Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Hän unohti, missä hän oli ja kuka hän oli, hän kuuli vain ympärillään paukkuvat laukaukset ja ymmärsi, että tässä tehtiin kuolemaa, että proletariaatin päivä oli koittanut ja tullut koston hetki veripurppurainen. Uusi yhteislaukaus. Lisää kaatuneita ja haavoitettuja. Kunnalliskaarti hajosi. Kiväärimiehet tekivät kokokäännöksen ja katosivat.
Hetkisen ajan vallitsi hänen ympärillään syvä hiljaisuus, ikäänkuin pelko olisi kahlehtinut kaikkien suut ja estänyt niitä huutamasta. Hänestä tuntui, että nyt vihdoinkin tapahtuu jotakin, että ihmeen hetki vihdoin on koittanut.
Akka lehmällä ajavi, uros itse hiihtelevi! huusi Kuisma vastaan. Hoi, Panu pahanniminen, kohta on valtasi vähissä! Reidan poika on löydetty ja ajaa huomenna kotikyläänsä! Valehtelet vääräsääri, laskettelet laajasuinen! Koston päivä on koittanut! Laitanko, Panu, nuolen tuon sekasikiön selkään? kysyi Kuisma. Anna hurjien humata! Mutta Panu ei ollut niin rauhallinen, kuin miksi tekihe.
Tätä ajatellessa raivostuivat ihmiset, ja varmaan olisi käynyt kuten Vinitiuskin oli arvellut, nimittäin että jos joukolle vain olisi ilmestynyt johtaja, Neron kuolemanhetki olisi koittanut vuotta aikaisemmin kuin se koitti. Monet väittivät, että Nero oli tullut hulluksi ja käskenyt pretorianien karata suin päin kansanjoukkoon ja panna toimeen täydellisen verilöylyn.
Sillä aikaa, kun vieraat tarinoivat vanhuksien kanssa toisessa tuvassa, kävivät Helka ja Maija katsomassa vieraiden kuopivaa ja päristeleivää oritta. Sitä he olivat taputelleet ja kiitelleet omia hevosia paremmaksi. Olivat he "trilloissa" peilailleetkin, ja olipa Helka koittanut istuakin niissä. Ja hyvältäpä se oli tuntunutkin. Oli sanonut Maijalle että kylläpä näissä pitäis ajaakin.
Täll'aikaa on kumminkin päivä koittanut, mutta sataa hienoa kylmää sadetta ja sumu siellä alhaalla tulee yhä tiheämmäksi. Silloin vedetään köysi yht'äkkiä sivulle oikealle puolelle, miehet hellittävät nuoraa ja vetäyvät vasemmalta puolelta oikealle puolelle. Wappu näyttää nousevan yhä korkeammalle, he saavat yhä vetää ylös nuoraa!
Hän oli tullut ja vaikka silmäni eivät Häntä nähneet, tiesin Hänen siinä olevan, samoin kuin pimeässä tiedämme, että meillä on koti ympärillämme ja ne joita rakastamme luonamme, ja että ainoastaan valoa puuttuu nähdäksemme kaikki. Isälle oli nyt aamu koittanut ja hän taisi nähdä Jesuksen seisovan rannalla ja tiesi että se oli Jesus. Lähtö.
Hän oli kuollut. Veljet polvistuneet. Aurinko koittanut akkunasta. Luostarin päämies kohottanut äänensä ja jättänyt tuomion Herralle korkeudessa... Se oli kauneinta, mitä Johannes milloinkaan muisti kuulleensa tahi lukeneensa. Eikä hän koskaan voinut sitä mielessään kertaella tulematta liikutetuksi miltei kyyneliin. Olihan se aivan kuin hänestä itsestään tai hänelle itselleen kirjoitettu.
Ensimäinen aamuhetki oli koittanut Suomen saloille. Kalevalan kansa oli haltuunsa ottanut Laatokan ihanat rantamaat, joiden luonto vielä tuhannen vuoden perästä näyttää riemastuvan Väinämöisen kanteleen sävelistä. Siellä kuu ja päivyt taottiin, siellä taivaan kantta kalkuteltiin, siellä jumalat ja ihmiset loivat ensimäisen runomaailmansa.
Tok' ei heitä nyt Pojari ryöstä, Vaikka hän, kuin susi, väijyelee. Niin todentotta kuin päivä nyt Herran Noussut on kunnaita kultailemaan, Niinp' on koittanut Pojarin kosto, Koston kellot kohta jo soi: Hällepä kauhistusta ne vonkuu, Meille ne lohdun hetkeä lyö." Juuripa kellot kirkkohon kutsui, Kirkkohon kannusti Pojarikin: Seljäss' orhin karjuvan kulki Keskell' uljast' temppeliä.
Päivän Sana
Muut Etsivät