Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
»Luuletteko te, että hän kadottaa pienokaisensa?» Kornelia kysyi. »Minä pelkään niin käyvän.» »Siitä tulee kova vitsaus äidille», Kornelia sanoi tavalla, jossa kuvautui sitä säännönmukaista jumalisuutta, mikä on omituinen nuorille tytöille, jotka ovat eläneet moninkertaisen varuksen takana elämän puutteista ja kiusauksista.
Oliko hän rakastanut, tiesikö hän, miltä tuntui ero siitä, jota rakasti? Ehkä olisi hän näitten naisten asemessa langennut paljon syvemmälle! Knut tuli aikaisin seuraavana aamuna. Kornelia valvoi; toiset makasivat. Hänen täytyi kertoa, kuinka lapsi oli voinut yön kuluessa. Hän tunsi sen kautta väkisin joutuvansa läheiseen suhteeseen Knutiin, mikä häntä vaivasi.
Mutta joka lauseen välillä oli paussi, joka koko keskustelun teki hillityn riitaisaksi. Vik katseli häntä hetkisen synkällä, tutkivalla katseella; sitten hän sanaakaan sanomatta antoi hänelle avaimen ja lähti huoneesta. Kuin Kornelia tuli takaisin pieneen taloon, löysi hän tilan tehtynä uusilla lakanoilla. Molemmat toiset tahtoivat valvoa ensi osan yötä.
Hyväksi onneksi oli paikka, jossa se tapahtui, aivan tyhjä. Mitähän pikku kaupunki olisi saanut ihmetelläkseen, jos heidät olisi huomattu: Kornelia Vik, Jaakko Vikin kunniallinen tytär oli laskenut liukua henttunsa kanssa kirkkomäellä. Nyt ainoastaan vanhat talot näkivät heidät.
»Ja Kornelia niin, Jumala häntä siunatkoon, hän on kaiken ikänsä elänyt kymmenkertaisen lukon takana. Ja kuitenkin minä olen pari kertaa ollut läsnä, kuin hän tahtoo jotain muuta kuin isä ja kaikki profeetat, ja silloin se hento olento on luja: eivät mitkään maailman voimat saa häntä horjumaan.» He erosivat linnan edustalla. Knut meni ylös puhumaan isän kanssa valvoja-naisesta.
»Kornelia», hän kuiskasi, »jää minun luokseni.» Sitten hän pani kätensä ystävänsä vyötäisille ja vei hänet muassaan makuuhuoneeseen. Hän istuutui, Kornelia polvistui hänen eteensä ja pani päänsä hänen syliinsä. He olivat vielä sisällä, kuin Knut lähti talosta. Liiteli raskasta, märkää lunta. Niityille kaupungin ulkopuolelle sitä kokoontui tasaisia kerroksia.
Hanna heittäytyi huudahtaen hänen viereensä ja syleili häntä. »Vihdoinkin!» hän sanoi. »Rakas Kornelia, miksi, Herran tähden, me istumme tässä ja kiusaamme itsiämme emmekä sano sanaakaan!» Ja sitten he puhuivat. Käsi toisen vyötäisillä he kulkivat edestakaisin lattialla. Hanna purki kerrassaan kaikki, mitä hänellä oli sydämmellään.
Björnholt, joka oli seurannut Vikiä kotiin kokouksesta, astui päällystakki päällä edestakaisin lattialla hänen varjonsa kiipesi suurena seinälle ja kutistui taas kokoon lattialle, sen mukaan kuin hän liikkui. Hän kertoi neiti Vikille kokouksesta. Hän pysähtyi vähän, kuin Kornelia tuli sisään, tervehti ja jatkoi sitten: »Kommunisti, vakuutan teille, selvä kommunisti.»
Te olette tehneet sen pienen leikkauksen, jota minä tarvitsin nähdäkseni. Kiitoksia. » Kornelia punastui vähän, mutta ei sanonut mitään. Toiset tulivat siihen, ja sanottiin hyvää yötä. Kuin Knut ja Pietari tulivat makuuhuoneeseensa, aukasi jälkimmäinen ikkunan ja nojautui ulos. Aamurusko valaisi hänen kasvojaan.
Kornelia tunsi sydäntään ahdistavan. Hänen oli täytynyt pakoittaa itseään voidakseen lähestyä näitä naisia, joista hän aina oli kuullut puhuttavan äänellä, jolla kunnianarvoiset ihmiset puhuvat langenneista. Kuinka hän häpesi. Mitä oli hän itse kokenut? Tiesikö hän, miltä tuntui kulkea elämän turvatonta tietä koditta, suvutta ja ystävittä?
Päivän Sana
Muut Etsivät