Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Toinen painautui pitkälleen veden silittämään kallion lomaan, kuunnellen vielä kauan meren taukoamatonta, hiljaista kohinaa, katsellen taivaalla tuikkivia tähtiä ja etäisten majakkain tulia, ja ajatellen onneaan, jonka hänkin oli viimein voittanut, osaamatta sitä enää odottaakaan. H
Hän juoksi vähän matkaa kylästä olevalle sillalle, ja päätti nyt varmasti lopettaa elämänsä, hypätä sillalta alas koskeen hän seisattui käsipuulla, katseli virran juoksua ja kuulteli sen hiljaista kohinaa, mieleensä muistui lapsuutensa ajat Ketolassa, usein hän sielläkin oli katsellut pienoisen virran hiljasta kulkua, vaan aivan toisella mielellä, kuin nyt.
Ilma kajahteli kajavain, fregattilintujen ja monilukuisten muiden merilintujen kirkunasta, jotka pimeydestä huolimatta tulivat kaikilta taivaanääriltä etsimään turvaa saarella. Kello yhdeksän paikoilla aamulla kuultiin meren puolelta hirmuista kohinaa, aivan kuin suunnaton vedenpaljous yhdessä ukkosen jylinän kerällä olisi syössyt alas vuoren rinteiltä.
Crangier oli noussut äitinsä vuoteen äärestä ... samalla kuin salista kuului kohinaa, ikäänkuin ihmiset olisivat muutelleet asentoaan. Nyt oli Crangier kääntynyt ... nyt katsoi hän minuun minun paikkaani kohden ja hän puhui oikein. Mutta silmät, silmät ... en voinut siis hallita hänen silmiään. Minun täytyy, sanoin itsekseni, minun täytyy saada hänen silmänsä valtaani.
Minä kuljin tuon, niin sanoakseni, valkoisen pimeyden läpi; minä pidin meren kohinaa vasemmalla puolella oppaanani ja tuo ennen mainitsemani suru kalvoi mieltäni yhä enemmän, kuta tiheämmäksi sumu kävi. Ei ollut vielä myöhää illalla kun kuulin koiran haukuntaa oikealta.
Mutta niin suuri oli hänen sisäinen jännityksensä ja niin kiihkeä hänen sielunsa palava intohimo, että hän ei huomannut tuulen vonguntaa linnantorneissa eikä sateen suhinaa paljaille hartioilleen, vaan juoksi, joutui kohti meren kohinaa, joka valtavana bassoviuluna kaikui yli tämän yöllisen jouhiorkesterin. Kun hän tuli lähemmä, se muuttui pasuunaksi.
Lumi aleni ja mätäs toisensa jälkeen pisti esiin mustan päänsä, puut puhdistuivat lumesta, ja kerran aamulla noustessaan makuulta nuorukaiset kuulivat kaukaista kohinaa. "Koski", virkkoi Pekka, "tulva alkaa; jäät ovat lähtöä tekemässä." Päivän mittaan kohina koveni kovenemistaan, ja iltapäivällä oli laakso heidän alapuolellaan veden vallassa.
Ja kun hänelle oli sanottu, että kaikki, jotka lapsena kuolevat, pääsevät taivaasen, oli hän ajatellut hypätä alas. Mitä kauemmin hän tuota kohinaa kuunteli ja silmillään vaahtoavaa pyörrettä seurasi, sitä enemmän se häntä puoleensa veti. Hetken tuskaa vaan, ja sitten hän heräisi ijäiseen iloon, näkisi Jumalan ja kaikki pyhät silmästä silmään.
Hänestä tuntui, kuin olisi hän jostain päin kuullut ikäänkuin toisiaan vastaan pärskyvien, etäisten myrskyaaltojen tuskaista, huokaavaa kohinaa. Mereltä ei se tullut se lepäsi kirkkaana ja kiiltävänä kesäillan tyynessä mutta mistä se sitte johtui?...
Tuolla kosken rannalla asui vielä ukko Lauri ja hänen vaimonsa. Vanhuksista tuntui niin yksinäiseltä ja tuskalliselta asua kahden tuvassaan ja alati kuunnella tuon valtavan kosken kohinaa sekä katsella ulos mustalle järvelle, metsiin ja tuntureille, mutta missä oli heidän onnensa elänyt ja kuollut, siinä tahtoivat hekin kuolla.
Päivän Sana
Muut Etsivät