United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä luulen, että minä menen levolle,» sanoi hän hetken vaitioltuaan ja lähti huoneesta. Knut katsoi hänen jälkeensä. Hän ei ollut aavistanut, että hänen lähtönsä niin koskisi isään. Tämä tuska, tämä äänetön hätähuuto, se ei tullut pettyneestä kunnianhimosta, se oli todellakin isänsydän, joka voihki ajatellessaan eroa. Se näky vaikutti syvästi Knutiin.
Mitä sitten uskollisuus ja itsensäkieltämys merkitsevät?» Hän katsoi kysyväisesti Knutiin: »Teillä teillähän ei ole mitään uskontoa?» hän tavotteli. »Tiedättekö, mitä kiinalaiset sanovat? Uskontoja on monta, ja ne ovat kaikki erilaisia; mutta järki on yksi ja ainoa. Me olemme kaikki veljiä.» Tällä hetkellä kulki laiva muutamien siniharmaitten lumitunturien ohi.
Katriina jäi ensin seisomaan jäykkänä kuin kanki, lautanen kädessä ja kävi ensin hyvin kalpeaksi, sitten niin punaiseksi, kuin ainoastaan hyvin naivit ja hyvin verevät ihmiset saattavat tulla. Hän katsoi ensin peljästyneenä Knutiin, sitten Holtiin. Knut oli sanonut »sinä» ja pyytänyt häntä syömään heidän kanssaan, ja nyt nyykäytti Holt puoleksi hämillään hänelle.
Sen sijaan hän tunsi luola-asukkaiden ja jätetunkioitten aikakauden ja edistyksen siitä ja sen ajatuksista Kaikki katsoivat häneen hämmästyneinä ja vihastuneina. Eikö hän ollut samaa mieltä kuin Aage Storm? Eikö hän uskonut kansan poveen kätkettyä jumalaista valoa? Oliko se mahdollista? Aage Storm pysähtyi kävelystään. Hänkin katsoi kysyväisesti Knutiin.
Voi, jos sinä et olisi tullut!» Hän riippuutui taas Knutiin ja valitteli: »Ethän sinä hylkää minua, petä minua tai » Yhdellä hypyllä oli hän keskellä lattiaa ja näytti säihkyvine silmineen pelästyneeltä metsän pedolta »Varo itseäsi, minä kostan, jos sinä sen teet!» Sitten hän taas lähestyi lauhkeana kuin kyyhkynen, mielitellen: »Mutta ethän sinä, kultanen, herttanen, kaunonen »
»Pelataanko hiukan biljaardia, kuin nyt kerran olemme täällä?» Knut kysyi. Sekään ei käynyt päinsä. »Vierailla» oli tähän aikaan päivästä etuoikeus biljaardiin. Knut purskahti piian sanomattomaksi hämmästykseksi nauruun ja otti hattunsa, kuin samassa kuului askeleita portailta. Ovi aukesi, ja sisään tuli Björnholt ja muut sen komppaniian jäsenet, joiden hallussa biljaardi oli kolmen ja neljän välillä. Björnholt katsoi vilautti Knutiin mennessään nurkkaan keppiä hakemaan. Hän näytti äreältä koiralta, joka valmistautuu tekemään kavalan hyökkäyksen sivulta. Toiset herrat katsoivat myös karsaasti Knutiin ja vetäytyivät hekin nurkkaan.
"Minä menen tuonne hänen luokseen isä," kääntyi hän Knutiin, ja hän katsoi vakaasti ja tyynesti isän kasvoihin. Isä aikoi sanoa jotain, mutta sana tukehtui sisälliseen vapistukseen.
Laiva kulki kalliokielekkeen ohi, ja nähtiin ensin niinkuin kaikkialla laituri lipputankoineen, laiturin takana joukko hökkeliä, jotka muodostivat kadun, ja taampana tasainen laakso, jossa oli lehtimetsää ja valkeaksi maalattuja taloja. »Noo?» Pietari sanoi ja katsoi kiihkeästi Knutiin. »Myönnetään», tämä vastasi; »tämä on suloinen paikka.» Laiturilla oli runsaasti ihmisiä ja hevosia.
Tämä hypähti ylös kuin käärmeen pistämä, mutta malttoi kuitenkin heti mielensä ja kääntyi Knutiin. »Me puhuimme niin, mitä me saamme sinulle tarjota? Katriina, onko sinulla ?» »Minä olen keittänyt kahvia», vastasi Katriina, joka äkkiä oli kalvennut. Holt katsoi kysyväisesti poikaansa. »Tahdotko sinä ?» Knut nyökäytti päätään ja Katriina katosi.
Samassa kohottautui myöskin nainen, tuijotti hetkisen suurilla säihkyvillä silmillä Knutiin, huusi sitte hänen nimensä oudolla lausumistavalla, lensi portaita ylös ja heittäytyi hurjasti hänen kaulaansa, jolloin Knut pudotti lampun, joka sammui ja meni murskaksi. Yläosassa portaita, jossa vieras nainen riippui Knutissa, nyyhki ja lausui käsittämättömiä sanoja, oli aivan pimeä.