Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Nyt katso kasvoja, jotk' enin ovat Kristuksen kaltaiset, näät niiden kirkkaus vain voiman suo Hänt' itseänsä nähdä.» Niin suuri auvo päällä Neitseen päilyi ja siitä siirtyi mieliin pyhiin, jotka ol' luotu lentämähän korkeudessa, ett' ennen mitä lienenkään ma nähnyt, mua ihmettänyt niin ei ollut eikä Jumalan kuvaa näyttänyt niin paljon.
Kynttilät loistivat hyvin ihanasti kirkkaan tähtitaivaan alla ja kaikki lapset lauloivat jouluvirren, joka usein kaikuu niin tavalliselta ja ontolta kirkossa mutta täällä, lumipeitteisen metsän keskellä, se soi melkein yhtä ihmeelliseltä kuin tuo ylistyslaulu: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa», jonka paimenet lähes kaksituhatta vuotta sitten kuulivat.
Ainoakaan lintu ei viserrä, yksikään kala ei loiskuta tyyntä vettä, tuulonen uinailee ja korkeudessa liitelee keveitä pilvenhattaroita hitaasti melkeenpä tuntumattomasti eteenpäin metsien ja laaksojen yli. Pieni tyttö rantakivellä, jalat riippuvat vedessä niin syvällä, että ne koskevat hiekkapohjaan. Tuolla ulapalla, jossa vesililjat kasvavat, on syvää liejua.
Tähdet loistivat, ei tuulenleyhkää liikkunut, ja koko luonto lepäsi pyhässä rauhassa, ikäänkuin ensimmäisenä joulu-yönä, jolloin enkelit lauloivat: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto". Myöhään illalla oli maata menty, ja aikaisin tuli jälleen olla liikkeellä, jos tahtoi ehtiä aamukirkkoon. Kello viisi olivat kaikki jo jalkeilla.
Rannan puu nää varjoaan ei enää, vedet viihtyy, nurmet nukkuu, metsät mykistyy. Yö kaikki kattaa. Pimeys hiipii puiden runkoin väliin, väikkyy rantaan, läikkyy vesiin, kaartaa kannet taivaan, syttää korkeudessa, syvyydessä tähdet helmen-heljät, tuikkivaiset. JOTAIN TAHDON TIET
Juuri keskellä tätä pimeätä maan-alannetta Paavali koroitti äänensä rukoukseen ja sanat, jotka tässä rukouksessa lausuttiin, olivat semmoiset, että he hyvin sopivat tälle paikalle, sillä niitä lausui yksi, joka "syvyydestä" rukoili Häntä, joka hallitsi korkeudessa, mutta aina kuulee niitä lausui yksi, joka kääntyi pois maailman pimeydestä, jota nuot jylhät holvit kuvailivat, taivaasen, josta hohti sen toivon valo, joka on kuolemattomuutta täynnä.
Tätä vastaan hän itse katseli mitä rauhallisemmin niitä järisyttävän kamalia, mutta verrattoman hauskoja vasta siintävässä korkeudessa sammuvia liekkiouruja. Tuntien rinnassaan riemuisia liehauksia, että haihtuupa nyt maailmantauti Vaaralasta, haihtuu sen nurkista ainainen sydäntä ellosteleva, inhoa herättävä taudin rohtojen vinkerä katku. Haihtuu ainiaksi, ainiaksi, ainiaksi...
Jos siellä löydyt, kaunokiharainen, Niin kohta syleilemme hymyillen Kuin aamu Edenin; mut jos sä astut Maan murheisella kamaralla vielä, Niin autuasna korkeudessa Sua varron mä, hääpäiväämme ma varron. ja silloin pilvipeitteen pimeän Mun asuntoni ympärille kierron Ja hämäryydess' uneksuen varron, Siks' kun hän ovelleni kolkuttaa, Siks' kun hääpäiväni on valjennut.
Johannes mietti noita mietteitään ylhäällä Notre-Damen korkeudessa, jonne hän oli kiivennyt enemmän oman mielentilansa pakosta kuin kaupunkia katsomaan. Hän oli tuntenut tarvitsevansa raitista ilmaa. Ja lähtenyt jo varhain aamulla yksin kävelemään. Aamu-aurinko oli tehnyt hyvää hänelle.
Katseli vain taivaan korkeudessa leijailevia vaaleanruskeita pilviä ja niitten tasalla loikailevia tuskin näkyviä poutahaukkoja ja laulella hyräili puoleksi unohtuneita nuoruudenaikuisia lauluja.
Päivän Sana
Muut Etsivät