Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Niinpä sai Santtu luvan tulla Viijaa kylään hakemaan, joka tieto ei ollut Kotaniemen vanhoista tervalle. Huurteisena joulukuun päivänä hän lähti ajamaan Liisan kanssa. Reeta oli kartanolla peittelemässä ja siinä hänen sydämensä ilosta sykähti, kun painoi toista toiselle olkapäälle. Hän mahtoi ajatella että jospa nuo molemmat olisivat yhtä kilvoiteltuja, mutta niin ei ollut.
Minä tahdon kaksi sataa, vaan kun lasken puoleentoista, niin se jääpi silloin minulle. Elä usko, minä lasken alemma, päätti Reeta. Vaan minäpä lasken vielä sitäkin alemma. Reeta jo kiukustui. Laske vaikka kuinka alas, niin minä yhä alemma. Heittäkää pois tuo väittely, sanoi kirjuri. Tuolta jo ajaa ostomiehiä. Sieltä ajaa örhyytteli Kotaniemen Tuokko isolla oriillaan, pieni poikansa rinnallaan.
Kylän emäntiä alkoi tästä puoleen kulkea Kivirannalla ja toivat toinen toistaan suuremman pussakan ruokatavaroita, jotka kuuluivat olevan "makuumiehelle". Viijan sedän emäntä ja Kotaniemen emäntä, jotka olivat sisarukset, tulivat yhtä matkaa. Santtu-poika oli tietysti mukana. Eikö Viija saisi lähteä nyt setäläänsä kylille? kysyi Kupeiston emäntä Reetalta, kun alkoi poislähtö lähestyä.
Täällä on muitakin, virkkoi hän ja työnsi ovea enemmän auki. No, mennäänpä sitten. Tule Santtukin tänne, puheli Tuokko ja holhosi mukaansa poikaa, joka yritti tupaan mennä. Kotaniemen Tuokko oli ruumiinrakennuksensa puolesta tuollaista tanakkaa tekoa. Vartalo sellainen kuin tulisi vähällä veistelemisellä paksusta koivun tyvestä, kun panisi pari vantteraa jalkaa astua jaappaisemaan.
Kuuluu niitä olevan pienempiäkin, selitti Esa ja lisäsi: En minä niitä ole nähnyt, vaan Kotaniemen Santtu oli kirkolla tavannut itse kauppiasta, joka on tullut kätten mahtain niitä myömään. Eikö ne maksa paljon ja osaako niillä sitten ommella? arveli Viija. Ei ne maksa kuin toista sataa, mitä se on. Ja ompelemaan oppii, kun kysyy neuvoa niiltä, jotka osaavat käyttää.
Vihan väessä lisäsi Reeta hintaa ja se hänen turmelustaan nyki, kun Kotaniemen "lihapää", joksi Reeta nimitti Tuokkoa, oli hintaa koroittamassa. Tavarain myynti loppui tällä kertaa. Pienemmät ostajat alkoivat mennä saaliineen kotiinsa, isoimmat jäivät vielä jälelle. Kirjuri otti taas loma-aikana Santun puhetoverikseen. Tokko sinä huusit mitään? Huuti isä minulle hevosen.
Pesumummu ei tunnu tietävänkään sitä, kun tälle kävi rikkaan Kotaniemen poika vastikään kihlakelloa tarjoamassa. No elähän mitään! Eikö tämä huolinut. Ujosteli vielä. Vai ujosteli. No, antaahan vielä olla leikkinä, vaan siitä se ajan ollen saattaa toteutua. Samoin ne ennustelivat tämänkin isää ja äitiä pienestä pitäen ja tosipahan tuli. Eikös ennustelleet, muistaa kai sen muutkin.
Milloinka te sen jo ostatte? kysyi Viija, sillä hän tunsi mielensä tekevän mitä pikemmin tuota konetta. Vaikka aivan ensi viikolla, sanoi Esa. Kukas sen tänne hakee, kun Sampan jalka on kipeä? No, elä sinä siitä huolehdi. Kotaniemen Santtu aikoi lähteä hevosella ja se sen tuopi mielellään, tiesi Esa selittää kaikki valmiiksi. Santtuko?
Viija lähti jo väkisin pois Tiinan puhetta kuuntelemasta, sillä sitä olisi voinut kestää kuinka pitkältä. Hyvilleen Tiina kuitenkin pääsi, kun näki tyttöjen päästöpyhänä Viijan lähtevän kotiinsa Kotaniemen Santun hevosessa. Viija tiesi nyt olevansa aikaihminen ja se tuntui niin somalta.
Iltasilla he Liisan kanssa puhelivat pitkään, mutta kun Liisa oli reippaissut päivän niityllä, nukkui hän aikaisemmin. Viija ajatteli vielä yksinään, että miltähän tuntuisi, jos sulhaset tulisivat. Mitenkähän niitä pitäisi vastaanottaa. Siitä ajatteli hän leikillään virkkaa Liisalle toisena iltana. Lauantai-aamuna hirnaisi Kotaniemen ori Kivirannan piha-aidan kupeella.
Päivän Sana
Muut Etsivät