Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Myös Kornelia lähti puutarhasta; Vik, hänen sisarensa, Vildhagen ja rouva Tvet kuuntelivat sitä vastoin hartaasti Strandin esitystä »pyhästä valtiokirkosta» ja »pyhästä virasta». Kornelia seurasi polkua, joka vei merenpuoleisille kukkuloille. Aurinko meni juuri mailleen. Alin punottava pilvivyöhyke muodosti tornia, harjoja ja kattoja. Värien hehku kävi yhä voimakkaammaksi.
Vähän aikaa Holtin talosta lähdettyä, soitettiin taas portilla. Kaksi sadetakkeihin puettua olentoa ulkona oli alkanut sataa kysyi neiti Korneliaa. Ne olivat Vildhagen ja matami Tvet. Palvelija käski heitä asuinhuoneeseen, jossa Kornelia ja neiti Vik istuivat kukin kirjansa ääressä. Tulijat tervehtivät hitaalla tavalla ja makealla hymyilyllä, joka oli käytännössä »ystävien» kesken.
Vildhagen pyyhki ahkeraan kasvojaan ruutuisella nenäliinalla. Huone täyttyi hänen siinä ollessa vähitellen hien ja liiman hajulla. Sekä neiti Vik että Kornelia olivat vähän ihmeissään tämän käynnin johdosta. Vildhagen ei käynyt säännöllisesti Vikissä, eikä matami Tvet koskaan, sen jälkeen kuin hänellä, niinkuin hän sanoi, oli ollut onni päästä Strandin torstaihartaushetkiin osalliseksi.
»Miten on teidän miehenne laita nyt, matami Tvet?» hän kysyi, ikäänkuin se olisi ollut viattomin kysymys maailmassa. Matami Tvet ehdottomasti hypähti tuolilla. Matami Tvetin miehen laita oli nimittäin vähän omituinen. Hän vietti kurjaa elämää syrjäisessä vinnikamarissa, jossa hän teki vähän kirjansitojan työtä.
Kornelia nousi taas ylös ja jäi seisomaan lattialle. »Mitä te tarkoitatte?» hän kysyi. Vildhagenin katse alkoi tapansa mukaan etsiä lattialta jotain, jota se ei koskaan löytänyt, ja matami Tvet katseli ympärilleen suurella, kristillisellä katseella, joka sanoi: »Hän kysyy, mitä te tarkoitatte.» »Hm, hm», Vildhagen taas alkoi, »usko on kallis lahja »
Syntyi pitempi äänettömyys, jolla ajalla neiti Vikillä näytti olevan erinomaisen hyvä olla: Molemmat käännättäjät tekivät vielä muutamia heikkoja yrityksiä asiaan kiinni päästäkseen; mutta neiti Vik puuttui joka kerran niin itsepäisesti puheeseen mieskohtaisilla huomautuksilla heidän yksityisistä asioistaan, jotta matami Tvet viimein kesken puheen nousi ylös säihkyvin silmin ja kalistellen suuria hampaitaan.
»Kiitoksia mutta emme me oikeastaan Vikiä itseään, me tahdomme » »Ei, ei ollut Vikiä», vakuutti matami Tvet ja katsoi karsaasti Korneliaan. Syntyi äänettömyys. Matami Tvet, joka oli istuutunut, näytti haavurilta, joka valmistautuu jännittävää leikkausta tekemään, mielissään levittelee kiiltäviä, leikkaavia, sahaavia ja pistäviä aseitaan ja antaa niiden välkkyä päivänpaisteessa.
»Ei, Vildhagen, aivanhan me unohdamme hartaushetken meillä», hän sanoi. Myös Vildhagen nousi. Matami Tvet sanoi jäähyväiset kuin haukka, kirkkoväärti kuin lammas, ja molemmat tallustivat tiehensä toinen sähisten, toinen nöyränä, molemmat suuttuneina ja samalla noloina. Kuin he olivat poissa, syleili Kornelia tätiä, suuteli häntä ja sanoi: »Kiitoksia.» Neiti Vik päästi vihansa oikein valloilleen.
Silmillään matami Tvet sanoi levottomasti: »Ei niin paljon mutkia; olenhan minä valmis», mutta kielellä: »Vildhagen, pitihän meidän puhua langenneista?» »Niin taisi olla», Vildhagen vastasi ja katsoi nyt kattoon. Hänen piti juuri taas tarttua puheeseen, kuin neiti Vik keskeytti hänet. Hän oli nyt tullut täyteen tajuunsa ja oli tehnyt päätöksensä: se ei saisi tapahtua.
Nämä sanat kulkivat ympäri kaupungin. Rehtorin rouva toisti niitä joka suuressa talossa juhlallisen kärsivällä tavalla, joka sai muutamia, jotka eivät tunteneet parlamentaarista kieltä, odottamaan vavistuksella, mitä tuleman piti. Oli aivan kuin hän olisi sanonut: hän mestataan ja ehkä ensin silvotaan. Matami Tvet levitti uutista käsityöläisperheisiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät