaa nähdä. Kyllähän poika mun puolestani mennä saa, sanoi isäni maltillisella tavallansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät