Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Sovitan sauvani tänne taakse, likistän sen käsivarsillani lujasti vasten selkääni ja pistän molemmat kourani housuin lakkareihin. Kas näin. Tämä auttaa vähän. Taluta minua nyt käsikynkästä selvälle tielle ja katso, etten peevelin tähden pääse kaatumaan. PAIMEN. Elkää nyt kaatuko vaan. MARTTI. Ole minua varoittelematta, sinä nalliainen, sammakko.
KIILI. Ja muistaa kuinka Ruotus rikkautensa ko'onnut on tästä yhtä ja toista jutellaan ja kuinka hän köyhiä ja vaivaisia armahtaa. UNTO. Hän heille ei murenata anna. Haa, Ruotus sinä! nyt katso aarteesi, koska rupeavat kourani syhyilemään. Sinä köyhiä vainoot. KIILI. Varkain, ryöväten hän tämän rikkauden itsellensä käsittänyt on. Mutta sitähän jumalakin nauraa, koska varas varkaalta varastaa.
"Jos yhdessäkään noissa huhuissa on perää," lausui Donner, "hän ansaitse saada aika tavalla selkäänsä. Tulkoonpa vaan minun silmäini eteen! Kourani, jotka eivät pitkään aikaan ole vetäneet purjeen nuoraa eivätkä solmua sitoneet, haluavat kerran taas saada jotakin tehtävää. Mutta mistä tuon kunnon miehen tuntee, jos se kerran meidän näkyviimme joutuu?"
Valmiin, kylmän maailman kodiksein sinä annoit, kallion kehdoksein jättänyt et mitäkään mulle sa oo savestas, jost' yksin maailmat luodaan. Voimaton on sydämein, voimaton kourani myös. Ei minun tahdostain idä siemen, ei oras nouse, ei kevät kukkiva saa, ei meret kuohuen käy, ei syty rakkauteen sydän lempeni voimasta koskaan. Keskellä luotujen on vangittu voimani mun.
Hän oli muutamilla sanoilla lausunut sen kaiken viehättävyyden ja siunauksen. Mutta ilveilijän, pilkallisesti nauravine huulineen, joka sanoillansa polki minun sydäntäni, hänen piti joutua häpeään. En tiedä vieläkään, mistä sain rohkeutta siihen, mutta minä seisoin äkkiarvaamatta hänen edessänsä ja ojensin sanaakaan lausumatta hänelle avatun kourani, missä oli viisi helmeä.
Kahden kourani välissä minä sitä koetin pidellä niin hellästi kuin osasin. Mutta se vapisi ja läähätti pelosta; nokka ammollaan se tarkasteli ympärilleen ikäänkuin miettien pelastuskeinoa ja sitte taas teki ponnistuksen vapautuakseen. Silloin piti minun sen tilaa pienentää. Hädissään se nyt purikin minun sormiani, mutta heikosti puree pieni.
Katsokaapas Helkan sormia, niistä tippuu verta! huudahtivat lapset. Sain muutamia naarmuja katajan havuista sanoi hän ja koetti hymyillen piilottaa käsiänsä, jotka olivat punaiset ja täynnä riipaleita. Helkalla on liika hieno nahka, toista ovat minun kourani nauroi Meeri ja pisti esiin tukevat, ruskeat kätensä. Tuollaiset pienet käsiraukat!
Tuossa kourani ja sen päälle ollaan drastukamraattia taas, niinkuin sanotaan Nummisuutarissa. JANNE. Annat siis meille anteeksi ? ANNA. Narrit! Etkö juuri itse sanonut, että olen äitinne. Minkätähden luulette että olen tullut tänne kaupunkiin, hä? Niin, arvaahan sen, kuinka teillä olisi ollut aikaakaan tuommoista ajatella.
Päivän Sana
Muut Etsivät