Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia. Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat tulivat ahosta esiin. Marjapojat! huudahti Solmia.
Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi Kuisma. Ei pyystä kahden jakoa. Ka, pane sitten se karhun lapa. Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla... Tuoll' on, Jouko, puu täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme istuivat.
Kolmannen kerran pyytää koettelen, Vaan mahdotonta! Hän nyt metsään päin Lens' kuuseen. KILPI. Kuusestapa petäjään Ja petäjästä leppään lensi hän, Lepästä koivuun ja niin edespäin. Sen tunnen jo. AINA. Juur' niinkuin sanot sa; Mutt' täytyihän mun sitä tavoittaa. KILPI. Tavoittaa! Olihan se mennyt pois. AINA. Siks' aidalta mä metsään hyppäsin. KILPI. Tottelematon laps'! ken luulla vois!
Minä ajoin niitä takaa aina koivuun saakka, tiheään lepistöön, pajupensastoon, ja hei vaan, jo polkivat alastomat, kuumat jalkani herttaisen vilpoista, tummaa jokivettä!... Minä pelästyin, vedin käteni takaisin ja kastoin suuttuneena kynäni jälleen syvälle tuohon ilkeään musteesen, jonka ihmiset olivat kiusakseni keksineet. Mutta nyt enemmän!
Nyt vasta harakka hänet huomaa, kikahtaa, keikahuttaa purstoaan, hänen sydämensä hypähtää ilosta, ja hän laskeutuu alas puutarhan aidan seipääseen. Mies sitoo hevosensa koivuun, asettaa loimen selkään, kaataa kauroja vasuun, panee sen eteen ja korjaa kerran vielä lointa... Eiköhän tuo nyt ehkä pysyne?
Valtteri juoksi hänen jäljessään, ja tyttöparka oli pelosta vaipua maahan, kuin Valtteri samassa kompastui pitkiin turkkiinsa ja loukkasi nenänsä kaatuneesen koivuun. Mitä nyt Valtteria hyödytti metsän kuninkuus, kuin hänen majesteetillansa ei ollut mitään syömistä. Kesä oli vasta niin alussaan, ett'eivät edes mustikat vielä olleet kypsiä.
Ja tyttö kiiruhti ulos, kiipesi ylös koivuun ja kukkui siellä ja kuvitteli olevansa lintu, joka kohta muuttaa muille maille ... kesämaahan kauas, jonne pilvet pohjatuulella kulkevat ja jossa on vieläkin korkeampia puita kuin täällä ja jossa kaikki ihmiset asuvat puissa. Mutta tuollaisina öinä valvoi äiti kauan eikä osannut päästä selville siitä, mitä tytölle oikeastaan olisi tehtävä.
Jorma ja Kari olivat päänsä paljastaneet ja lähenivät koivua ja lähdettä, Kari ripustaakseen koivuun jousen, jolla oli ilvestä ampunut, Jorma vuollakseen lähteeseen lastuja tuluksissaan riippuvasta hopeatangosta, joka hänellä aina oli metsäretkillä mukanaan sitä tarvetta varten, että olisi haltijoille uhrattava.
Tahi ei olisi ruvennut miksikään. Olisi ruvennut kivenhakkaajaksi!... Hän tuli Montinin kaukavainiolle, koivikkokunnaalle. Täällä sunnuntai tuntui pyhälle ja juhlalliselle. Täällä voi hän Joria ajatella rauhassa ja muisti hänet selvemmin. Tuosta oli Jori kulkenut, tuossa istunut, tuohon kaivertanut heidän nimensä koivuun. Täällä oli mieluista ja armasta.
»Hm ... tuskin luulen sun tuota hentoa koivuakaan saavan kaatumaan», arveli Sampsa poika. »No tuopa kumma olisi», huusi tyttö ja tarttui samalla koivuun käsin. Mutta koivu oli nuortea, se taipui, jotta latva oli lähes maata koskettaa, mutta ei vaan taittunut. Tuulen tytär ponnisti viimeisetkin voimansa, otti vauhtia, teki uuden ryntäyksen. Turhaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät