Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Vildhagen oli pannut kätensä ristiin. Hän yski useampia kertoja ja sanoi viimein: »Me tulimme tänne siinä tarkoituksessa rakkaudessa puhuaksemme kristillisen sanan teidän kanssanne, neiti Kornelia.» »Liian suoraan», sanoivat matami Tvetin haukansilmät, ja molemmat suuret torahampaat toistivat: »Me olemme valmiit.»
Johan sekin oli niin omituista, että hän, Kornelia, tulisi niin lähelle häntä, näkisi ja puhuisi hänen kanssaan joka päivä ja saisi tietää sen, mitä hän kaikilta muilta salasi. Mutta tämä! Että Knut häntä rakasti!
Knut antoi sikarin pudota ja pysähtyi. »Kuka se oli?» hän kysyi. »Kornelia Vik.» »Vai niin. Minä en olisi häntä enää tuntenut. Hänestähän on tullut hän on muuttunut.» Holt ei vastannut. He menivät edelleen. »Sinä voit hyvin?» isä kysyi hiukan hämillään. »Ky-yllä.»
Hän oli aavistanut, että Kornelia oli hieno ja vakava luonne, mutta tätä tulta, tätä rohkeutta ei hän ollut uskonut hänessä olevan. Hän oli niin hurmautunut, ettei hän ajatellutkaan vastata. Nuoret olivat herenneet leikkimästä ja hajaantuivat puistoon. Hanna oli huomannut Kornelian ja tuli juosten aika vauhtia hänen luokseen, tarttui häntä vyötäisiin ja vei hänet muassaan poispäin käytävää myöten.
Hän katseli seuralaistaan ja apulaistaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: »Minä olen valmis, laita potilas kuntoon.» Nopea käsityskyky ei ollut neiti Vikin vahvimpia ominaisuuksia, mutta katseltuaan vähän aikaa matami Tvetiä ja seurattuaan hänen katseitaan, alkoi hän aavistaa, mitä vieraat tahtoivat: he olivat käännytysmatkalla, ja käännettävä oli Kornelia. Neiti Vik oli hyvin jumalinen nainen.
Kornelia nousi taas ylös ja jäi seisomaan lattialle. »Mitä te tarkoitatte?» hän kysyi. Vildhagenin katse alkoi tapansa mukaan etsiä lattialta jotain, jota se ei koskaan löytänyt, ja matami Tvet katseli ympärilleen suurella, kristillisellä katseella, joka sanoi: »Hän kysyy, mitä te tarkoitatte.» »Hm, hm», Vildhagen taas alkoi, »usko on kallis lahja »
Kuin he olivat lähellä laivasiltaa, sanoi Knut vastaukseksi sanattomaan kysymykseen: »Ei suinkaan se koskaan tapahdu.» Pietari katsoi alas; hänellä ei ollut ainoatakaan lohdutuksen sanaa. Ennenkuin he erosivat, kysyi hän Knutilta, tulisiko hän hänen häihinsä, jotka vietettäisiin aivan kohta. Knut pudisti päätään. »Minä en voi tavata häntä», hän sanoi. Kornelia riensi suoraan huoneeseensa.
Sen jälkeen hän meni Pietari Strömin luo, joka, niinkuin hän sanoi, oli säteilevän iloinen, kuin Knut oli ottanut turviinsa Maria Hansenin. Kuin Knut päivällisaikaan tuli kotiin, ilmoitti isä, että Katriina itse tahtoi valvoa sairaan lapsen luona. Illalla Knut meni taas pikku holhottinsa luo. Sekä Kornelia että Katriina olivat siellä.
Ollen kokonaan näkemiensä ja kuulemiensa ja entisten, vielä kurjempien olojen muistojen vaikutuksen alaisena, ei hän ollut voinut puhua muuta kuin siitä ainoasta, kaikkien näiden tietämättömien, juoppojen, petollisten, nälistyneitten kurjasta elämästä. »Tässä ei ole toivoa», oli hän lopettanut. »Tässä elämänsä», oli Kornelia hiljaa lisännyt.
Kornelia oli kotiintultuaan elänyt hyvin hiljaa. Enimmäkseen hän istui omassa pienessä huoneessaan, jonka sisustuksena oli siniseksi maalattu sänky, valkeat uutimet, pöytä vesipulloineen ja hartauskirjoineen ja pieni kirjahylly, jolla vaan oli sisällöltään rauhallisia ja ylösrakentavaisia kirjoja. Ja hänen siinä istuessaan tulivat vanhat ajatukset ja tunteet takaisin.
Päivän Sana
Muut Etsivät