United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sormulan karjakin vietiin viimein maitomökiltä kotiin. Ilma oli sumuinen, puut tien varsilla seisoivat surulsina ja kirjavia lehtiä putoeli niistä tuontuostakin tielle. Alakuloisena palasi Jeriko kotikyläänsä ajatellen, mitä hänestä tulisi, kun häntä ei enää paimeneksi tarvittaisi.
Akka lehmällä ajavi, uros itse hiihtelevi! huusi Kuisma vastaan. Hoi, Panu pahanniminen, kohta on valtasi vähissä! Reidan poika on löydetty ja ajaa huomenna kotikyläänsä! Valehtelet vääräsääri, laskettelet laajasuinen! Koston päivä on koittanut! Laitanko, Panu, nuolen tuon sekasikiön selkään? kysyi Kuisma. Anna hurjien humata! Mutta Panu ei ollut niin rauhallinen, kuin miksi tekihe.
Kalle Witt tosin silloin tällöin avasi suunsa ja joku sana myös silloin tällöin pääsi ukko Wittin huulilta, mutta ukko Swart oli huonolla tuulella; hän oli kovin harmissaan siitä, että hänen piti palata eukkonsa luo ja kotikyläänsä tyhjin toimin. Mitä oli nyt eukko sanova? Kuinka uskaltaisi hän eukkonsa kanssa kinailemaan?
Eikö häntä hävettänyt kun hän vihdoin palasi kotikyläänsä, ennen aikojaan vanhentuneena ja kuihtuneena, ankara kolotus käsissä ja jaloissa? Miksi? Siksikö, ettei hän tullut hevosella ja heläjävillä kelloilla oliko hän hevosella lähtenyt? Siksikö, että hän oli heikko ja kivuloinen moni muu olisi hänen matkojensa jälkeen maannut mullat silmillään! Eikö Heikkilän emäntääkään hävettänyt?
Runsaat antimet hiihtoahkiossaan palasi tietäjä kotikyläänsä kertomaan, että jos lienee Savon rikkaus ollutkin suurempi, ei sen tieto kuitenkaan ole Karjalan tietoa. Eivätkä salomaan tietäjät suotta mahtiaan kehahdelleet. Moni heistä oli suksensa voudinkin saunan seinämälle pystyttänyt ja yön pitkän hänen emäntänsä, välistä hänen itsensäkin kipuja loihtinut.
Ja huomisaamuna päivän valossa, jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee hän ja luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten poikani Felixin, eikä kukaan teistä näe enää kotikyläänsä, Sentähden juokaa, lapset, ottakaa jäähyväiset vanhalta isä Merckeliltä. Seis, eikös sieltä tule Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa jännityksessä.
Tuomas niminen käsityöläispoika, joka työmatkoillaan oli kauvan oleskellut kaukana kotoaan, lähestyi iloisella mielellä kotikyläänsä. Aurinko oli polttanut hänen kasvonsa ruskeiksi, hänen hiuksensa ja vaatteensa olivat pitkästä vaelluksesta pölyisinä. Kun hän lähestyi kotikyläänsä, tuli häntä vastaan nuori mies, joka aikoinaan oli ollut hänen paras ystävänsä ja leikkikumppalinsa. Mutta tämä ei tuntenut kuljeksivaa vierasta. Murheellisena astui Tuomas kotikylänsä kujaa pitkin. Siellä näki hän sisarensa, joka hänen poissaollessaan oli joutunut naimisiin, istuvan naapuritalon ikkunan ääressä. Hän tervehti sisartaan ystävällisesti; mutta sisar ei tuntenut veljeään ja vastasi varsin kylmästi hänen tervehdykseensä. Kyyneleet tulivat Tuomaan silmiin ja kiirein askelin meni hän kotitaloaan kohti.
"Pienenä poikana oli Mestari lähtenyt kotiseudultaan, eikä oikein tietty mihin hän oli joutunut. Nyt oli hän noin vuosi takaperin ilmestynyt kotikyläänsä takaisin ja hänestä näytti tulleen oikein kelpo mies. Varsinkin pystyi hän mihin työhön ikinä tahtoi, vahinko vain, ett'ei hän oikeastaan tahtonut ryhtyä mihinkään.
Köyhemmät, vaikka heiltä olisin saanut palkkani yhtä hyvästi, katsoin ylön, pilkkasin vielä joskus, kun sattui hyvä tila. Sattui kerran tulemaan laukkuryssä. Se mielistyi minun tekemiini kaluihin ja alkoi houkutella mukaansa lähtemään sinne hänen kotikyläänsä.
Joukon viimeisinä jäännöksinä vaelsi nyt Otto ja Esa kotikyläänsä kohti kannuinensa, tuoppinensa. Alussa he olivat iloisempia, mutta mitä likemmä kotipaikkaa pääsivät, sitä harvasanaisemmaksi kävi puhelu. Vihdoin he saapuivat Immosen hakamaan veräjälle. Koti oli nyt pelottavan lähellä... Kuin sopimuksesta he pysähtyivät siinä, istahtivat ja ryhtyivät puhelemaan.