Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Ja kuin nämä veljet ja sisaret Herrassa olivat kylläkseen juoruilleet ja iloinneet siitä yleisestä paheksumisesta, jonka esineenä Knut oli, huokailivat he ja puhuivat vainosta, jota »Jumalan lasten täytyy kestää». Kornelia ei kuullut koskaan kenenkään kysyvän, mikä oli totta, mikä oli oikein hän ei koskaan kuullut kenenkään sanovan jalomielistä sanaa »näyttelijästä». Olivatko nämä todellakin ne samat ihmiset, joita hän oli tottunut pitämään pienenä valittuna joukkona, jota maailma vainosi heidän rakkautensa ja hurskautensa tähden?
Hän se oli. »Viimeinkin sinä tulet!» Hanna huudahti ja syleili häntä. »Etkö sinä häpeä? Nyt vasta!» Kornelia vältteli häntä. »Minä tuskin olen ollut kotoa poissa ollenkaan», hän sanoi.
Hänen edellisessä seurakunnassaan oli ollut viisikymmentä lähetyslammasta, joitten hoidosta oli puhuttu hyvin ylösrakentavaisesti viimeisessä piirikokouksessa. Kornelia lähti tämän selvityksen aikana huoneesta ja meni puutarhaan. Hän välistä kävi niin kuolettavan väsyneeksi, kuin päivä päivältä sai nähdä samoja ihmisiä ja kuulla samoja ajatuksia samoilla sanoilla.
Jotain hänessä murtui, hän tunsi äkkiä olevansa vanhettunut. Kylmä tuska valtasi hänet, kuin hän tunsi elämän katoavan, ja kuin kuolintuskassa hän huusi: »Kornelia, te olitte minulle kaikki ja te minut jätitte!» »Sitä te ette enää ole oikeutettu minulle sanomaan.» Fonn katsoi häveten alas, pysähtyi, oli vaiti vähän aikaa ja sanoi sitten: »Minä olen ollut sokea.
Mutta hän ei voinut olla puhumatta, niinkuin häntä olisi vielä voinut saada päätöksessään horjumaan. Hän tunsi sanainsa voimattomuuden, hän kuuli niitten helähtävän tenhottomina lujan päätöksen rautapaitaa vastaan, mutta sittenkin koetteli hän turhaa vaivaa. »Kuule, Kornelia, ajattele toki, mitä sinä vaadit minulta.
Vildhagen pyyhki ahkeraan kasvojaan ruutuisella nenäliinalla. Huone täyttyi hänen siinä ollessa vähitellen hien ja liiman hajulla. Sekä neiti Vik että Kornelia olivat vähän ihmeissään tämän käynnin johdosta. Vildhagen ei käynyt säännöllisesti Vikissä, eikä matami Tvet koskaan, sen jälkeen kuin hänellä, niinkuin hän sanoi, oli ollut onni päästä Strandin torstaihartaushetkiin osalliseksi.
Hänen täytyi lähteä, hänen täytyi tavata Knutia vielä tänä iltana. Hän puki päällysvaatteet päälleen, syleili tätiään, joka näytti liikuttavan hämmästyneeltä ja avuttomalta, ja sanoi: »Hyvää yötä, täti minä jään Hanna Strömin luo yöksi.» »Mutta, Kornelia, rakas lapsi kulta ajattelehan laupias Jumala, et suinkaan sinä aio » Hän puhui itsekseen.
Kuin hän oli poikessa, vaipui Kornelia alas, hän oli vain sanomattoman tahdonlujuuden avulla pysynyt pystyssä loppupuolella keskustelua isän kanssa. Hän jäi virumaan samaan paikkaan, missä hän oli seissut. Hän ei mennyt tainnoksiin, hän käsitti selvästi kaikki, mitä tapahtui hän ei vaan jaksanut pysyä pystyssä; hän oli niin painavan, niin kuolettavan väsynyt.
»Mutta nyt sinun pitää pitää huolta ruoasta», Pietari lopetti. »Knut on heti paikalla täällä, ja minä olen kauheasti nälissäni.» Kornelia nousi ylös. »Tottahan sinä jäät?» Hanna sanoi. »En, kiitoksia, minun täytyy mennä kotiin.» »No mutta», Pietari pyysi, »ettekö te tahdo viettää tätä iltaa meidän kanssamme?» »En kiitoksia minun täytyy mennä kotiin kiitoksia.»
» Jollen minä olisi kuullut sitä teidän omalta isältänne en minä olisi sitä koskaan uskonut! Ja nytkin nytkin kysyn minä itseltäni: onko se todellakin tapahtunut!» Sitten hän oli kauvan aikaa vaiti. »Te tiedätte, kuinka vapaa hän on mielipiteiltään?» alkoi hän taas. »Tiedän.» »Te ehkä olette hänen kanssaan yhtä mieltä.» Kornelia pudisti päätään. »Ja kuitenkin? ja kuitenkin! Minä en sitä ymmärrä.
Päivän Sana
Muut Etsivät