Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. syyskuuta 2025
Oli suuren se ajan, ajan, paikan ja rajan rakas, rakkahin, kaunehin tapaus. Nyt Suomen on laulu, ajan alkavan taulu: maat, metsät ja rannatkin raikuu, kun Auran on voitto kuin Auroran koitto, opin kauneus sen varrelta kaikuu.
Lintu läksi laulamahan Poijes uniuutustansa, Jossa rauhassa lepäsi Päivän vaihtuman väliä, Pimeyen piiloisalla, Mut kun valkeus valaisi, Alkoi koitto auringosta, Niin hän nousi nopeasti Luojallensa laulamahan Aamukullan kunniaksi, Vuoen alkavan iloksi.
Neiti Regina oli tuskin kuudentoista vanha, hänen kiharansa olivat mustat kuin yö, posket punakat kuin päivän koitto ja hänen mustat silmänsä hehkuivat kuin tähdet, jotka keskiyön aikana kuvastuvat syvän metsälammen pintaan.
Kas, kuin tuolla taivahalla Tähti pieni vilkuttaa! Vaan kun aurinkoinen jalo Pääsee maille paistamaan, Kiiltomadon, tähden valo Katoaapi kokonaan. Veikot, valoa on vailla Vielä armas isänmaa! Kiiltomadon, tähden lailla Kokekaamme pilkuttaa, Kunnes kultaruskon koitto Korottaapi kansamme! Silloin vahva valon voitto Vieköön heikon valomme. Syksy.
Huomispäivän aurinko on nouseva," sanoi vieras, "ja noille synkille kallioille on valo loistava, niin että kaikki kukkulat kimaltelevat sen säteissä. Auringon nousu ei ole varmempi kuin tuon uuden päivän koitto.
KALEVALAN LAULUPARVI. Morsian, keväisen aamun koitto, Kastehelmessä rävähti maahan Pulskan puolison povelle Kotikuusen päivänä paista! Naiset uusivat viime säkeen. Sulhanen, salon komea kuusi, Joka suojelet kotia Suomen, Maja myrskyssä pelasta, Valon valtakäskyjä täytä! Toisaalta kuuluu: "Maja myrskyssä pelasta!" toisaalta: "Valon valtakäskyjä täytä!"
Sillä aikaa istui Kari kuunnellen ja odottaen kumartuneena hänen ylitsensä, näytti melkein siltä kuin tahtoisi hän ottaa kiinni pakenevaa sielua sanoaksensa sille sydämensä viimeiset hellät jäähyväiset matkalle. Silloin Olli aukaisi silmänsä ja katseli tarkasti häneen. Hurja katse oli kadonnut ja ikuisen päivän koitto loisti häntä vastaan.
Viiskymmen-särmäiseksi hän laidan laittaa Ja särmiin kiintää helmiä kiiltämään Ei tunnu ainutkaan vasarasta jälki, Ei tunnu pihtien pitämistäkään. Kun aamu alkaa, valmis on kultakruunu, Jon vertaa vaivoin nähtynä maassa on: Se loistaa niinkuin koitto ja kuu ja päivyt, Ja kaiku siin' on Väinämön kantelon.
Hält' Innishonnako laaksoissaan Ois' innon ryöstänyt, oisko Hän sanans' unhottanut? Jo rannalla Morvenin Käy koitto, kummulla hämärtää Kuninkaan torni, sen alla Wiel' unissan meri on. Oihonna, et vielä näy, Miss' uneksit meren neito sa? Jo nouse, vanha Morannal Hän kaipaa sua, valoaan! Ei nää valon nousua hän, Ikuinen häll' ompi silmäss' yö, Ei, kuinka morsion lailla Maa hymyy laistossa koin.
Kuin ilta-auringon säde välähtää myrskyiseen mereen ja aaltojen mustia hyrskyjä valaisten, todistaa olevan olemassa äärettömiä aloja, joissa vallitsee aurinko ja valo, niin laskeusi hänenkin taistelujen ja epäilysten näännyttämille kasvoilleen syvä rauha, josta kuvastui ijäisen elämän koitto.
Päivän Sana
Muut Etsivät