Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Mut kaikista, kaikista kauvimmaks ne loisti sen huonehen ikkunat kaks, joss' äiti se valvoi vuoteellaan ja vuotteli kuopustaan. Tuli kuopus se kerran kotihin. Oli sammunut ikkunan valo. Oli autio huone se armahin ja tyhjä, tyhj' oli talo. Mut kirkkomaall' oli kumpu uus ja kummulla humisi koivu ja kuus ja kasvoi kukkaset tuttavat, emon ennen kastelemat. Ja poika se matkasi maailmaan.
Lopulta tultiin siihen päätökseen, että koivu oli sahattava kumoon. Ja kohta lähetettiin pari poikaa sahaa noutamaan kolmen virstan päästä. »Mutta meillähän on vielä karheet korjaamatta!» virkkoi yksi isännistä, kun tuossa hetken aikaa oli tuumailtu, tupakoittu. »No, niin tässä on muillakin!» arveli toinen, »mutta ei nyt auta sitä katsoa. Ties kuinka kallis tuo eläin lieneekin.
Viherjästä vainiosta, Paimenest, jok' lampahans Verellänsä kuolost ostaa, On immen lempeä laulu. Leimahtelee huhdan vilja, Kultameri hymisee, Koska pauhaa laulu heljä Tuon rosvon synkeän korvis. Tuuli koivuu tuuittavi Pyhän virren helinäs, Koivu kiireens kallistavi Ja taivas kirkkaana kiiltää. Mikä lentää tuolla ilmi? Joutsenk' lumivalkea? Ei, vaan kimaltava pilvi Siel laulun kuulee ja seisoo.
Illalla tieno On ylen vieno, Tuoksuva, hieno, Yö on niin raitis ja vilpoisa. Koivu niin kaunis on, Sievä ja verraton. Nähdä sen saamme, Ett' isänmaamme Sille soi parahan kaunisteen. Tahdonpa olla, Riemuita, huolla, Elää ja kuolla Täällä mä koivujen siimekseen. Syksypä oikein hauskuttaa, Kun viljat saadaan talleltaa, Ja tehdään kakku soma. Vaan kenpä parhaan leivän saa? No, meidän äiti oma.
"Nouset koivuksi norolle tahikka lehtohon lepäksi, tuho sielläki tulisi, kova onni kohti saisi: use'in noroinen koivu pinopuiksi pilkotahan, use'in lepikkölehto hakatahan halmeheksi. "Menet marjaksi mäelle, puolukaksi kankahalle, näille maille mansikoiksi, mustikoiksi muille maille, tuho sielläki tulisi, kova onni kohtoaisi: noppisivat nuoret neiet, tinarinnat riipisivät.
Hänen hiuksensa olivat varsin valkoiset, ja pitkä valkoinen parta riippui hänen rinnallensa. Ukko huokasi syvään, ajatellen itseksensä: »Mikä olen minä? Olenko tottakin sama mies kuin ennen, jolloin Niemellä isäntänä olin? En olekkaan. Minä olen kuin karsittu kuusi, kuin kuorittu koivu, olen kuin lahonnut puu. Kuinka sanoi kraataritädin tyttö sadussansa?
Joka toinen istuu piiriin mättäille, joka toinen seisoo välillä kuusena, koivuna, leppänä j. n. e. Laulun lopussa sanoo opettaja: nyt tulee käki koivuun istumaan, nyt kuuseen j. n. e. Silloin tulee sen kukkua, joka on kuusi, koivu j. n. e. Lopussa yhtyvät lapset käkeen. Huom.! Ne lapset, jotka ovat puina, heiluttavat käsiään. Täss' is-tuin lau-le lem-me Kes kel-läs metsik- ko.
Ja kun asemahuoneen takana kasvaa härmäinen koivu ja kuusien oksat oikeavat lumen alla, niin ei voi kuvailemallakaan kuvailla, että olisi lähes viikon päivät matkustanut melkein suoraan etelää kohti ja että huomeniltana olisi jo määrä soudella gondolassa Venetsian laguuneja pitkin. Yhä kauemmas näyttää kesämaa poistuvan. Vedän kasvoni pois ikkunasta, nojaan penkkiini ja panen tupakan.
Ensin minulla oli aikomus muitta mutkitta vastata että erotus on vain pinnalla, s.o. vaatteissa ja hajussa anteeksi! lemussa, tuoksussa, tai miksi häntä pitänee oikein hienolla kielellä sanoa. Ne ovat kuin kuusi ja koivu, ajattelin miltei runollisesti. Koivulla on sileä, puhdas kuori, ja sisällä on milloin terve puu, visainenkin kun sattuu, milloin ontto ja laho. Eikä sitä arvaa kuoren päältä.
Koivu oli hyvä kiinnityspaikka. Muutamalla pikku kivellä upotin vetoköyteni pohjaan, pannen sen päähän lujan nuoran. Kellukkeeksi pistin nuoran päähän tuohenpalasen, joka mielestäni ei voisi olla kenenkään silmissä epäluuloa herättävä. Olin tähän asti elänyt suureksi osaksi eväsruoalla, kun olin ollut malttamaton saadakseni veneeni valmiiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät