Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Muutaman päivän perästä hänen päähänsä pälkähti ajatus, että jos hän saisi Caesarin antamaan julistuksen, joka karkoittaisi kristityt Roomasta, niin Lygia muiden uskonheimolaistensa mukana tulisi jättäneeksi kaupungin. Silloin seuraisi heitä pian Vinitiuskin, jopa tarvitsematta häntä siihen kehoittaa. Tämä suunnitelma tuntui sangen mahdolliselta toteuttaa.
Kun Vinitius näitä ajatteli, pimenivät hänen silmänsä ja hikihelmet nousivat otsalle. Siinä tapauksessa hän oli kadottanut Lygian ikipäiviksi. Kaikkien muiden käsistä hän olisi ollut riistettävissä, mutta ei niistä käsistä. Nyt oli syytä huudella: voi minua onnetonta! Hän saattoi selvästi nähdä Lygian Caesarin sylissä ja ensi kerran eläessään hän ymmärsi, että on olemassa ajatuksia, joita ihmisen on aivan mahdoton kärsiä. Vasta nyt hän käsitti, kuinka hän häntä rakasti. Niinkuin hukkuvan mieleen salaman nopeudella lentää koko hänen mennyt elämänsä, niin Vinitiuskin nyt eli uudestaan kaikki ne hetket, jotka hän oli viettänyt Lygian kanssa. Hän näki hänet, hän kuuli jokaisen hänen sanansa. Hän näki hänet suihkulähteellä, näki hänet Auluksen talossa ja sitten kemuissa. Hän oli häntä niin likellä, että hän tunsi hänen hiustensa lemun, hänen ruumiinsa lämmön ja suudelmien hekuman, painaessaan suutaan hänen viattomia huuliaan vastaan. Nyt oli hän hänen silmissään sata kertaa kauniimpi, houkuttelevampi, suloisempi ja rakkaampi kuin kaikki kuolevaiset ja kaikki jumalat. Ja kun hän ajatteli, että Nero pitää hallussaan kaikkea sitä, mikä oli syöpynyt hänen sydämeensä, mikä oli muuttunut hänen lihakseen ja verekseen, niin valtasi hänet tuska, joka oli aivan ruumiillinen ja niin kauhea, että hänen teki mieli hakata päätään atriumin seinään, kunnes se menisi mäsäksi. Hän tunsi, että tämä saattaa viedä hulluuteen, ja varmaan hän olisikin tullut hulluksi, jollei kosto vielä olisi pitänyt häntä vireillä. Vasta hänestä oli tuntunut siltä, ettei hän saata elää, jollei saa omistaa Lygiaa, mutta seuraavassa hetkessä hän käsitti, ettei hän saata kuollakaan, ennenkuin on kostanut hänet. Tämä ajatus tuotti hänen tunteilleen jonkinlaista lievennystä. »Minä rupean sinun Cassius Chaereaksesi», toisteli hän itsekseen ja ajatteli Neroa.
Tätä ajatellessa raivostuivat ihmiset, ja varmaan olisi käynyt kuten Vinitiuskin oli arvellut, nimittäin että jos joukolle vain olisi ilmestynyt johtaja, Neron kuolemanhetki olisi koittanut vuotta aikaisemmin kuin se koitti. Monet väittivät, että Nero oli tullut hulluksi ja käskenyt pretorianien karata suin päin kansanjoukkoon ja panna toimeen täydellisen verilöylyn.
Chilon oli ottanut kynttilän käteensä, mutta pudotti sen samassa maahan ja rupesi vaikeroimaan: "En minä ole mikään Cephas ... en minä ole! ... armoa!" Glaucus kääntyi niiden puoleen, jotka paraikaa olivat ilta-aterialla, ja virkkoi: "Tämä mies se oli, joka petti minut ja perheeni ja joka meidät saattoi turmioon!..." Glaucuksen vaiheet olivat tutut kaikille kristityille, ja Vinitiuskin tunsi ne.
Sitäpaitsi hän halusi saada edes jonkun päivän katsella Lygiaa. Niinkuin hukkuva pitää jokaista laudanpätkää ja oljenkortta pelastuksenaan, niin Vinitiuskin luuli muutaman päivän kuluessa keksivänsä jonkun sanan, joka saattaisi viedä hänet likemmä Lygiaa, saavansa kiinni jonkun pelastavan ajatuksen päästä. Hän kokosi ajatuksensa ja virkkoi: "Kuulkaa minua, kristityt.
Päivän Sana
Muut Etsivät