Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Kornelia, joka oltuaan Pietarin ja Hannan häissä oli palannut kaupunkiin nuorikkojen kanssa, kuunteli äänettömänä, hämmästyneenä katsellen näitä »vakavia», jotka kaikki puhuivat hänestä, joka nyt oli »paljastettu». Nämä makeisia pureskelevat naiset näyttivät oikein iloitsevan, kuin he olivat kuulleet uuden huhun, ja hänestä näytti, että miehet olivat vähän mielissään, kuin he olivat keksineet uuden »kristillisen keinon» kiihoittaakseen mielialaa Knutia vastaan.
Se »halpa, narrimainen nainen», joka neiti Vikin mielestä olisi »toimitettava pois», ei suinkaan saanut sisarellista kohtelua. Mutta kuin hän oli tyhjentänyt vihansa, sanoi hän: »Mutta, hyvä Jumala, että sinä kuitenkin saatoit niin tehdä, Kornelia!» Pieni vuonolaiva sai kokea jotain uutta, kuin se muutamia päiviä myöhemmin tuli kaupungin rantaan.
Luuletko sinä, että minä olen onnellinen tietäissäni, etten minä edes sinun ajatuksissasi saa olla ensimmäinen, ainoa?» »Ei, ei, mutta kuinka sinä saatat uhrata noin keveästi ?» Kornelia katsoi häneen. Hänen poskilleen tuli heikko puna; silmät täyttyivät äkkiä kyyneliin; huulilla värähteli sanomattoman surullinen hymyily. »Niinkö keveästi?» hän toisti.
»Se on nimittäin sinun oma lapsesi, joka on ollut kuoleman kourissa, ja jota nuori Holt on hoitanut ja Kornelia Vik ja Holtin Katriina vaalineet ja valvoneet,» Kurt jatkoi, »se lapsi se on, joka tänään on hymyillyt ensi kerran tautinsa jälkeen ja sillä ilahuttanut äitiään ja jokaista, jolla on sydäntä rinnassa, sekä osoittanut, että se on perhanan moinen purjehtija.
»Eikö tiedä mitään? Mitä puhetta se on? Etkö sinä tiedä, että sinä olet kihloissa?» Knut kalpeni äkkiä. »Hanna kertoo minulle, että Kornelia on täällä, että kaikki on hyvin, ja että te olette kihloissa, ja sitten ! Ei, tästä pitää minun saada selko!» Ja sitten hän riensi ulos. Kohta sen jälkeen aukesi makuuhuoneeseen vievä ovi; Kornelia tuli sisään.
Niin oli Knut kiintynyt puhumaan ja Kornelia kuuntelemaan, ettei kumpikaan huomannut, että he olivat kulkeneet Vikin talon sivu, ennenkuin he olivat kaupungin ulkoreunassa. He pysähtyivät kumpikin, kuin he sen huomasivat, ja palasivat takaisin äänettöminä. Kornelia tapasi isän ja tädin illallista syömässä. Hänkin istui pöytään.
Kornelia oli sitten kysynyt: »Mitä meidän sitten pitää sanoa kaikille näille sairaille, köyhille ja surullisille?» ja hän oli vastannut: »Kysykää ennen: mitä meidän pitää tehdä heitä auttaaksemme. Se on se suuri kysymys, jonka kaikki ajattelevat ja lämminsydämmiset ihmiset tekevät.
»Kornelia se ei voi olla mahdollista!» hän huusi. Kornelia katsoi häntä ylpeästi silmiin. »Olenko minä koskaan valehdellut teille?» »Olette silloin kuin olitte vaiti.» »Kuulittehan että minä luulin sitä velvollisuudekseni.» »Vihanneet! Vihanneet minua! Ja vihanneet sitä sanaa, jota minä julistin? Hyvä Jumala!» Hän vaipui kokoon.
»Mikä sinua vaivaa, Kornelia? Sinä olet niin kalpea » Kornelia ei voinut pitkään aikaan vastata. Joka kerran kuin hän koetti, alkoi hän uudestaan itkeä. »Kerro, kultanen, kerro», pyysi Hanna, joka alkoi aavistaa, mitä se koski. Ja vähitellen sai Korneliakin sen verran valtaa ylitseen, että hän saattoi kertoa ystävälleen, mitä oli tapahtunut. Hanna tuskin saattoi kuulla häntä loppuun saakka.
Jumala ohjatkoon teitä oikealle tielle. Hyvästi.» Kornelia astui alas kaupunkiin; Fonn jäi vuorelle. Hän otti hatun päästään jäähdyttääkseen kuumaa otsaansa ja kuljeskeli kauvan aikaa edestakaisin autiolla polulla. Hän puhui itsekseen, tutki itseään. Yksi ainoa sana oli ilmaissut koko hänen surunsa. »Kornelia, te olitte minulle kaikki.» Häpeällinen tunnustus! Oliko se totta? Oli, oli, oli.
Päivän Sana
Muut Etsivät