Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Vik kulki muutamia kertoja edestakasin lattialla. Sitten hän meni käytävään, lukitsi ulko-oven ja pisti avaimen taskuunsa. Kuin hän tuli sisään, seisoi Kornelia keskellä lattiata; hänellä oli taas hattu ja sadetakki yllä. »Saanko minä avaimen?» hän kysyi. »Sinä siis todellakin aiot mennä sinne?» »Niin.» Sanat eivät kummaltakaan puolelta olleet kovia eivätkä kiukkuisia.
Ensin kävi tiemme Berliniin, jossa tahdoin laskea seppeleen Fredrikin äidin haudalle. Ja sitte oli meillä siellä kuolleen sisar, Kornelia von Tessow, lahjakas ja rakastettava nainen, jonka suosion olin onnellinen saavuttamaan heti ensi tuttavuutemme ajalla.
Hiljainen itseensä vaipuminen, hiljainen keskustelu Jumalan kanssa, joka on katuvain syntisten armelias ystävä, lempeät, rauhoittavat hartaushetket toisten uskovaisten kanssa kirkossa ja rauhallisessa kodissa! Semmoinen oli elämä, jota Kornelia muistutti. Hän tuli takaisin kaupunkiin ja kulki kirkon ohi. Soitettiin kirkkoon. Hän seurasi ihmistulvaa sisään. Strand saarnasi.
Oli kuutamoinen ilta. Viisikkojen välissä Brandtin talon kohdalla kävelivät Kornelia ja Knut. Milloin he tulivat näkyviin kuutamossa, milloin taas katosivat siimekseen. Maantiellä lähempänä taloa seisoivat Hanna ja Pietari. He eivät puhuneet, he odottivat jännitettyinä, että molemmat toiset palaisivat. Viimeinkin tulivat he tielle.
Hän näki kaiken takana sen opetuksen, että kaikki tässä maailmassa on lokaa, ja se ajatus teki häneen syvän kristillisen vaikutuksen. Myös Kornelia kuunteli. Hänkin tunsi, että se oli mestarillista. Joka sanalla oli kärki, äänikin solvasi. Hänessä oli halu huutaa, huutaa koko maailmalle: sinä valehtelet, valehtelet, valehtelet!
Minä olen yhtä aikaa saavuttanut kahdenlaisen onnen, minä olen voittanut sinut ja minun on täytynyt ruveta työtä tekemään. Todellakin, minä en ole sitä ansainnut.» Kornelia veti häntä jäälle, joka oli jätetty tyhjilleen, ja samalla lumous oli vallannut heidätkin. Puoleksi hilliten nauruaan ja kaikenlaisia leikkipuheita puhuen he leikkivät lasten leikkiä.
Kornelia nousi tulipunaisena ylös, mutta istuutui taas ja odotti ääneti, mitä tuleman piti. Vildhagen kääntelihe levottomana tuolillaan, hikoili, kävi punakammaksi ja imelämmäksi ja jatkoi viimein: »Ettekö te enää ole meidän, neiti Kornelia?» »Se on oikein», sanoivat matami Tvetin pyövelinkasvot. »Nyt sinä saat kuulla, hän ei voi vastata puolestaan ja silloin minä isken hänet.»
Pietari, Knut ja Kornelia olivat pienellä laivalla, joka kulki vuonoa eteläänpäin. He aikoivat kaikki kolme maakauppias Brandtin luo. Oli aikalailla matkustavaisia välikannen purjekaton alla.
Kuin Kornelia lopetti, oli kaikki hänen ujoutensa poissa. »Hän on aina ollut hyvä poika», hän sanoi. »Herranen aika, jos te olisitte nähneet häntä pienenä poikana, neiti Kornelia! Minä hoidin itse häntä yöllä. Minä vieläkin voin nähdä hänet sinisessä yöpuvussaan. Hän nousi ylös kätkyessään ja sitten minä tunsin pienen pehmosen suun tavottelevan minun kasvojani hän tahtoi juoda!
Nämä vuoret olivat hänen kotiseutuaan; hän ainakin oli järkähtämättömästi vakuutettu siitä, että ne olivat kaikkein ensimmäistä luokkaa joka tapauksessa. Kornelia pani kätensä ristiin. »Te ihmettelette, kuinka mahtava kaikkivaltias on?» Knut kysyi. »Teidän mielestähän ei mikään tämmöinen ole kaunista?» hän vastasi harmistuneena.
Päivän Sana
Muut Etsivät