United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikö hän ollut tässä siunatussa kuumuudessa, selvällä, pölyisellä maantiellä kuljeskellut Kornelian kanssa ja täyttä totta kertonut hänelle yhtä »unelmaansa». Hän oli »kaivanut ylös ruumiita» keskipäivällä ja vielä semmoisena päivänä päällepäätteeksi, jolloin hikoili erikoisitta ponnistuksittakin. Häneltä oikein selkää karmi, kuin nyt perästäpäin sitä ajatteli.
»Ei, ei, mutta minun täytyy puhua sinun kanssasi », Kornelia sanoi päättävästi, matalaan ja väkinäisesti. Hanna heitti kyökkiesiliinan edestään, otti kynttilän ja vei Kornelian pieneen huoneeseen makuuhuoneen viereen. Kuin hän oli lukinnut oven ja pannut kynttilän kädestään, kysyi hän: »Mitä se on, Kornelia?» Mutta hän ei saanut vastausta. Kornelia heittäytyi hänen kaulaansa ja purskahti itkemään.
»Ja kuitenkin,» Strand jatkoi, »kuitenkin on semmoisia, jotka napisevat ja kapinoivat Jumalaa ja niitä vastaan, joille hän on siunannut runsaammin tämän maailman hyvyyttä. Se on ajan epäusko.» Knut ajatteli Kornelian sanoja: »Mitä meidän pitää sanoa köyhille, sairaille ja surullisille?» Hän ei sitä tiennyt, hän vaan tunsi, ettei se ainakaan ollut sitä, mitä Strand nyt saarnasi.
Järkähtämättömällä varmuudella hän tarjoili hurjia taruja matkakumppanilleen, joka otti kaikki vastaan somalla kohteliaalla hymyllä. Kirsikkamarjanaiset söivät marjojaan, nakkelivat luut järveen ja alkoivat puhua uudesta kihlauksesta. Knut oli ottanut Kornelian kirjan ja selaili sitä. Se oli nimeltä »Lähetyskuvia». Hän katsoi Korneliaan. »Jaksatteko te todellakin lukea tätä?»
Minun rangaistukseni on ollut, että minä, sinun varttuessasi, olen kaivannut ja ikävöinyt juuri sitä, mitä hänellä oli ja jota sinulta ei saanut puuttua. Hän oli Kornelian kaltainen, Knut » Oli myöhäistä, kuin isä ja poika erosivat. Kuin Knut oli mennyt, alkoi Holt riisuutua.
Kornelian nähdessään hänessä heräsi joukko vanhoja ajatuksia ja tunteita. Hän ajatteli taas Knutin äitiä. Hänessä oli ollut jonkun verran sitä. Hän ajatteli, ettei hän silloin ollut käsittänyt, minkä arvoinen se oli: Hän ajatteli, että sehän todellakin oli ollut hänen ylin toivonsa, että Knut naisi semmoisen naisen kuin Kornelia oli. Hän oli sen vuoksi iloinnut heidän yhtymisestään.
Häntä lohdutti asettaa tulikuuma rauta arimmalle kohdalle, antaa kylmän haudanilman virrata kaikkialle, missä oli uhkuvaa, tuoksuvaa elämää, iloa ja onnea. Hän oli kävellyt tätä tietä niin usein yhdessä Kornelian kanssa, ja hän tiesi sen nyt, yhdessä tuhansien huonojen unelmien kanssa.
Katseltuaan kaikkia talon huoneita ylisiltä kyökkiin saakka ja kaikkea kalustoa patoja myöten, ja Kornelian tiedusteltua ystävältään heidän jokapäiväistä elämäänsä, mitä taloudenpito maksoi, mistä hän osti ostettavansa, palasivat he asuinhuoneeseen. Kornelia otti käsityönsä ja istuutui pöydän ääreen; Hanna koetti tehdä samoin. Mutta hän oli polttavan levoton: nythän taisteltiin se suuri taistelu.
Muutamat pikkulapset olivat piilosilla ja karskuttivat karamellia; muutamat naiset, jotka eräästä pysäyspaikasta olivat tulleet laivaan, kantaen toisessa kädessä kukka-, toisessa kirsikkakoria, alkoivat syödä kirsikoitaan ja puhua jumaluusopin ylioppilaista ja kihlauksista. Knut istuutui Kornelian viereen.
Minä sanon tässä teille, että jollen minä olisi tuntenut köyhiä, sairaita ja surullisia, joita tämä tyydytti ja lohdutti ja ennen muuta teki lempeiksi ja ihmisystävällisiksi, niin olisin minä kauvan sitten kadottanut rakkaimman toivoni.» Fonn pysähtyi kauhistuneena. Hän näytti siltä kuin salama äkkiä olisi iskenyt hänen eteensä. Hän kääntyi selin tuuleen ja asettui Kornelian eteen.