Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Kornelian nähdessään hänessä heräsi joukko vanhoja ajatuksia ja tunteita. Hän ajatteli taas Knutin äitiä. Hänessä oli ollut jonkun verran sitä. Hän ajatteli, ettei hän silloin ollut käsittänyt, minkä arvoinen se oli: Hän ajatteli, että sehän todellakin oli ollut hänen ylin toivonsa, että Knut naisi semmoisen naisen kuin Kornelia oli. Hän oli sen vuoksi iloinnut heidän yhtymisestään.
»Ei, Vildhagen, aivanhan me unohdamme hartaushetken meillä», hän sanoi. Myös Vildhagen nousi. Matami Tvet sanoi jäähyväiset kuin haukka, kirkkoväärti kuin lammas, ja molemmat tallustivat tiehensä toinen sähisten, toinen nöyränä, molemmat suuttuneina ja samalla noloina. Kuin he olivat poissa, syleili Kornelia tätiä, suuteli häntä ja sanoi: »Kiitoksia.» Neiti Vik päästi vihansa oikein valloilleen.
Mitä siinä oikeastaan oli tiellä? Rikkauttahan hänellä oli. Oliko se syntyperä? Ei, Vikhän esimerkiksi myös oli lähtenyt »huonommista ihmisistä» hänen isänsä oli talonpojan poika ja hän kuitenkin kuului heidän seurustelupiiriinsä, Kornelia oli ystävätär useille virkamiesten ja tukkukauppiaitten tyttärille.
Kornelia tunsi itsensä aivan kauhistuksen ja pelon valtaamaksi. Hän vapisi eikä tuntenut, että hänen jalkansa koskettivat maata. Hän ei ollut koskaan kuullut mitään niin jumalatonta. Hän käsitti samassa tämän miehen vaarallisuuden.
Siinäkin olivat muutamat Knutin sanat loistokohtana. Se oli silloin, kuin hän ensi kerran oli sanonut »sinä» hänelle. »Sinä yönä minä en maannut ilosta», hän sanoi. Kornelia kävi siitä lähtien joka päivä Holtissa. Mutta joka kerralta hänen oli vaikeampi astua portaita ylös, ja muuanna päivänä hän ei enää tullut. Holt tuli levottomaksi ja käski Katriinan menemään Vikiin. Kornelia oli vuoteen omana.
Kornelia Vik astui sisään. Holt, joka ei ollut nähnyt häntä useampaan vuoteen, ei tuntenut häntä heti. Hän olikin muuttunut. Hän oli ikäänkuin käynyt pienemmäksi ja rinta oli kovasti painunut sisään. Hänen tukkansa oli vähän harmaata ja hyvin ohutta; silmäinkulmissa oli hienoja poimuja. Hän hengitti vaivaloisesti, portaita ylös käytyään; hänelle oli tullut heikko, heleä puna poskille astumisesta.
Pappi ja Kornelia astuivat hitaasti eteenpäin kumarassa ja vinosti tuulta vasten. He puhuivat hiljaan ja yhtä mittaa usein tukahutti tuuli heidän sanansa. Molemmat, etenkin Fonn, puhuivat surullisella kiihtyneellä äänellä. Sanomaton tuska tuntui ikäänkuin kuristavan Fonnin kurkkua; hän näytti mieheltä, jota ääretön, auttamaton onnettomuus oli kohdannut.
Viimein muodostivat värit äärettömän viuhkan, joka levisi salaman nopeudella yli taivaan. Vähitellen kaikki taas vaaleni. Pilvet purjehtivat surumielisinä itäänpäin kuin suuret villaröykkiöt. Kornelia oli tätä nähdessään aina ennen ajatellut samaa: hänen mieleensä oli juohtunut Jehovan kuva sädekehyksessä, joka oli heidän asuinhuoneessaan. Tänään oli toisin.
Ei mikään laki, inhimillinen tai jumalallinen voi tuomita meitä kärsimään näin kauheasti, yhden ainoan erehdyksen tähden mieletöntä on uhrata itsensä näin.» Hän pudisti päätään. Knut ei uskaltanut katsoa häntä silmiin ensi katseella oli hän huomannut, että Kornelia oli tehnyt peruuttamattoman, järkähtämättömän päätöksen, että heidän täytyi erota. Hän oli jo alkanut elää yksin.
Kesken heidän äänetöntä kulkuaan sanoi Pietari äkkiä: »Knut sinun pitäisi mennä kihloihin.» Knut säpsähti kuullessaan nämä odottamattomat sanat, mutta malttoi mielensä heti ja sanoi leikkiä laskien: »Sinä olet rakastunut ja ihmisystävällinen, Pietari.» »Sinun pitäisi mennä kihloihin Kornelia Vikin kanssa.» Knut tunsi ikäänkuin lämpimän virtauksen rinnassaan. Sana oli lausuttu.
Päivän Sana
Muut Etsivät